Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

torstaina, heinäkuuta 30, 2015

39 kg sitten

MATKIAKSENI oppi-isääni Pertti Kansasta kirjoitan: Tänään oli vaimon hääpäivä.

39 vuotta sitten juuri tähän aikaan illasta oltiin nuorisojengin kanssa Lopella vaimon perheen mökillä juhlimassa. Oli lämmin kesäilta.  Hauskaa oli. Pappi oli siunannut nuoren parin jo aikaisemmin päivällä,  ja häitä oli juhlittu isolla porukalla Mestaritallissa.

Vuonna 1976 minä olin vasta 22-vuotias Huk. Asuimme pienessä yksiössä  Harjukadulla. Vasta vuoden päästä valmistuisin luokanopettajaksi.  Ihan kaikki oli meillä vielä edessä.

AIKA kiitää, kuten peilistä näkee. Kovin, kovin moni rakas häävieras on jo nukkunut pois. Niinhän  se elämä menee -  mutta myös jatkuu.

Hääpäivänämme me saimme - kaksi nyt jo eläkeläistä- hoitaa 1, 5 - vuotiasta nuoremman poikamme poikaa Miltonia upeat kuusi tuntia. Sydän suli taas.

Ja sen jälkeen sain jelpata kuopustamme gradussa. Norppa  on nyt aika lailla  samassa vaiheessa kuin minä 39 kiloa sitten. Hilkkua vaille opettaja. Olen niin ylpeä.

ILLAN kunniaksi hain pizzat Kauniaisista. Prosessi jatkuu: Ensi vuonna täytyy tulla  40 kg täyteen häiden aikaisesta elopainosta :-)

ELÄMÄ on huikeaa. Kun sen oikein oivaltaa. 

keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2015

Onko motivaatio taito?

Professori Robert S. Griffin on kuvassa puo-
liksi upotettu. Häntä on syytetty rasismista.
Päivitetty 30.7.
MUISTIORETKELLÄNI läpi vanhojen Luokanopettajalehtien löysin Liisa Rajalan jutun, jossa hän siteerasi professori Robert S. Griffiniä Vermontin yliopistosta. Tämä oli ollut vuonna 1989 lomailemassa Suomessa.

 ” Oppiminen perustuu aina motivaatioon. Motivoituminen taas on taito, jonka voi oppia. Toiset ihmiset pystyvät innostumaan kaikista asioista, mutta toisia ei kiinnosta mikään."

Mielenkiintoinen ajatus, eikö?  Olen aina ajatellut, että motivaatio on pikemminkin jotain sisäsyntyistä, tunne tai jotain sellaista.  Samassa sitaatissa Griffinkin toteaa, että  "kyse on asenteesta, joka voi säilyä läpi elämän”.

Ajatellaanpa. Jos  siis motivaatio on taito, sitä voi opetella ja opettaa. Rohkaisevaa.  Ehkä tällainen ajatus on ollut mm. Decin ja Ryanin mielessä, kun he ideoivat kouluissa niin tavallisen ulkoisen motivaation muuntamista muistuttamaan sisäisen motivaation ominaisuuksia.

Tein googlehakun hakusanalla "selfmotivation". Löysin kelpo määritelmän. " Ability to do what needs to be done, without influence from other people or situations. "

JATKOIN sitten surffailua. Löysin kyllä paljonkin sinänsä arvokasta arkikeskustelua itsensä motivoinnista: kuinka saada itsensä liikkumaan, hoitamaan tautiaan, juomaan vettä, panostamaan koulunkäyntiin... Mutta en osunut yhdellekään sivulle, jossa itsensä motivointia olisi käsitelty tekona. Päädyn siis toteamaan, että motivaatio ei käsitteenä ole taito.

Sen sijaan  löysin kyllä mainioita vinkkejä siihen, kuinka voi itse vaikuttaa omaan motivaatioonsa ja innostukseensa (kohteena). Tässä vinkkejä minuun makuuni:
  • Tunne itsesi: mikä minua motivoi
  • Löydä syy
  • Unelmoi- suunnittele- työstä- toteuta
  • Unelmoi lopputulos (visualisoi se)
  • Pidä lopputulos mielessä, kun  asiat eivät etene toivotulla tavalla
  • Pidä huolta hyvinvoinnitasi. Nuku tarpeeksi. Liiku.
  • Jaa unelma pienempii  osiin, tavoitteisiin, portaisiin
  • Tee siitä tapa.  
  • Nauti epämukavuudesta;  Ei kipua, ei tuloksia.
  • Ota kavereita mukaan
  • Luo itsellesi paineita julkistamalla tavoitteesi
  • Listaa onnistumiset matkalla
  • Lahjo tai rankaise itseäsi.
BEN Furmanilta löysin viisi viisasta kysymystä, jotka voisi  kysyä myös itse itseltään (Itsepuheen idea).
  1. Mitä MINÄ todella haluan muuttaa? (Koen tavoitteen omakseni)
  2. Mitä  kaikkia ihania asioita tästä muutoksesta seuraisi? (Mitä hyötyö siitö on myös muille MH; Koen tavoitteen tärkeäksi ja arvokkaaksi)
  3. Miksi luulen, että onnistun?  (Vahvistan uskoani siihen, että onnistun)
  4. Mikä olisi seuraava askel kohti muutosta ( Koen, että edistyn)
  5. Miten aion jaksaa eteen päin, kun ratkean vanhoihin tapoihini? (Valmistaudun takapakkeihn)
Muutama fakta Griffinistä

Robert S. Griffin syntyi vuonna 1940. Hän on tutkinut koulukasvatusta  mutta myös  historiaa. Hänen kohukirjansa käsittelee rasistista "valkoisen nationalismin" yhdysvaltalaista johtohahmoa William Pierceä. Niinpä myös häntä on syytetty uusnatsien puhemieheksi

tiistaina, heinäkuuta 28, 2015

Näin syntyi Luokanopettajan päiväkirja


AJATELLA,  siitäkin on jo 26 vuotta! Selailin juuri vuoden 1989 Luokanopettaja-lehteä. Silmiin osui  vuoden viimeisessä numerossa (silloin lehti ilmestyi kuusi kertaa) Mirja Holsteen ja Inger Sundbladin kirjoittama juttu "Päiväkirja on kuollut- eläköön päiväkirja".

ENPÄ olisi muistanutkaan kuinka "päiväkirjatuotanto" alkoi   Kouluhallitus oli juuri muuttanut ohjeistustaan opettajien päiväkirjanpito-velvoitteesta. Ikiaikaisesti opettajien oli pitänyt täyttää päiväkirjaa tunti tunnilta ja kirjata, mitä asioita milläkin tunnilla oli käsitelty.

Nyt Vanhan päiväkirjan vaihtoehtona sai alkaa pitää ns.  uusimuotoista  päiväkirjaa.  Siinä oli oltava suunnitteluosa, opettajan työn ja kunnan opetussuunnitelman toteutumisen seurantaosa, tuntipalkkioperustein  hoidettujen tehtävien ja lyhytaikaisten virkavapauksien kirjaamisosa ja luettelo oppilaiden poissaoloista.

Uudenmuotoisesta päiväkirjasta arkistoitiin vain tilasto-osat. Arkisto-osuus oli perferoitu helposti irroitettavaksi. Aikaisemmin kaikki päiväkirjat arkistoitiin vuosikausiksi.

Mirja Holste ja minä olimme noihin aikoihin oppikirjatyöryhmässä, joka laatii Weilin + Göösille Taituri-kirjasarjaa Kansalaistaitoon. Olimme molemmat myös paikallisella tasolla Lo-aktiiveja. Niinpä  taivuttelimme ensin Lo-liiton väen ja sitten WeeGeen väen, ennen muuta Sirkka Suomi-Vihosen  tuottamaan uudenlainen päiväkirja.

LO-liitto asetti sitten hanketta ideoimaan taustaryhmän, johon kuuluivat Satu Honkala, Arja Järvinen, Anna-Maija Kervinen, Pekka ja Ulla Leinonen, Jarmo Salomaa, Yrjö Walli, Pekka Varismäki ja  Eero Väätäinen. Yhteisten ideapalaverien jälkeen varsinaiseen työryhmään tuli minun ja Mirjan lisäksi Inger Sundblad. Työ alkoi varmaan jo syksyllä 1988.

WeeGee nimitti omalta puoleltaan toimittajaksi Eira Vähätalon. Kuvittajana oli  Marja-Leena Muukka ja ulkoasutoimittajana  Marjut Heikkinen.

Uusimuotoisen päiväkirjan nimeksi tuli tässä vaiheessa Opettajan päiväkirja. Ensimmäinen painos ilmestyi sitten keväällä 1990. Sitä taidettiin heti myydä yli 3000 kpl.

LAMAVUOSINA päiväkirjan myynti kuitenkin hyytyi, ja WeeGee luopui tuotteesta. Liitto päätti kuitenkin jatkaa  sen julkaisemista- ja nythän se sai tuoton itselleen. Yhden vuoden ajan päiväkirjaa  julkaistiin yhteistyössä Visionäärit oy:n (joku muistaa vielä työparin Pässilä-Niinikuru) kanssa.  Tuotteen nimi oli vaihdettava nykyiseksi. Tuon vuoden jälkeen liitto on kustantanut teoksen yksin omistamansa LO-tarvike oy:n kautta.

NYT  myynnissä oleva lukuvuoden 2015-16 versio on tarkasti ottaen 25. päiväkirja.  WeeGeen kanssa toimitetun  Opettajan päiväkirjan viimeinen painos oli nimittäin käytössä kaksi lukuvuotta, eikä viikkoaukeamilla ollut tuossa painoksessa lainkaan kuukaudenpäiviä.

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Edelleen hämmästelen näitä ilmoja, mutta tuotetaan sitten sisältöjä

HÄMMÄSTELEN.  Tänäänkin aurinko paistaa kello 20. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Miksi ei voi paistaa klo 10- 13, joka olisi mitä parhain aika mennä Oittaalle.

NOOH. Toisaalta kun on käsittämättömän vääränlainen ilma, voi keskittyä ajattelemiseen ja kirjoittamiseen. Eihän nyt päivää kannata haaskata luonnon oikkujen vuoksi.

PÄIVÄ alkoi ja päättyi  "Yhdessä oppiminen"- teoksen viimehetken tuunauksilla. Sahlbergin Pasilta oli saatu kirjan viimeinen luku, ja se on nyt käyty läpi. Nousin kello kuusi, ja tein siihen omat huomautukseni. Ja nyt - hetki ennen siirtymistä "House of cards"- tv-sarjan pauloihin, lähetin kirjoittajaporukalle omat ehdotukseni kunkin pääluvun reflektiotehtäviksi.

Koko tekstin ehdoton deadline on keskiviikkona. Kaikki kiva loppuu aikanaan.

JOO ja näiden välissä olin pari tuntia yhden ex-esimieheni väitöstyön vertaissparraajana. Hauskaa. Ja toiset kaksi tuntia kokoamassa haastatteluaineistoa. Huikeaa. Ja vielä toiset kaksi tuntia lukemassa samaa muistelmateosta varten 1980-luvun Luokanopettaja-lehtiä ja panemassa tärkeitä asioita muistiin. Nostalgista.

SELLAINEN työpäivä (tai mikä tämä nyt on- eihän elkuilla ole työpäiviä). 

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2015

House of cards- tv-sarja koukuttaa

EN ole juuri viime  vuosina katsellut tv:tä. Vika voi olla ohjelmissa tai minussa. Totutin itseäni vuokraamaan leffoja. Mutta sitten  tilalle tulivat nämä  nettivuokraamot.

KESÄKUUN lopulla tartuin Netflixin kuukauden ilmaistarjoukseen. Ja voi juku. Koukutuin. Erityisesti kun löysin "House of cards"- sarjan.

Kyseessä on fiktio Yhdysvaltain varapresidentistä, joka totisesti käyttää kaikki keinot  pitää kiinni vallasta. Samalla politiikasta syntyy kyllä tosi kurja kuva.

Sarjan  pääosissa ovat Kevin Spacey ja hänen vaimonaan  Robin Wright (tuttu mm. Forest Campista).  Netflixissä on kerralla katsottavana kolmen tuotantokauden jaksot,  joita on lähes 40.  Juoni etenee vauhdilla, tyypit ovat kiinnostavia  ja yllätyskäänteitä riittää. Päähenkilö on myös kertoja, mikä tuo pikanttia lisäväriä.

HOUSE of cards avaa minusta yhdessä HBO:n "True Detective"- sarjan kanssa uutta ohjelmagenreä, tv-sarjaa, joka ei ole elokuvan halpaversiota vaan aivan uusi oma laatulajinsa.

PS. Netflixin tarjous on edelleen voimassa.

perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

Ensimmäiset maisteriluokanopettajat valmistuivat 32 vuotta sitten

Luokanopettaja 1983 nro 2
MINULLA on työn alla useita juttua, jotka liittyvät 1900-luvun loppuvuosikymmenten koulualan tapahtumiin. Niinpä oli tosi mukavaa löytää vuoden 1983 Luokanopettaja- lehdestä artikkeli kahdesta opiskelijasta, jotka aloittivat masteriopintonsa Helsingin OKL:lta ensimmäisten joukossa.

TÄNÄÄN noista ajoista on jo  32 vuotta. Mitä todennäköisimmin molemmat sekä Pertti että Maarit Mäkelä ovat nyt yli viisikymppisiä. Pertti valmistui vuonna 1989, vuonna 1980 aloittanut Maarit vuonna 1984.

 Pertin isä oli rehtori Martti Mäkelä, joka oli kova ay-mies ja mm. Luokanopettajaliiton puheenjohtaja, kun minut napattiin Luokanopettaja-lehteen.

TEIN lyhennelmän jutusta, jossa he kertovat tunnelmistaan viimeisenä opiskelukeväänään.

Anon. 1983.  Luokanopettajakoulutus uusilla urilla. Luokanopettaja 1983 (2), 8-10.

Luokanopettajakoulutus koki perusteellisen muutoksen vuonna 1979, jolloin asetuksen  muutoksen turvin ruvettiin tuottamaan tieteellisesti ajattelevia opettajia. 

Luokanopettajakoulutus on venynyt neli-  tai neljä ja puolivuotiseksi. Nykyinen koulutusohjelma on suunniteltu  160 opintoviikon mittaiseksi. Se jakaantuu neljälle eri vuodelle niin, että kukin kestää 40 opintoviikkoa. Kukin opintoviikko sisältää 40 tuntia opiskelua, johon kuuluu luentoja, harjoituksia sekä omatoimista työskentelyä. Käytännössä  yliopistossa annetaan opetusta 32 viikon aikana. Päivistä tule näin ylipitkiä.

Ensimmäiset kaksi opintovuotta sisältävät eri oppiaineiden perusopintojaksoja (esim. matematiikka), kasvatustieteen opintojaksoja kuten esim. didaktiikkaa, kieliopintoja ja muita yleisopintoja esim. yhteiskuntatieteiden perusteita. Tällöin aloitetaan myös opetusharjoittelu. Kahden ensimmäisen vuoden aikana joudutaan rämpimään usealla eri suunnalla. Tentistä yritetään läpi vanhoilla tiedoilla. Aineita on kovin useita, aikaa vähän, kaikkia painotetaan yhtä aikaa. Opiskelijat kokevat itsensä ”jokapaikan höyliksi”, joiden faktatiedot ovat useissa ainessa  melko suppeita.

Kolmantena  ja neljäntenä vuonna suoritetaan kahden valitun erikoistumisaineen opintoja. Silloin on myös opetusharjoittelua sekä kasvatustieteen  opintoja. Kasvatustieteessä osallistutaan  opintoprojektiin ja tehdään  tieteellinen tutkielma eli gradu. Useimpien mielestä Kolmas lukuvuosi on miellyttävin. Jokainen saa vihdoinkin valita opintojaan omien harrastustensa ja mieltymystensä mukaan. Ongelmana on usein päällekkäisyys. Monesti opiskelijan pitäisi olla kahdessa tai jopa kymmenessä paikassa yhtä aikaa, josta seuraa rästijuttuja.

Henkisesti raskain on neljäs  vuosi. Opetusharjoittelua on 22 viikkoa, joista 10 kuluu päättöharjoittelun parissa. Päättöön kuuluu normaalista 60  arvosteltavaa tuntia kuuden eri oppiaineen parissa. Helsingin OKL:ssä päättö on tänä keväänä vain 47-48 tuntia. Pahimpana vaikeutena päättöön menevät kokevat, että  harjoittelukoulun opettajat huomioivat arvostelussaan erilaisia asioita toisiinsa verrattuna. Arvosteluskaala saattaa olla toisilla tiukempi kuin toisilla. Tämä aiheuttaa pelkoa päättöön meneville, varsinkin kun kaikista puheista huolimatta  opetustaidon arvosana edelleenkin vaikuttaa huomattavasti  työhön pyrittäessä.

Päättöharjoittelun ohessa  kevätlukukaudella pitäisi viimeistella gradua. Useimmat ovat sen kuitenkin jo jättäneet  vapaaehtoisesti seuraavaan syksyyn. Kahta raskasta hommaa ei jaksa tehdä samanaikaisesti.

Useimpien opiskelijoiden mielestä tieteellisyys tuntuu turhauttavalta. Eikö riitä, että valmistetaan luokanopettajia? Pitääkö samalla  tehdä myös kasvatustieteilijöitä ja tutkijoita? Valinnaisuutta olisi lisättävä siten, että kahden ensimmäisen vuoden aikana  opiskelija voisi jättää  joitakin opetettavia aineita kokonaan opiskelematta.

Helsingin OKL:llta valmistuu vain muutama harva alunpitäen 80:sta aloittaneesta kuvitellussa ajassa.

Pertti Mäkelän ja hänen vaimonsa  Maarit Mäkelän odotukset  tulevasta ammatista kohdistuvat  juuri sen vapauteen ja itsenäisyyteen. He toivovat, että voivat luokanopettajian toteuttaa omia ideoitaan ja siten muodostaa luokastaan toimiva kokonaisuus, jossa opettajan ja oppilaiden välillä vallitsisi luottamus.

PS. Facebook on ihmeellinen. Osuin samaan ryhmään Pertti Mäkelän kanssa, ja hän korjasi muutamia virheitä jutussani. Samalla sain terveisiä: "Näin jälkeenpäin voin sanoa, että koulutus antoi enemmän kuin aikanaan ajattelin" ja "Maaritilta myös terveiset, että koulutus antoi loistavat pohjat."

torstaina, heinäkuuta 23, 2015

Kiitos ajatustenvaihdosta, Sanna Lauslahti!

MINULLE oli tänään tasan kello 12 treffit kansanedustaja ja Espoon suomenkielisen opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahden (kok) kanssa. Voi, kuinka kauan olemme tunteneetkaan? Tapasimme jo ennen kuin oli ensimmäisen kerran vastuusta opetustoimesta (2001-2005). Pääsin myös sparraamaan häntä väitöskirjatyössä (2007). Hänen ja Pia Kauman (kok) aloitteesta saatiin Auroran koululla toteuttaa huima TIP-hanke 2000-luvun puolivälissä. Yhteistyöjuttuja on paljon muitakin, ja aina yhtä positiivisia.

TÄNÄÄN meidän piti mennä kahville juttelemaan opetusasioista. Siitä blogin kuva. Mutta menimmekin jätskille. Maiskis sekin.

Sannan  vahvuuksia on paitsi taito  ajatella myös kuunnella. Tällä kertaa en ollut keskustelussa enää espoolainen rehtori, vaan koulualaa harrasteleva vieraan puolueen (Sd) valtuutettu. Mutta hän kuuntelee vääräuskoisiakin.

Puhuimme isoista ja tärkeistä asioista. Mm. siitä, kuinka kaikki espoolaiskoulut saataisiin ottamaan tosissaan edessä oleva ops-uudistus - ei vain tekstinikkarointina vaan todellisena käytänteiden ravisteluna. Kuinka sytytetään rehtorit- koulujensa avainhenkilöt? Kuinka poliitiikot ja hallinto voisivat parhaalla tavalla  tukea edessä olevaa pedagogista uudistusta? Millaisia aivan uusia, koulujen niveliä joustavoittavia mahdollisuuksia voisi  opsin vaihtuessa samalla ottaa käyttöön? Ideoimme aika hurjia juttuja, mutta Sanna paljastelkoon niitä, jos hän niihin tarttuu.

PUHUIMME myös pienemmistä arkisista asioista, kuten tietokoneiden siirtoprosesseihin liityvistä espoolaisista järjettömyyksistä, hankeähkystä  ja ensi vuoden budjetissa oppikirjoihin tarvittavasta erillisestä määrärahasta. Ja molemmat kehuimme sitä, kuinka hienosti Harri Rinta-Aho on hoitanut vs. opetustoimenjohtajan pestiä ja toivotimme samalla  Kaisu Toivosen sydämellisesti tervetulleeksi takaisin.

HIENO 60 minuuttinen.

PS. Otsikko on muuten hieman onneton. Kumpikaan  meistä ei vaihtanut ajatuksiaan. Yhdessä keskustellen ne vain syvenivät ;-)


keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2015

Oli ne aikoja

KUVA: Jorma Hellström
TÄNÄÄN istuimme Jokirannan Jukan  kanssa pari tuntia Olarissa Janoisessa Kamelissa.  Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta ideoimme jo joulunäytelmää- uskokaa tai älkää. Oli ne aikoja. Blogin kuva on muuten klassikosta Oliver Twist.

Nytkin suunnittelimme uutta esitystä, mutta sen enempää siitä en saa kertoa, kuin että koulunäytelmä se ei ole.

MUTTA hauska ja pysäyttävä siitä tulee. Koskettavia kohtauksia. Musiikkia. Ääniä. Intiimi tunnelma.  Yllätyksiä. Ja tietysti julisteet ja  projektipaidat.

JUKKA on huikea tyyppi. Ehdimme tehdä about 22 koulunäytelmää yhtä yhdessä. Tämän teemme vielä.

maanantaina, heinäkuuta 20, 2015

Luupissa opettajankoulutusta ja edunvalvontaa jne.

HIENO päivä. Puoliltapäivin OKL:n arkistoon täydentämään ensimmäisten maisteriksi valmistuneiden luokanopettajaikäluokkien tietoja yhdessä tohtori Heljä Linnansaaren kanssa.

SITTEN iltapäivällä syventymistä OAJ:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Erkki Kangasniemen arkistosta lainattuihin lehtileikkeisiin.  Vitsi, kuinka mieleen palaa elävästi niin monta juttua. Oulun ay-voimamies Timo Kettunen on ehtinyt nyt mukaan  kirjahankkeeseen, ja hän tuo mukanaan uutta virtaa.

YHDESSÄ oppiminen-teoksen toimittaja Lauri Eirola lähetti palautettaa teksteistä. About viikko aikaa taas kehittää tekstiä. Sitten alkaa taitto.

LUOKANOPETTAJAN päiväkirjatyöryhmä herää sekin pikkuhiljaa  kesäuniltaan. Keskeisin tehtävä on nyt ratkaista päiväkirjan 2016-17 teema. Teksteillä ei ole vielä kiirettä. Niiden deadline on perinteiseen tapaan loppiainen.

VAIKKA eletään vielä keskikesää, emailiin alkaa tulla jo postia syksyn koulutustilaisuuksista. Jos kaikki menee hyvin, matkasaarnaja Martti  saa reissata mm. Lapualle, Pyhäjoelle, Heinolaan, Ouluun,  Kokkolaan, Jyväskylään ja  Rovaniemellä. Vow.

perjantaina, heinäkuuta 17, 2015

Ja nyt tutkimaan!

TÄLLAISELLA ilmalla mikä olisi fiksumpaa kuin painua arkistoon.

OLEN mukana tutkimusryhmässä, joka yrittää hahmottaa kuvaa luokanopettajiksi Helsingistä 1980-luvulla valmistuneiden urasta kohti opettajankoulutusta, heidän motiiveistaan ryhtyä opettajiksi  ja ennen muuta sitä, millaiset urapolut  he ovat kulkeneet.  Osa kohdejoukosta on vielä töissä, osa jo turvallisesti eläkkellä.

TÄNÄÄN painumme  Heljä Linnansaaren kanssa OKL:n arkistoon selvittelemaan opiskelijoiden opiskelun aikasta menestystä. Ihan lupien kanssa.

ODOTTELEN kovasti syksyä, jolloin koko ryhmä  taas kokoontuu ja ennen muuta sitä, että  pääsen tekemään simppeleitä korrelaatioajoja.

torstaina, heinäkuuta 16, 2015

Suomalainen koulun ja koulutuksen visio

KOULU - ja koulutus yleensäkin-  hakee parhaillaan suuntaa. Nyt olisi totisesti käyttöä napakalle, innostavalle ja eri toimijoita yhdistävälle visiolle. Miltä tällainen kuulostaisi?

"Jokainen oppilas onnistuu löytämään oman intohimonsa ja 
kasvaa täyteen mittaansa. 
Yhdessä oppien luomme sosiaalista pääomaa, uutta sivistystä ja johdamme maailman 
kestävän kehityksen tielle."


Hellström- Johnson- Leppilampi- Sahlberg (2015)

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2015

Kuukauden kirja: Kouluun vaikuttamisen aapinen

Engeström, Y., Tanner, K. ja Hynynen, M. (1970)
Kouluun vaikuttamisen aapinen. Jyväskylä: Gummerus.
OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUSTA pohtiessani käsiin osui omasta kirjahyllystä  liikuttava kirjanen, jonka  Suomen Teiniliitto ry:n hallitus oli 24.2.1970 kirjoittamalla saatekirjeellä lähettänyt kaikille jäsenilleen. Olen ollut itse tuolloin juuri keskikoulun viidennellä luokalla Tossussa, ja varmaankin juuri liittynyt sen teinikuntaan. Kaksi kirjan tekijöistä oli muisaakseni tossulaisia. Elettiin hurjia kouludemokratiakeskustelun aikoja ja samalla odoteltiin peruskoulun tuloa.

95-sivuinen teos oli "puheenvuoro ja koulusta ja sen muuttamisesta". Kirjoittajien  ensimmäinen tavoite oli saada oppilaat tajuamaan asemansa ja taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Tuon ajan oppioulussa kun oli paljon mätää.

Mitä vikaa koulussa? 

(1) PÄÄMÄÄRÄ.
" 
Koulu tekee oppilaista robotteja, tottelevaisia ja alistuvia ja kyselemättä sopeutuvia muumioita"

(2) OPPIAINES
" Opetettavat asiat ovat pakollisia... Tieto pirstotaan palasiksi... Opetus ei sisällä paljoa  tietoa tämän päivän yhteiskunnasta ja maailmasta... Opetus ei ole innostavaa ja kiinnostavaa vaan junnausta...Tietoa pumpataan oppilaisiin välittämättä siitä, kiinnostaako se keitä vai ei... Kaikkien on luettava jokseenkin samoja asioita."

(3) MENETELMÄT
" Kaikkien on luettava samassa tahdissa...Oppilaat saadaan tekemään työtä kiihokkeiden avulla..Pistokkailla oppilaita ruoskitaan tekemään työtä, jota he eivät  voi itse valita...
Kilpailu syrjäyttää yhteistyön...Yhdessäoloon ja keskusteluun jää vähän tilaisuuksia...

Opettajan rooli:
Opettaja on piiskuri...

Oppilaiden rooli
Oppilaat ovat koulun vaikutuksen alaisia, heitä muokataan kysymättä lupaa heiltä itseltään... Oppilailla ei ole valtaa määrätä omasta opiskelustaan... Oppilaat eivät saa olla mukana päättämässä  järjestyssääännöistä tai opetussuunnitelmasta....Koulu ei tunne sananvapautta.

Miten asioiden pitäisi olla?

(1) PÄÄMÄÄRÄ
Itsenäinen ja kriittinen... Koulun tulisi olla paikka, jossa nuori ihminen saa etsiä tietoa ja kehittää taipumuksiaan omaan tahtiinsa ja omien tarpeidena pohjalta..."Nuorten tärkein oikeus on  kehittyä  itsenäisiksi ja muodostaa oma maailmankatsomuksena.

(2) OPPIAINES
(Pitää saada itse valita)... Opettajat ja oppilaat päättäisivät yhdesä, mitä opetusta annetaan ja miten paljon.

(3) MENETELMÄT
Tehdään yhteistyötä... Koulussa pitäisi olla monenlaisia toiminnan mahdollisuksia: työpajoja.... välineitä taiteelliseen toiminaan...filmeja... seurusteluhuoneita....Ei olisi pysyviä luokkia, vaan jostain aiheesta kiiinostuneiden opintoryhmiä...Ylhäältä  määrättyjä kokeita (mm. yo-kokeita), numeroita, luokallejättämisiä ja ehtoja ei olisi....Toiminnan tulisi olla vapaaehtoista... Ketään ei pakoteta menemään oppitunnille tai pysymään koulun alueella... Ei olisi rangaistuksia

Opettajan rooli:
Opettaja olisi vain opintoryhmän tietorikkain jäsen... neuvoja... tiedonjakaja

Oppilaan rooli:
Oppilaiden  tulee saada tutustua maailmaan ja opiskella  oman kiinnostuksena mukaan ja omassa tahdissaan...

”Nuori ja kokematonkin ihminen on oikeutettu ja kykenevä tekemään omien etujensa mukaisia valintoja, omia ratkaisija”..." Lapsella ja nuoella täytyy olla oikeus myös tehdä  ”virheratkaisuja” ja oppia niistä.

Kuinkas temppu tehdään?

"On turha luulla, että muutokset tapahtuisivat äkkinykäisyllä", kirjoittavat tekijät ja antavat sitten melkoisen patterin neuvoja. Tässä niitä aakkosjärjestyksessä
  • ajattelevien ihmisten tulee liittyä yhteen ja muodostaa  ryhmä, joka levittää kriittistä ajattelua
  • epäseminaarit ja seminaarit
  • hipat
  • järjestetään vastakoulutusta
  • kerätään nimia adresseihin ja listoihin
  • levitetään suunnitelmallisesti tietoa (mm. epäkohdista). Levittämisvälineinä voivat olla aamuhartaudet, ilmoitustaulu, keskustelut, kokoukset, koulun lehti,  monisteet (oppilaiden pitäisi saada käyttää koulun monistuskonetta), seinälehti,  tunneilla asioista puhuminen, yleisönosastot...
  • perustetaan teinikuntaan erityinen oikeusturva-asiamiehen homma
  • perustetaan luottamusmiesverkosto (ja kerätään  muistiin omituisuudet mm. yllätyskokeet)
  • perustetaan kouluun paperikauppa  
  • ryhdytään painostustoimenpiteisiin: annetaan rehtorille epäluottamuslause, boikotit, istumalakot, joukkomyöhästymiset, kaikki tunnustuvat saman rikkeen, kokeissa vastaamisesta kieltäytyminen, lakot, mielenosoitukset, tunneilta poisjääminen, törkeiden tapaustan julkistaminen,  viittauslakko, 
  • tehdään valituksia ja kanteluita.    
Lunttaminenkin nähtiin teoksessa oikeutetuksi, koska sen on vaistomaista aivopesun vastustamista.

TEKIJÄT kuitenkin kehottavat suhtautumaan koulun johtoon ja opettajistoon asiallisesti. "Opettajat eivät ole syypäitä  oppilaiden oikeuksien puuttumiseen. Koulun järjestelmä pakottaa opettajan diktaattoriksi"

LISÄÄ Suomen Teiniliiton vaiheista löytyy mm. Wikipediasta ja Ylen elävässä arkistosta. Tässä blogissa teemaa  on aikaisemmin esitelty kerran. Tässä linkki siihen juttuun. 

Tässä vielä muisiinpanoni Kasvatus ja Koulu-lehden artikkelista: 
Suomen Teiniliitto. (1968). Kasvatuksellisen perusnäkökulman uudistaminen. Kasvatus ja koulu (54)3, 174- 178. 
Muistatteko vielä Teiniliittoa? Myös se oli aktiivinen opetussuunnitelmauudistuksessa. Artkkelissa liitto muistutti, että vallitseva kasvatusnäkemys on sellainen, että lapset ja nuoret on muokattava kasvattajien ihanteiden mukaisiksi. Se tarjosi tilalle uutta näkökulmaa: rajoittamatonta kasvua. Poistetaan pakot ja kiihokkeet. Ei määritellä ihanneihmistä. Annetaan mahdollisimman paljon virikkeitä ja informaatiota. Oppilaiden on annettava suorittaa tarpeidensa mukaiset valinnat. On hyväksttävä oppilaan yksilöllisyys, itsenäisyys, ja henkinen koskemattomuus. Oi noita ihanteellisia aikoja!

tiistaina, heinäkuuta 14, 2015

Sisällön tuottajana

SATEISESSA kesässä ihan kelpo homma on tuottaa sisältöä. Tänään kahden tunnin haastattelu, puolisentoista tuntia kuvien skannausta, puoli tuntia taitto-ohjelmien vertailua  ja  pari tuntia kirjoittajakumppaneiden tekstien reflektointia ja editointia.

PÄIVÄN mielenkiintoisin juttu osui muuten ihan aamuun, unen ja heräämisen rajalle. Noin viiden aikaan aivoni työstivät ihan mallikkaan ratkaisun mieltäni pitkään vaivanneeseen kysymykseen, kuinka työn alla olevassa didaktiikka- teoksessa - ja syksyllä OKL:ssä voisi jäsentää oppiaineksen käsitettä niin, että sen monimuotoisuus avautuisi.  Kello 7.15 eikun ylös ja naputtamaan valmista tekstiä. Jännä juttu.

YHDESSÄ oppiminen- teoksen käsikirjoituksen deadline on huomenna, mutta  siitähän se varmaan vielä venyy kuin Kreikan lainaneuvottelut.

Päivän työurakka olkoon nyt tehty. Siirryn  katsomaan vaimon kanssa Netflixtä jatkosarjaa. Vielä muutama päivä aikaa jäljellä ilmaistarjousta.

sunnuntaina, heinäkuuta 12, 2015

"Pasilan Lenin": Erkki Kangasniemi

"Leikkimielinen manipuloitu kuva Kangasniemestä. Ei
tosikoille:)"
MINULLE on suuri kunnia saada toimittaa  tänä vuonna 70 vuotta täyttävän kouluneuvos Erkki Kangasniemen muistelmia. Miehellä on hurja maine.  Häntä on tituleerattu mm.  ”Akavan voimamieheksi”, ”Pasilan Leniniksi” ja ”Tuloneuvottelujen konnaksi ja kovanaamaksi”.

Kangasniemi teki pitkän uran Opetusalan ammattijärjestössä. Hän toimi ensin palkkasihteerina, sitten palkkaosaston päällikkönä ja  neuvottelujohtajana ja lopulta vuodesta 1991 vuoteen 2010 puheenjohtajana.

Olin itse mukana hinkumassa Erkkiä Voitto Ranteen seuraajaksi, ja muistelen, että olin myös siinä edustajistossa, joka valinnan teki. Puheenjohtajakampanjaan osallistuin myös tekemällä yhdessä legendaarisen edunvalvojan  Pekka Leinosen kanssa jutun Erkistä luokanopettajaan. Olin myös siinä OAJ:n valtuustossa, joka valitsi Erkin seuraajan, OAJ:n nykyisen puheenjohtajan Olli Luukkaisen.

OLEN nyt saanut käyttööni osan Kangasniemen arkistoa. Naputan parhaillaan satoja lehtileikkeitä digitaaliseksi tekstiksi. Niiden pohjalta syntyy aihio, jota täydennetään haastatteluilla. Jo ensikosketuksen perusteella  aineisto  - ja miehen työura- on huikea. On upeaa, että hän suostuu  jakamaan kokemuksiaan.

TUOTOS on tarkoitus julkaista alkusyksystä paperikirjana. Yhteistyössä on mukana Opetusalan Seniorijärjestö OSJ, jonka puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on ollut vuodesta 2013 alkaen.

PS. Yhtenä kirjan toimitusratkaisuna on sijoittaa juoksevan tekstin sisään ns. narratiiveja eli Erkin työtovereiden ja muutoin kohtaamien ihmusten napakoita muisitikuvia menneistä vuosista ja Erkistä ihmisenä. Jos sinulla on sellaisia, lähetä - pliis- niitä minulle mailiin, jonka osoite on tämän linkin takana.  Kaunis kiitos jo etukäteen. 

lauantaina, heinäkuuta 11, 2015

Hyvä, paha oppikirja

Päivitetty 6.1.2017
ON JOTENKIN huikeaa elää elämänvaihetta, jossa saa kyseenalaista lähes  kaiken pelkäämättä irtisanomisia :-) Myös omia aikaisempia käsityksiään.

Olen pitkään kuulunut siihen hulmutukkien joukkoon, joka on - ainakin salaa- naureskellut opettajille, joiden opetuksessa oppikirjalla on merkittävä rooli. Onneksi samaan on syyllistynyt moni muukin ihan arvostettu kansalainen.

MUTTA pitäisikö tätäkin ns. kriittistä suhtautumistapaa oppikirjoihin uskaltaa tarkastella myös ns. kriittisesti?

MITÄ enemmän perehdyn kasvatusopin historiaan, sitä enemmän arvostan oppikirjaa. Suomen ensimmäisenä oppikirjana voidaan pitää reformaatikko   Mikael Agricolan Abc-kirjaa. Se opetti kansaa lukemaan omalla äidinkielellään. Sitä ennen kaikki oppi oli salattua ja  kirkon kielelle:  munkkilatinalle kätkettyä. Opillisen koulun oppi oli salaoppia, jota vain papit ymmärsivät, jos hekään.

KIRJAPAINOTAIDON keksiminen oli käsittämätön massiivinen käänne kohti demokratiaa - vaikka se vei aikaa. Aluksi myös painettu kirja maksoi kuulema lehmän verran. Ennen pitkää jokaisella oli kuitenkin mahdollisuus saada kirjoja, joista voi oppia kaiken, mitä maailmasta tiedettiin. Kuinka paljon aikaa säästyikään, kun tekstiä ei tarvinnut enää jäljentää? Miten paljon opettelu helpottui, kun  tärkeät asiat saattoi löytää kirjasta, jos niitä ei omasta muistista löytynyt,

SUOMALAINEN koululaitos skaalautui 1800-luvulla lähes geometrisessä sarjassa. Päteviä opettajia ei pystytty kouluttamaan läheskään tarpeeseen. Oppikirjoilla oli tuolloin huikea tehtävä. Vaikka opetus olisi ollut kuinka surkeaa, jokainen saattoi löytää tuolloin oikeina pidetyt  tiedot kirjasta. Kuinka paljon oppikirja helpotti opettajan työtä, kun hänen ei itse tarvinnut koota ja  jaksottaa tietoa. Ja kuinka paljon mielekkäämmäksi koulutyö kävi kirjojen tukemana  moniosastoisessa kansakoululuokassa. Yhdellä opettajallahan saattoi olla jopa kuusi luokka-astetta (kuusi läksykuntaa) yhtä aikaa opetettavanaan.

SUOMALAINEN erityispiirre on ollut, että meillä oppikirjoja kirjoittamassa ovat olleet oikeat, opettajat, usein aineensa huiput.  He ovat aikuisten oikeasti läpilukeneet opetussuunnitelman. Näin syrjäisimpäänkin osaan maata, myös siihen supistettuun kansakouluun, jossa opettajana saattoi olla kuka vaan, saatiin koulutieto pedagogisesti harkittuna.

KUN itse astuin vuonna 1977 luokanopettajan tehtävään, käytössäni oli huikeita, kokeneiden opettajien kirjoittamia oppikirjoja. Nuorena opettajana  saatoin  täysin luottaa siihen, että välitin oppilailleni luotettavaa tietoa biologiasta, historiasta, maantiedosta ja mm. matematiikasta. Tiesin hyvin, etten osaa kaikkea. Minä sain  keskittyä menetelmiin.

1990-LUVULLA oppikirjoilta vietiin niiden didaktinen arvo. Luulen, että se liittyi vahvasti diskurssiin, jolla haluttiin perustella kouluihin kohdistetut täysin kohtuuttomat leikkaukset. Oppikirjojen kierrätyksessä pakosta tehtiin hyve. Samalla luovuttiin lähes keskusteluitta siitä vuosikymmenien aikana kehitetystä opiskelutekniikasta, jossa oppilaat olivat oppineet työstämään tekstiä. Tekniikkaan  kuului mm.  alleviivaaminen, numerointi, marginaalimerkinnät jne. Moni meistä muistaa vielä. Uudeksi opettajan ihanteeksi  nostettiin oppukirjaton, materiaalikulujen osalta  ilmainen opetus. Menimme halpaan?

OLEMME tänään  tappamassa oppikirjakustannustoimintaa Suomessa. Haikailemme  kirjojen  tilalle kustannusvapaata, opettajien vapaaehtoisesti tuottamaa sisältöä, jota jokainen voi hakea netistä, jos osaa ja jos on välineet. Huijausta, sanon minä.

Dinosauruksena huudan tuskaani. En väitä, että kaikki oppikirjat ovat olleet upeita. Kirjat ovat voineet sisältää lapsen ajattelukykyä aliarvioivia yksinkertaistuksia, ne ovat voineet olla täysin epälapsenomaisia. En väitä, että kaikki opettajat ovat osanneet/jaksaneet käyttää oppikirjaa fiksulla tavalla. Varmasti on ollut kuolettavia oppitunteja, joissa on edetty mekaanisesti. Kaikkia välineitä voi käyttää hyvin tai huonosti. Kunhan  niitä on.

KOULUTYÖSSÄ on tuhansittain tilanteita, joissa  huolellisesti valmistelluille oppikirjoille on yhä käyttöä. Koulutettu opettaja osaa käyttää niitä luovasti ja tarkoituksenmukaisesti. Aina sellainen ei osu oppilaan kohdalle. Opettajat sairastuvat. Jos omalle lapselle osuu sijaiseksi innokas ylioppilas, oppikirja  takaisi oppilaille oikeuden oppia opetussuunnitelmassa arvokkaiksi arvotettuja asioita. Hyvä oppikirja vahvistaa myös vanhempien mahdollisuuksia seurata ja tukea oman lapsensa opiskelua.

OIKEIN käytettynä oppikirja edistää vahvasti hyvää opetuksessa.

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

Kaikki hyvin

KAIKKI hyvin. En hukkunut, vaikka eilinen postaus saattoikin olla  hiukka negatiivinen. Odotetut tekstit tuli kirjoitettua valmiiksi ja lähetettyä ihan aikataulun mukaan. Ja osasta saa olla ihan ylpeäkin.

NYT  muutama konjakkilasillinen hyvän viikon kunniaksi, vähän vaimon jalkojen hierontaa ja sitten  leffahetki. Koekäytössä on kuukauden ajan Netflix,  ja ensikokemukset ovat tosi  hyviä.

Huikeaa viikonloppua itse kullekin säädylle. 

torstaina, heinäkuuta 09, 2015

Täysin oma vika

PÄÄ palaa! Mutta täysin oma vika. Mikä ihme saa eläkeläisen kirjaaman kalenteerinsa ihan epärealistisia deadlinejä.  OK,  saan kyllä kiireimmät tekstit hoidettua tyylikkäästi ajallaan, mutta miksi nämä viisi projektia muuta samaan syssyyn?

ELI warning kaikille edelleen työhinkuisille elkuille: Luonnonlakien mukaan suorituskyky hidastuu. Hyväksy se.  Joo, mutta se edes ei ole The Thing. Oleellisempaa on: Muista elää! Kavereita katoaa viereltä kiihtyvällä vauhdilla.

ANNAN itselleni kuitenkin tämän anteeksi. Tämä on vasta eka elkkuvuosi. Kaikkea ei voi vielä osata. Prorisisointi ei ole helppoa.

Niin tai näin. Huomenna taas tuottamaan tekstiä.





keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2015

Pukinmäen kokeilukansakoulu 1913-1943

Pukinmäen kokeilukansakoulu toimi  tuolloin maaseuduksi mielletyssä
Pukinmäessä Sinivuorentiellä. Koululuokat sijaitsivat valkoisen huvila-
rakennuksen alakerran vuokrahuoneissa.  Koulurakennus on tiettävästi
vieläkin olemassa.


Päivitetty 8.7.-15
KÄSIINI on osunut vain harvoin perinpohjaisia aikalaiskuvauksia
1900-luvun alun suomalaisista koulukokeiluista. Siksi emeritus-professori Pertti Kansasen lainaama teos:  Soininen, A. (1949). Koulukasvatuksen kokeilua Pukinmäen kokeilukansakoulussa 1913-1943. Helsinki: Valtioneuvoston kirjapaino - saa minut liekkeihin.

Teoksen kirjoittaja Aliina Soininen, omaa sukuaan Pennanen (1887- ) oli kokeilukansakoulun pitkäaikainen opettaja (ja sen lisäksi oppi- ja lastenkirjailija).   Koulussa oli kaksi opettajaa. Toinen opetti alaluokkia ja toinen yläluokkia. Soininen opetti lähes koko uransa yläluokkalaisia.

KOULUN syntyhistoria on mielenkiintoinen. Vuonna 1912 oli asetettu opetussuunnitelmakomitea, jonka puheenjohtajaksi oli määrätty professori Mikael Soininen - josta tuli vuonna 1918 Aliinan appiukko

Mikael Soininen (1860-1924)
Komitea tarvitsi kokemuspohjaa, ja niinpä Soininen perusti komitean toiminta-ajaksi väliaikaiseksi tarkoitetun kokeilukansakoulun. Hän opetti siellä itse ja johti henkilökohtaisesti kokeilutoimintaa.

Neliluokkainen kansakoulu muistutti kotia.  Suuremmat ja pienemmät lapset auttoivat opettajaa koulun kunnossapidossa ja suorittivat pieniä siistimistöitä. Jos sotki jotain, korjasi myös jälkensä

Vuonna 1915  koulussa aloitettiin mm. oppilaiden itsehallintokokeilu, ns. myötähallinta, jossa ykislöitä kasvatettiin yhteisön avulla.  Oppilaille jaettiin selkeät tehtävät.  Oppilaat olivat vuorollaan ylijärjestäjiä (2) , sisäjärjestäjiä, pihajärjestäji ja ruokajärjestäjiä. Lauantaisin  pidettiin toverikunnan kokous. Toverikunnan tehtäviä olivat mm. puheenjohtaja, sihteeri ja  kaksi kirjastonhoitajaa. Kaikki toimihenkilöt valittiin  neljän viikkon ajaksi Ylivalvonta oli opettajalla. Myötähallinta  muodostui koulun traditioksi.

Kun senaatti keskeytti komitean työskentelyn,  koulua uhkasi häätö. Mikael Soininen osti tuolloin huvilan. Koulusta tuli Kouluylihallituksen alainen valtion kokeilukansakouluksi, joka toimi Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoittelukouluna vuodet 1917- 1931.

Alaluokkien tilana oli veistoluokka. Kuvassa saatta näkyä
Aliina Soininen.
Puitteet kokeilukoulussa eivät olleet häävit. Alaluokat 1-2 toimivat veistoluokassa.   Yläluokille oli saatu luokkatilan yhdistämällä kaksi huonetta.

Mutta itse toiminta oli ihailtavan kokeilevaa.
Kokeilukansakoulussa muovailtiin, askarreltiin, revittiin paperia, laskettiin kivillä,  merkittiin säähavaintoja graafisesti, laadittiin tilastollisia diagrammeja. dramatisoitiin runoja...  Siellä kokeiltiin opetuksen keskittämistä kotiseutuopilliseksi  asiaopetukseksi.  Koululla oli oma opetuspuutarha. Ikkunalaudoilla tehtiin idätyskokeita. Oppilaiden kanssa tehtiin retkiä.

Maantiedon opetuksessa kerättiin kokemuksia kartan omatoimisesta käytöstä oppimisessa.  Oppilaat saivat kysymyksiä ja etsivät niihin vastauksia kartoista.

Yläluokissa oli neljä osastoa. Kuten näkyy, ahdasta oli.
Vuodet 1917-31

Koulu toimi kouluhallituksen määräyksestä Helsingin väliaikaisen ylioppilasseminaarin harjoituskouluna 14 vuoden ajan. Syyslukukaudella opettajakokelaat kuuntelivat opetusta,  kevätlukukaudella heillä oli 15 viikon aikana opetus- ja näytetunteja.

Näinäkin vuosina koulussa kokeiltiin monia asioita, mm. erilaisia tapoja oppia. Oppilaille opetettiin,  kuinka elämässä tietoja hankitaan ja omistetaan. Kuulemalla oppimista harjoiteltiin kirjattoman opetuksen avulla  (pakotti seuraamaan). Kirjankäyttöä opeteltiin niinikään  (muidenkin  kuin oppikirjojen käyttöä). Havaintojen tekoa harjoiteltiin.

ERITYISEN mielenkiintoinen oli Mikael Soinisen vuonna 1917 käynnistämä siveysopin kokeilu. Hän määräsi opetettavaksi siveysoppia eli elämänoppia yläkoulun kaikille oppilaille  erillisenä oppiaineena. Sitä tuli opettaa uskonnon rinnalla ei sen tilalla. Tuntien aiheena olivat mm. kateus, kiusanteko ja tappelu, ahkeruus ja säästäväisyys… Tavoite oli saada lapset vapaasti kertomaan ja kysymään sellaista, jota ovat itse ajatelleet. Näillä tunneilla  opettaja käytti runsaasti esittäviä kertomuksia. Ratkaisevassa kohdassa lapset saivat kertoa, mitä seurauksia erilaisista menettelyistä voisi olla. Mikael Soininen uskoi kuvitellun toiminnan tehoon.

MINUA kiinnosti myös, kuinka perusteellisesti  koulussa asiota opeteltiin. Tärkeät asiat kerrattiin moneen tapaan. Oppilaille annettiin joka toinen viikko kirjallisia kertaustehtäviä. Läksyn kuulusteluun suhtauduttiin vakavasti. Kuulustelussa käytettiin ns. sarjakysymyksiä-ja myös tietokilpailuita

Uusi läksy työstetiin monipuolisesti. Historiassa  metodina oli keskustelu kotona itsenäisesti luetun läksyn perusteella (vrt. flipped classroom). Teoksessa viitataan kehittävään opetustapaan (mutta en ole ihan varma, mitä sillä tarkoitetaa). Maantiedossa käytettiin karttakysymysten lisäksi mm. kuviteltuja matkoja ja  maantieteellisten nimien kortistoa.

Lukuvuonna 1919-20  Pukinmäessä kokeiltiin maatalousaiheista jatko-opetusta. Kursiin kuului 100 tuntia iltaisin.  Näillä tunneilla  luettiin oppikirjaa tietokirjana  ja keskusteltiin sen pohjalta. Oppilaat pitivät myös  esitelmiä, joita  arvosteltiin.

Vuodet 1931- 1937

Näinä vuosina  mielipiteiden vaihto  vanhan koulun vioista ja uuden koulun paremmuudesta oli vilkkaimmillaan.  Monissa kouluissa - myös Pukinmäessa laadittiin työvihkoja/työkirjoja
Niihin koottiin oppilaan itse hankkimia tietoja, tunnilla kirjoitettuja muistiinpanoja, selostuksia ja vastauksia  kertauskysymyksiin, kotitehtäviä, leikkelekuvia lehdistä jne. Jatko-opetuksessa tykirjoihin koottiin oppilaiden pitämät esitykset.

Hieman myöhemmin opittiin käyttämään   irtolehtiä, ja vihkoin tehtiin  omatekoiset kannet.

Pukinmäen erikoisuuksia oli oppilastyönä laadittu historian aikakirja.

Vuodet 1937- 1943

Soinisen teoksen mukaan koulun viimeisinä vuosina Pukinmäen kansakoulun tehtävänä oli kokeilla Jatko-opetuskomitean suunnitelmaa  8-vuotisessa  kansakoulusta. Pukinmäessä sitä kokeiltiin jakamalla koulua kahtia 1-3- ja 4-8-luokkiin.

Kolme alakoululuokkaa olivat yhdellä opettajalla. Alaluokat tulivat porrastetusti kouluun, ja kaikki olivat paikalla  yhdessä vain osan päivää. Yläluokissa opetusta eriytettiin niin, että jatkoluokallaisille järjestettiin ns.  kirjasto- ja esitelmätunteja. Edellisissä he opiskelivat itsemäisesti ja hakivat esitelmiinsä tietoa, joita pitivät jälkimmäisissä. Lisäksi heidän ohjelmaansa kuului   harrastustunteja ja käytännöllisiaä kursseja mm. kirjansidonnassa, ruuanlaitossa jne . Opiskelu oli pitkälti Itseopiskelua. Kokeiltiinpa mm. kirjeellisesti suoritettua kurssiakin.

Koulun myöhemmät vaiheet

Nettitietojen mukaan Pukinmäen koulu lopetti toimintansa uuden kansakoulun valmistuttua vuonna  1954. Soinisten suku tarjosi  itse talonsa Pukinmäen sivukirjaston sijoituspaikaksi vuonna 1956.  Sivukirjasto lakkautettiin vuonna  1966. Sen jälkeen  talo on ollut tyhjillään, ja se on edelleen suvun hallussa. Rakennuksen kunnossapitoa kannustettiin 1980-luvulla kaupungin toimesta uhkasakollakin.

Seuraavaksi aion hankkia käsiini Mikael Soinisen vuonna 1916 julkaiseman pienen kirjan  "Maalaiskansakoulun uudistuksesta". Se kertoo kokeilukansakoulun ensimmäisistä vuosista.


tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Kustannussopimus allekirjoitettu

HIENO päivä. Yhdessä oppiminen- teoksemme  käsikirjoitus uhkaa valmistua.

Pidimme tänään tekijäpalaverin ja sovimme viimeisistä täydennyksistä. Fyysisesti paikalla olivat Peter Johnson, Asko Leppilampi ja minä. Kvartetin neljäs jäsen Pasi Sahlberg kommentoi keskustelujamme virtuaalisesti. Vähän hienoa kuulua tällaiseen tiimiin. Allekirjoitimme myös tekijäsopimuksen.

Tekijäryhmän  sisäinen deadline on ensi perjantaina, viikonloppuna luetaan kirja vielä läpi, ja koko paketti lähtee toimittajalle hiottavaksi 15.7.

OMA osuuteni käsittelee ennen mutta  suomalaisen koulun opetusmenetelmien kehittymistä. Olen itse aika ylpeä myös siitä osasta teosta.

Kirjassa yhteistoiminnallinen oppiminen nähdään yhtenä kaikkein kehittyneimmistä koulun työtavoista ja oppilaitoksen johtamisen filosofioista. Luvassa on myös tosi tuoreita päivityksiä.

Kirjamme  ilmestynee painosta syyskuussa. Ennakkotilauksia voi tehdä jo nyt netissä.

KIRJAN kustantaja on Intokustannus oy. Sama yhtiö on juuri julkaissut myös Pasi Sahlbergin bestsellerin "Suomalaisen koulun menestystarinan"

torstaina, heinäkuuta 02, 2015

MItä tekemistä tietokäsityksellä on opetuksen kehittämisen kanssa?

TÄNÄÄN nimenomaan nautin. Helle. Oittaa. Kädessä tuorein kasvatuslehti ja sen artikkeli:
Holma, K. ja Hyytinen, H. (2015). Filosofian ja empirian dialogi: normatiiviset ja deskriptiiviset ulottuvuudet kasvatus-tutkimuksessa. Kasvatus 46 (3), 220-232.

Holma ja Hyytinen antavat reipasta  kyytiä opetuksen kehittäjille, joilta puuttuu kunnioitus filosofista ajattelutapaa kohtaan. Seuraavat ajatukset ovat koppeja ja sovelluksia  tuosta artikkelista.

MONI meistä  uskoo  konstruktivistiseen oppimisnäkemykseen.  Mutta ihan kaikki eivät  jaksa kaivella, millaiseen tietokäsitykseen tuo oppimiskäsitys sitoutuu ja mitä siitä mm. kouluopetukselle seuraa.

TIETOKÄSITYS tarkoittaa kantaa siihen, millainen luonne tiedolla  ja tietämisellä on. Tänään on kovin tavallista naureskella klassiselle, realistiseksi kutsutulle tietokäsitykselle, jossa  uskotaan, että on olemassa ihmisesta riippumaton todellisuus. Jossa ajatellaan, että ihminen voi saada tuosta todellisuudesta tosi tietoa (mutta voi myös erehtyä).

Tilalle tarjotaan hienompana ns. relativistista tietokäsitystä, jossa kaiken tiedon ajatellaan olevan epävarmaa ja suhteellista. Relativismin kannattaja ei pidä mitään tietoa absoluuttisena  tai lopullisena.  Kaikki mielipiteet voivat ovat yhtä oikeassa.

ARTIKKELISSAAN  Holma  ja Hyytiäinen osoittavat, että relativismin kannattajat toimivat filosofisesti ajatellen epäjohdonmukaisesti. He esittävät "tietona", että kaikki tieto on suhteellista. Mutta eikö tämä ole tietoa koskevana väitteenä absoluuttinen eikä enää relativistinen?

Väitetään myös, että kriittinen ajattelu on mahdollista vain relativistisessa viitekehyksessä. Mutta mihin tarvitaan kriittistä ajattelua, jos kaikki tieto on vain mielipiteitä?  Relativistisessa viitekehyksessä tulisi kirjoittajien mukaan luopua koko oikeassa olemisen käsitteestä. Kukaan ei voi erehtyä, koska ei ole mitään arviointiperustetta, jolla erilaisten uskomusten tai teorioiden paremmuutta voitaisiin vertailla ja arvioida. Kriittisyys edellyttää mahdollisuutta siihen, että jokin uskomus voi periaatteessa olla väärin.

HAUSKA artikkeli, kerta kaikkiaan. Ainakin minut opetuksen kehittäjänä se haastaa entistä tarkemmin pohtimaan innokkaasti ajamieni uudistusten taustalla olevien olettamusten kestävyyttä. Voiko koulun kontekstissa mennä läpi mikään uudistus, jonka perusjulistus on, ettei mihinkään kysymykseen ole oikeita eikä vääriä vastauksia? Ja olisiko se ylipäätään fiksua?