Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, syyskuuta 09, 2016

Kouluttajia kouluttamaan

UUDET haasteet viehättävät. Huomenna minulla on vänkä tehtävä: kouluttaa kouluttajia  ns. kehittäjäopettajille.

Kaikki ovat osallistuneet koulutuksiin. Tosi moni on myös kouluttanut, useimmat itseoppineina. Minä kuuluun niihin onnekkaisiin, joiden cv:ssä on kurssi: oppilaitosjohdon kouluttajaksi.   Mukana kurssilla oli lisäkseni  oikeasti kovia kouluttajanimiä.

Kyseessä oli Oph:n ja Opekon yhteinen pitkäkestoinen ohjelma, jota vetivät Atso Taipale, Mikko Salonen ja Kari Karvonen. Pedagogiselta otteeltaan ohjelma oli sellaista herkkua, jota harvoin on tarjolla:  ihan Amerikan matkaa myöten. Luonnollisesti ohjelmaan kuului ns. kehittämishanke. Hankkeiden pohjalta julkaistiin oikein kirjakin. Löytyy muuten netistä. Tässä linkki.

KUN olen itse nyt ensimmäistä kertaa kouluttamassa kouluttajia, kokosin heille ja itselleni kouluttamisesta pienen tietopaketin, josta on kiva saada huomenna palautetta. Koulutus - samoin kuin opetus- on pedagogisesti muutostilassa. Usein tässä yhteydessä siteerataan emeritusprofessori Yrjö Engeströmin tekstinpätkää:
" On olemassa huonoa ja hyvää oppimista. Huono oppiminen kulkee kehityksen jäljessä. Hyvä oppiminen kulkee kehityksen edellä, raivaten tietä uusille kehitystasoille. Huono oppiminen on ennalta annetun, valmiin kulttuurin siirtämistä vastaanottajien päihin. Hyvä oppiminen tuottaa aina jotakin ennalta arvaamatonta, jotakin, mitä ei vielä ollut valmiina olemassa."
Itse termi kouluttajakin on haluttu usein vaihtaa valmentajaksi. Joskus ajatellaan, ettei kouluttajan tarvitse itse hallita itse asiaa tai sisältöä. Hiukka epäilen.

KOULUTTAJAN tulee osata muutakin kuin luennoida ja keskusteluttaa porukkaa. Retoriikan ja pedagogiikan lisäksi on hyvä tuntea myös itse koulutuksen suunnitteluprosessia, niinkuin ammatikseen sitä tekevät koulutussuunnittelijat sitä kuvaavat.

Löysinkin sytykkeeksi fiksun kirjasen, fiksun vaikka se on julkaistu jo vuonna 1977- siis pian 40 vuotta sitten.  Teos on : Salminen, Seppo ja Tarvainen, Paavo. (1977). Kouluttajan opas. Valtiovarainministeriön järjestelyosasto. Helsinki: VAPK.

EN ole kuullutkaan herroista, mutta teksti on hyvää. Lukijalle on luvassa konkreettia harkittua  ajattelua siitä, mitä hyvä koulutus on ja millaisella suunnitteluprosessilla se syntyy. Tuohon aikaan koulutus ymmärrettiin lähinnä yksittäisiksi koulutustapahtumiksi.  Pitkään muodissa olleessa pitkäkestoisessa prosessikoulutuksessa, vähän uudemmissa PLC-tyyppisissä prosesseissa  ja verkko-opinnoissa on tietysti vielä omat koreografiansa.

MUTTA edelleen on tärkeää pohtia mm.
  • mikä on ongelma, johon halutaan koulutusta?
  • ratkeaako se koulutuksella?
  • mitä muuta tarvitaan kuin koulutusta?
  • kenen/keiden  on opittava?  Mitkä ovat heidän lähtökohtaedellytyksensä, motivaationsa, omat oppimistarpeensa ja odotuksensa? 
  • tulevatko he koulutukseen omasta vai muiden halusta?
  • mitä heidän tulee oppia? Mitä pitää tietää ja ymmärtää?  Mitä pitää taitaa ja osata paremmin, nopeammin, toisin? Mitä pitää tahtoa enemmän, voimakkaammin? 
  • mitä koulutettavien on  koulutuksen jälkeen osattava? Kuinka hyvin? Millaisilla välineillä?
  • paljonko saa rahaa palaa  ja aikaa käyttää? 
  • ketkä osaavat? Ketkä osaavat kouluttaa uusia osaajia?
  • millaiset tilat on käytössä? Entä millaiset vekottimet?
  • millaisista osista kokonaisuus rakennetaan? Mitä työmuotoja on fiksua käyttää missäkin osassa? Mikä kouluttaja tekee kussakin niistä?  Entä koulutettavat? Miten osat ja tauot sillataan toisiina? Miten on parasta aloittaa? Entä lopettaa? Miten syntyy hengittävä ja antoisa kokonaisuus?
  • miten osat sijoittuvat kalenteriin? Mikä viikonpäivä on paras? Kuinka otetaan huomioon osallistujien erilaisuus?
  • miten varmistaa, että koulutuksen tilaaja saa sitä uutta osaamista, mitä hän on tilannut.

OMAT teesini hyvälle, vaikuttavalle  koulutukselle ovat tässä:

TEESI 1: Pitää olla ongelma…joka ratkeaa koulutuksella.
TEESI 2: Pitää olla unelma siitä, millaiseksi maailma tai sen osa muuttuu koulutuksen jälkeen.
TEESI 3: Pitää suunnata koulutus…oikeaan kipukohtaan, oikeisiin henkilöihin - myös heidän omiin koulutustarpeisiinsa.
TEESI 4: Määritä onnistumiskriteerit.
TEESI 5: Suunnittele kokonaisuus fiksuksi.
TEESI 6: Suunnittele jokainen osa fiksusti.
TEESI 7: Jaa työt  järkevästi
TEESI 8: Harkitse menetelmät
TEESI 9: Varmista opitun leviäminen!
TEESI 10: Arvioi oikeasti!

Ei kommentteja: