Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 21, 2015

100 pedagogia

HUIKEA viikko. Aikaa ajattella.

Jokaisella on erilaisia unelmia. Omiini kuuluu ymmärtää opetusmetodin historiallinen kehitys. Olen yrittänyt ottaa sitä vuosien varrella haltuun about 10 kertaa, ja aina aiheen haasteellisuus on selättänyt minut.

Tällä viikolla olen jälleen kerran tarttunut toimeen,  Ja vielä nyt lauantai-iltana klo 20 tuntuu, että palikat ovat kolahtamassa paikoilleen. Ette usko, miten upealta tuntuu.

Aivan  keskeinen apuväline tässä työssä  on ollut yhdessä emeritus-professori Pertti Kansasen kanssa laatimani käsikirjoitus 100 pedagogia. Vaikka sille ei ole vielä löytynyt kustantajaa. Ihan vielä.

Elämme jälleen kerran aikakautta, jossa pedagogiset mannerlaatat ovat liikkeessä. Olemme todistamassa - näin uskon- monessa mielessä aivan uuden pedagogiikan läpimurtoa. Tuon uuden pedagogiikan siemenet on istutettu jo satoja vuosia sitten.  Edessä olevaa  muutosta  ei voi ymmärtää tuntematta pedagogiikan historiaa.  100 pedagogia- teoksen kaltaisia julkaisuja  tarvitaan. Nyt.

Ei kommentteja: