Kirjoja

Kirjoja

torstaina, helmikuuta 12, 2015

This is the end (of the week)

ELKKUJEN (= eläkeläisten) viikoissa arkipäivien lukumäärä  voi vaihdella. Tällä viikolla (nro 7) minun kalenterissani oli neljä työpäivää, ja nyt alkaa kolmen päivän viikonloppu. Juoksua riitti. Jos suoraan sanon, niin neljä eri keikkaa eri paikoissa  yhtenä päivänä voi olla vähän liikaa. Varsinkin jos niin on monena päivänä peräkkäin.

HUIKEA viikko silti. Opetusharjoittelun ohjausta kahdessa kenttäkoulussa. Oppilaantuntemuksen ryhmä OKL:lla. Hyviä keskusteluja. Luentoja opetussuunnitelmasta ja tulevaisuuden opettajuudesta. Mainio työlounas turkkilaisessa ravintolassa.  NPDL-webinaari osaavassa seurassa. Tutkimusseminaari professori Kansansen johdolla. Ja vähän politiikan tekoakin. Ja kaikissa paikoissa oikein ystävällisiä ihmisiä ja innostavaa ajattelua.

VIIKON kruununa vielä  pika-aikataululla tehty sopimus tilaustutkimuksesta, jossa pääsee jälleen syventymään muutosteoriaan. Miksi niin  mainiota uudistusideaa ei omaksuta?

Otin myös lisäpestin opetusharjoittelun ohjausta helmi-maaliskuulle. En rahan vuoksi.

HUIKEAT kortit siis tällä viikolla käsissä.

JA nyt alkaa viikonloppu. Oikein hyvä niin. Ja ensi viikolla on taas aikaa naputtaa konetta.

KUVAT: (ylhäältä alas). Elämän valttikortit. NPDL- webinaarilähetys Espoon Keilaniemestä torstaina. Puffi ops-keskustelussa. Akava-talo paketissa. Nyyh. 

Ei kommentteja: