Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 19, 2015

Viikon teema: yhdessä tietoa rakentamassa

MIKÄ alkuviikko! Ei ollut vaikeaa valita tälle viikolle otsikkoa. Tällä viikolla - jos koska-  olen saanut opetella ja opettaa, kuinka tietoa rakennetaan yhdessä.

Yhteinen tiedonrakentaminen on yksi uuden vuoden 2016 opetussuunnitelman didaktisia helmiä. Niinikään se on keskeinen   elementti kansainvälisessä NPDL- hankkeessa.

ENSINNÄKIN sain olla maanantaista keskiviikkoon Opetushallituksen, Educoden ja Microsoftin Uuden oppimisen laiva-seminaarissa, jossa noin 60 sivistystoimen-johtajaa, virkamiestä jne. etsi yhteistä polkua koulun uudistamiseen. Oman työpajani otsikko oli "Mitä pitää jättää pois, jotta uutta mahtuu tilalle". Teimme  teemasta huikean ryhmätyön.

RISTEILYLTÄ suoraan Palmenian Minustako rehtori-kurssin päätöstilaisuuteen, jossa kokeilimme oman tietämyksen rakentamista uuden opsin  hengissä. Liikkeelle itselle merkityksellisistä kysymyksistä. Vastausten hakemista vertaisilta torilla. Vastausten tiivistämistä. Ja lopuksi jakamista (=vertaisopettamista) muille. Ja kaupan päälle sitten prosessin reflektointia. Vaikein vaihe oli kuunnella toisten raportteja.

PALMENIASTA  emeritus-professori Pertti Kansasen tutkijaryhmän kokoukseen. Neljän hengen ryhmä työstää yhdessä mielenkiintoista aineistoa. Ties mitä tästä vielä syntyy.

TORSTAIPÄIVÄSTÄ suurin osa kului Tajua Mut- hankkeen haastatteluihin. Tämän lastun kuva kertoo juuri tästä. Siinä on nykyaikainen taskunauhuri, jonka digikortilta voi sitten litteroida käydyt keskustelut. Kokoan tulkintojani joka haastattelu  jälkeen ja testaan syntynyttä konstruktiota seuraavassa haastattelussa. Haastattelin tänään viittä  hankkeeseen osallistunutta toimijaa organisaation eri tasoilta konstruktivis-etnografisella otteella, jossa ymmärrystä hankkeen tilasta rakennetaan yhdessä. Huikeita keskusteluja. Koossa on nyt 10 haastattelua.  Osa parihaastateluina (joissa on aivan oma dynamiikkansa). Edessä vielä 10. Saturaatiopiste on vielä kaukana. Koko ajan syntyy uusia ajatusaihioita.

HUOMISELLE  on sovittu  yksi haastattelu. Ja kahden opetusharjoittelutunnin seurannat. Eläkeläisen työviikko päättyy noin klo 14. Kello 17 kylään tulee lapsenlapsi Herra Milton. Upeaa.

Ei kommentteja: