Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2016

Huikeaa pääsiäistä!

JUURI tätä kirjoittaessa muistin kauhukseni,  kuinka  ennen Wanhaan maaliskuu oli tosi tiukkaa aikaa. Rexin kalenterissa oli virkavaaleja, vuoden budjettia, johtokunnan kokousta, seuraavan lukuvuoden hahmottelua, luokkasijoitteluja jne....

NIITÄ ei enää ole eläkeläisen työlistalla, mutta tulee pääsiäistauko nytkin tarpeeseen. Monenmoisella muulla sitä on saanut palautettua mieleen, mitä stressi oikein on.

MAALISKUU on nimittäin ollut melkoista haipakkaa. Yhdessä oppiminen- teosta on puffattu. Luokanopettajan päiväkirjan 2016-17 ilmestymiselle on skoolattu. Atso Vilkkijärven muisteluksia ja Didaktiikka -teosta on väännetty. Erkki Kangasniemen muistelmien uusintapainos on juuri tulossa painosta.

Luennoitukin on: NPDL:sta, opsista, pedagogisesta esteettömyydestä, suomalaisesta rehtoriudesta  ja  pedagogiikan ja tilojen suhteesta. Hotellitkin ovat tulleet tutuiksi tällä kertaa Jyväskylässä ja Turussa.  On reissattu omalla autolla, taksilla ja lentokoneella.

Vaimo on kaiken päälle hoitanut keittiöremonttia, kun minä olen rientänyt kokouksesta toiseen.

MUTTA nyt alkaa viiden päivän loma. Hienoa. Ihanaa. On taas aikaa lukea ja kirjoittaa. Ja viettää aikaa perheen kanssa.

Ei kommentteja: