Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2017

Koulutuspoliittisia eväitä Itämereltä







































TAAS turvallisesti kotona EKOAY:n "Koulutus- ja vaikuttamisseminaarista"  Tukholmassa, 6. - 8.10.2017. Hyvä reissu!

Laiva oli lastattu noin 100:lla ay-opettajalla. Mausteena oli mukana opetustoimen päälliköitä, OAJ:n asiantuntijoita sekä meitä poliitikkoja. Vahvin edustus viimeisistä oli demareilla (3). Meitä oli paikalla valtuuston vpj. Markku Sistonen sekä molemmat lautakunnan jäsenet minä ja Mika-Erik Walls.

Espoon kokoomukselta, persuilta, vihreiltä ja vasemmistolta oli paikalla yksi päättäjä - varhaiskasvatusjaostosta.  Harmi kyllä pääosa valtuustoryhmien puheenjohtajistosta loisti poissaolollaan. Kurjaa oli  erityisesti se, ettei neuvottelutoimikunnan pj. ollut paikalla - sillä hänhän vetää budjettineuvottelut.

TIUKKA ohjelma alkoi heti 15.45 lyhyillä tervetulo- ja muilla lyhytpuheenvuoroilla.Sen jälkeen opetuslautakunnan väki kohtasi rehtorit ja heidän huolensa. Niitä riitti. Työmäärä kasvaa- ja myös väsyminen. Väistöistä puuttuu ohjeet, eikä niistä aiheutuvaa lisätyötä ole korvattu riittävästi. Onko johtamiskulttuuri Espoossa jotenkin muuttunut? Luottamuksen sijaan meille kerrottiin epä-luottamuksen tunteesta.  Joustamisen sijaan on joustamattomuus lisääntynyt? Rehtoreille on tilattu digitaaliset kellokortit. Huh. Osallisuuden sijasta valmisteluun on tullut ylhäältä-alas ohjaus?

TEEMA syvensi OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomiston alustus suomalaisen rehtorin työtodellisuudesta. Sen sijaan, että rehtori saisi keskittyä lakisääteisiin tehtäviinsä, hänelle siirretään yhä enemmään puhtaasti hallinnollisia tehtäviä - mutta niiden hoitamiseen ei ohjata lisäresursseja.

Tuomisto esitetteli laskelmiaan rehtorien ja erityisesti luottamusrehtorien johtamistyöhön todellisuudessa käytössä olevan työajan määrästä. Karmein tilanne on pienen pariopettajaisen koulun luottamusjohtajalla, jonka työpäiviä on Vessin mukaan se 190+3, ja rehtorille säädetystä 36,25 tunnin viikkotyöajasta pelkästään opetukseen ja valmisteluihin menee viikossa noin 20 tuntia.

Rehtoreiden jaksamisen keskeiset tukitoimet ovat 1. koulusihteeripalvelut 2. apulaisrehtoriresurssi.

Lauantain ohjelma

Lauantain virallinen ohjelma alkoi klo 15.30. Vuorossa olivat päättäjädeitit. Opettajat kiersivät viidessa tuvassa kertomassa huoliaan Sukolle, aluepäälliköille, OAJ:lle ja kahdelle opetuslautakunnan ryhmälle. Huolia oli.
- 36 esiopettajan tilanne kouluissa
- esiopetusryhmien tilanne- kun yksikään lapsi ei puhu suomea
- lasten huonovointisuus
- lukioverkon epäselvä tilanne
- nuorten opettajien uupuminen
- resurssit- liian suuret luokkakoot, erityisluokkien jakotunnit
- sisäilmaongelmat (sähköä säästetään, ilmavaihto pois päältä)

Koonnassa kuultiin joka tuvan kuulumiset
- jokavuotinen budjettiteatteri
- koulujen turvallisuus
- kiky ja sen ohjeistus
- YS-ajan käyttö

SITTEN oli vuorossa päivän keynote-luento, jonka piti OAJ:n  erityisasiantuntija Jaakko Salo. Teemana oli  koulutuspolitiikka ja opettajuuden muutos. Suomalainen koulujärjestelmä on maailman tehokkain. Siis halpa. Salo oli  erittäin huolissaan suomalaisen koulun tulosten sekä tasa-arvon nopeasta ja rajusta heikentymisestä Suomessa 3-6 viime vuoden aikana.

–  Esimerkiksi viimeisimmässä Pisa-mittauksessa on  ensi kertaa havaittavissa isoja eroja Suomen eri seutujen välillä, Salo totesi. Erityisesti pääkaupunkiseudun koulut erottuvat edukseen verrattuna  muihin alueisiin.
– Suomessa perhetaustan ja oppimistulosten yhteys on ollut pitkään maailman pienintä.  Nyt Suomi on kuitenkin romahtanut OECD-maiden keskitasolle. Hälytyssireenien pitäisi soida Eduskunnan katolla!

Oppilaiden tuentarve kasvaa koko ajan, mutta tukea on yhä vaikeampi saada.

SALO oli koonnut myös opettajuutta haastavia muutostrendejä. Niitä todella riitti.

KELLO 18 alkoi vielä tunnin mittainen sessio: EKOAY:n ja poliitikkojen päättäjätapaamiset, joissa keskusteltiin kahdessa  ryhmässä. Teemoja olivat A. Työhyvinvointi ja koulun johtaminen ja B.  Riittävätkö rahat laadukkaan opetuksen järjestämiseen?

ME demarit olimme kaikki teeman A kimpussa. Ideoimme keinoja turvata opettajien ja rehtorien jaksaminen. Opettajien sairauspoissaolot ovat lähteneet hälyttävään kasvuun! Listasimme ampumatta mitään alas mm. seuraavia keinoja:
- budjettineuvottelut: otettava kasvava oppilasmäärä huomioon. Erityisluokkien jakotunnit todella tärkeitä
- pariopettauuden lisääminen
- sisäilmaongelmat (edelleen ilmanvaihto kytketään pois päältä
- turhien töiden aito karsiminen. "Työn riisunta".

Opetuslautakunta lupasikin ryhtyä valmistelemaan EKOAY:n ja lautakunnan yhteistä kyselytuntia.

JÄRJESTELYT toimivat upeasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Aikaa käydä Tukhomassa oli sitäkin. Itse olin kahdeksan hengen porukassa Jukka Kuittisen johdolla Soppateatterissa. Thanks, Jukka, jälleen kerran.

Lauantai-ilta päättyi  ala carte -illalliseen henkeä kohottavine puheineen. Lihansyöjille katettiin ainakin 20 cm:n pätkä sisäfilettä. Kun meni ajoissa nukkumaan, nousi sitten sunnuntaiaamunan ajoissa ja ehti vielä tankata Buffet-aamiaisen.

VAIKKA agendalla oli pääasiassa vaikeita asioita, ote oli dialoginen ja ratkaisukeskeinen. Lautakunnan väki ottikin koppia monista asioista, ja perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja,

Kaunis kiitos EKOAY:lle järjestelyistä ja erityisesti Heli Haarolle,  Jukka Sarpilalle  ja Veera Raiviolle ohjelman juoksutuksesta sekä Hannu Suntiolle koko konseptin ideoinnista.  Oli mukavaa tavata monta vanhaa tuttua ja vähän haikallakin niitä, jotka eivät nyt olleet päässeet mukaan. 

Ei kommentteja: