Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, tammikuuta 03, 2015

Kuka oli Jeesus Nasaretilainen. Neljäs osa: Luukkaan evankeliumi

LUUKKAAN evankelimissa ei kerrota sen kirjottajaa. Oletetaan usein, että kirjoittaja on Luukas, joka olisi näin laatinut kaksiosaisen teoksen: Luukkaan evankeliumin, joka  kertoo Jeesusta ja vastaavasti Apostolien teot, joka  kertoo evankeliumin jälkeisestä ilosanoman levittämistyöstä. Yli neljännes Uuden testamentin teksteistä on kirjattu hänen kirjoittamikseen.  Mahdollista.

Evankeliumi on ilmeisesti kirjoitettu vuosien 80 ja 150 jaa välillä. Tekstit liitettiin Luukkaaseen toisella vuosisadalla. Vaikuttaa siltä, että  kirjoittaja on ollut yleissivistynyt historioitsija ja kirjailija.

”Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.”

LUUKKAAN kertomu Jeesuksesta  on päälinjoiltaan samansuuntainen kuin Markuksella ja Matteuksella, mutta yksityiskohtaisempi. Siinä on esim.  enemmän vertauksia. Eri tapahtumiin liitetään ihmeitä (mm. ensimmäisten opetuslasten rekrytointiin). Henkilögalleria on suurempi, ja tilaa on annettu paljon naisille. Enkeleillä on monta "kohtausta" kertomuksen alussa, eivätkä he ilmesty unissa vaan "oikeasti".

KERTOMUSTA Jeesuksesta on pidennetty sekä alusta että lopusta. Jeesuksen syntymiseen liittyy ihme, mutta niin myös hänen serkkunsa Johannekseen syntymään. Jeesus liittyy nyt Daavidiin Joosefiin ja  Johannes Kastajaan Marian kautta. Lisäksi Luukas kertoo Jeesuksen lapsuudesta: paosta Egyptiin ja vierailusta Jerusalemissa 12-vuotiaana. Tuota karkureissua lukuunottamatta hän on hyvin tottelevainen. Kertomus jatkuu lopussa tyhjästä haudasta Jeesuksen ilmestymiseen ylösnoussena mutta tunnistamattoman.

Jeesuksen syntymä kuvataan Jouluevankeliumina, johon kuuluvat verollepanot, seimet ja tähti. Itämaantietäjät on vaihdettu paimeniin.

JEESUS aloittaa tässäkin evankeliumissa julistus- ja parantamistyönsä 30-vuoden iässä. Hänet kastetaan. Saatana kiusaa häntä erämaassa. Ja sitten töihin. Ura ei ala hyvin. Heti aluksi hänen kotikaupunkinsa ihmiset raivostuvat hänelle ja yrittävät syöstä hänet vuorelta alas (Markus ja Matteus eivät ole näin draamaattisia). Muualla hänet otetaan hyvin vastaan. Suosio kasvaa, eikä aikaa lepoon ole. Oman perheensä hän torjuu. Takaiskuja  tulee- mm. kun hän ajaa pahat henget sikalaumaan. Johannes Kastaja tapetaan.

JEESUKSEN opetuksissa korostuu tässä evankeliumissa keskinäinen huolehtiminen ja lähimmäisen rakkaus (Jumalan vihan rinnalla ja jopa sijasta).

KUN Johannes on tapettu, Jeesus lähettää apostolit matkaan ja antaa heille voiman (fariseukset epäilevät, että se on Beelsepulista). Matkalle pitää lähteä huolta vaille. Tämän jälkeen Jeesus alkaa puhua tulevasta kuolemastaan. Kolmelle opetuslapselle näytetään ihme (Mooses ja Elias). Seuraamaan lähtemisestä luvataan taivaspaikka.

Jeesus  parantaa ihmisiä, mutta hänen toivomaansa kääntymystä ei tapahdu. Jeesus pettyy kansaan. Seuraajia ei ole helppo saada mukaan. Jeesus rekrytoi kaikkiaan 70 opetuslasta, ja lähettää heidät matkaan kertoen, että edessä on vaaroja. Samaria torjuu Jeesuksen. Kiista fariseusten kanssa kovenee. Jeesus paljastaa, ettei hän ole tullut tuomaan rauhaa vaan riita ja varoittaa kieltämästä häntä. Fariseukset varoittavat Jeesusta: Herodes aikoo surmata. Jeesus valaa uskoa opetuslapsiin, jotka ovat luopuneet kaikesta.

JEESUS pääsee perille Jerusalemiin ja ratsastaa sinn aasilla. Opetuslapset huutavat Hoosiannaa. Hän puhdistaa temppelin ja saarnaa siellä. Hän ennustaa, että temppeli tuhotaan ja viittaa Ihmisen pojan paluuseen. Juudas lupaa kasvaltaa Jeesuksen.

Pääsiäisateria nautitaan (etuajassa), ja Jeesus asettaa Pyhän ehtoollisen. Getsemaan otetaan mukaan miekkoja (kaksi). Jeesus pelkää, rukoilee isää ottamaan tehtävän pois. Kyynelet ovat verta. Opetuslapset nukkuvat. Juudas suutelee Jeesusta.  Taistelu. Jeesus parantaa korvan.

Kuulusteluja- nyt mukana myös Herodes. Jeesus myöntää olevansa Kristus. Kansa valitsee Barabbaan.

Jeesus viedään Golgatalle. Häntä pilkataan. Toinen ryöväri pyytää päästä taivaaseen. Jeesus lupaa.  Jeesus kuolee. Hän ei huuda, että Jumala olisi hylännyt. Luukkaan Jeesus on tässä suhteessa hyväksynyt paremmin kohtalonsa.

Hauta onkin sapatin jälkeen tyhja. Haudalla on kaksi miestä säteilevissä vaatteissa. He käskevät viemään viestiä. Pietari on aivan  hämillään.

Opetuslapset kokevat kohdanneensa Jeesuksen. Vaikka hän ei näytä Jeesukselta. Hän syö. Ilmestynyt Jeesus otetaan yhtäkkiä taivaaseen.

LIITE
1. JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄIHME

Myös Johanneksen syntymiseen liitetään ihme. (ilosanoma): Sakarias ja hedelmätön Elisabet. Herran enkeli Gabriel  ilmestyy"Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes… hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta". Sakarias ei usko- mykäksi.

Johannes ja Jeesus ovat sukulaisia (Marian  kautta).
...
Elisabetin synnyttämisen aika tuli; ja hän synnytti pojan. Ja kun hänen naapurinsa ja sukulaisensa kuulivat, että Herra oli tehnyt hänelle suuren laupeuden, iloitsivat he hänen kanssansa. Nimenanto: Ei Sakarias vaan Johannes (isä edelleen mykkä) - rupesi taas puhumaan.

Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen.

2. JEESUKSEN  SYNTYMÄIHME

Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.

(Nyt enkeli puhuu Marialle ei Joosefille):"Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen.." "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi."

"Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.

(Jouluevankeliumi)
Jeesus syntyy Beetlehemissä, verollepantavaksi  Joosef ja Maria kihloissa.Syntyy seimessä. Enkeli ilmoittaa sen paimenille: Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Taivaallinen sotajoukko ylistää Jumalaa: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" paimenet käyvät Jeesus – lasta katsomassa(ei Itämaan tietäjiä).

Jeesus ympärileikataan ja tuodaan pyhäkköön Simeon kokee ihmiseen: näkee Herran voideellin. Viittaus pakanoihin

3. JEESUKSEN LAPSUUS
(edellisissä ei ollut) Jeesus kasvaa Nasaretissa. Enkeli ilmoittaa Joosefille: pakene Egyptiin ja uudelleen kun saa taas tulla takaisin.

Joka vuosi perhe käy Jerusalemissa pääsiässjuhlissa. Jeesus käy kaksitoistavuotiaana pyhäkössä, perhe ei ensin huomaa ja palaa sitten Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. (Pyhä luku kolme. Tavalliset vanhemmat olisivat epätoivoissaan. Jeesuskaan ei ikävöi perhettään).

Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

4. JOHANNES KASTAJA
Johannes Kastaja aloittaa vaikutuksensa: vaeltaa ja saarnaa tulevaa vihaa,  antaa neuvoja kansalle ja  ennustaa tulevaksi sen, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.

 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,
"Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?
Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin.”
kansa yhä odotti ja kaikki ajattelivat sydämessään Johanneksesta, eikö hän itse ehkä ollut Kristus,
"Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella".
Herodes sulki Johanneksen vankeuteen.

5. JEESUS ALOITTAA 
Jeesus kastetaan (sukuluettelo); Jeesus  oli aloittaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli  Daavidin ja Abrahamin sukua.

Myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni
ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt.” (Mutta Johannes Kastaja ei kasta häntä?)

Perkele kiusaa sitten Jeesusta 40 päivää.

Jeesus palaa Galileaan ja opettaa Nasaretin synagoogassa: "Eikö tämä ole Joosefin poika?” "Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan". Kaikki, jotka olivat synagoogassa, tulivat kiukkua täyteen ja nousivat ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren jyrkänteelle asti, jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu, syöstäkseen hänet alas. (Jeesus meinataan murhata)

Kapernaumissa,  puheessa oli voimaa, hämmästyttää. "Mitä tämä puhe on, sillä hän käskee vallalla ja voimalla saastaisia henkiä, ja ne lähtevät ulos?"
. Jeesus parantaa riivatun miehen Simonin anopin (kuume) ja muita sairaita ja opettaa muissakin kaupungeissa.  Sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin…. Ja päivän tultua hän lähti pois ja meni autioon paikkaan; mutta kansa etsi häntä, ja saavuttuaan hänen luokseen he pidättelivät häntä lähtemästä heidän luotansa. "Minun tulee muillekin kaupungeille julistaa Jumalan valtakunnan evankeliumia, sillä sitä varten minä olen lähetetty.” 

5. OPETUSLAPSET 
Jeesus opettaa Gennesaretin järven rannalla ja antaa Pietarin seuralaisineen saada suuren kalansaaliin (ihme): Tämän jälkeen hän saa neljä ensimmäistä opetuslasta. "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä."

Jeesus parantaa pitalisen ja halvatun miehen ("Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut.”) ja kieltää puhumasta. Mutta sanoma hänestä levisi vielä enemmän; ja paljon kansaa kokoontui kuulemaan häntä ja parantuakseen vaivoistansa. Mutta hän vetäytyi pois ja oleskeli erämaassa ja rukoili.

Jeesus kutsuu seuraavan opetuslapsen Leevin. Leevi valmisti hänelle suuret pidot kodissaan; ja siellä oli suuri joukko publikaaneja ja muita aterioimassa heidän kanssaan. (kiistaa syntisten kanssa syömisestä)."Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Sulhasjuttu.

Sapattirikkomuksia. Jeesus tekee sapattina terveeksi miehen, jonka käsi oli kuivettunu (Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina)

Jeesus  opettaa:
- ketkä ovat autuaita (köyhät - voi teitä te rikkaat)?
- huutaa nykyiseen elämään mieltyneille:
- käskee rakastamaan vihollisia ja olemaan laupias
- vertaus sokeasta taluttajasta
- sekä rikasta ja malasta
puun tunnettavan hedelmästään
teroittaa lopuksi sanojensa noudattamisen tärkeyttä.

Nyt Jeesus valitsee apostolinsa: hän astui alas heidän kanssaan ja seisahtui lakealle paikalle; ja siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikesta Juudeasta ja Jerusalemista ja Tyyron ja Siidonin rantamaasta. Nämä olivat saapuneet kuulemaan häntä ja parantuakseen taudeistansa.
 Ja myös ne, jotka olivat saastaisten henkien vaivaamia, tulivat terveiksi. Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.

Jeesus opettaa:

- Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.

- Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.

- Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.
- rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

- Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.

- Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita;
Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan

6. JOHANNES KASTAJA EPÄRÖI
Sitten mennään Kapernaumiin. Jeesus parantaa sadanpäämiehen palvelijan (pelkällä kaukosanalla), herättää lesken pojan kuolleista Nainissa. Teot synnyttävät pelkoa!

Jeesus vastaa Johannes Kastajan lähettiläiden kysymykseen: "Oletko sinä se…? " "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia. "(outoa väittelyä Johanneksen suuruudesta).

Kansa kiukuttaa Jeesusta. Mihin minä siis vertaan tämän sukupolven ihmiset, ja kenen kaltaisia he ovat? He ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat torilla ja huutavat toisilleen ja sanovat: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette itkeneet.’

Nainen, joka eli syntisesti itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut...
Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
…

 Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa, niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista: Maria, Magdaleenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos.

Jeesus kertoo vertauksia: Kylväjä. Opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.

hänen äitinsä ja veljensä tulivat häntä tapaamaan, mutta eivät väentungokselta päässeet hänen tykönsä. Jeesus torjuu.

Jeesus tyynnyttää myrsyn. "Kuka onkaan tämä, kun hän käskee sekä tuulia että vettä, ja ne tottelevat häntä?”

Jeesus ajaa riivaajat sikoihin. Lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui. Nähtyään, mitä oli tapahtunut, paimentajat pakenivat ja kertoivat siitä kaupungissa ja maataloissa. Ja koko gerasalaisten seutukunnan kansa pyysi häntä poistumaan heidän luotansa, sillä suuri pelko oli vallannut heidät; niin hän astui venheeseen ja palasi takaisin.

Parantaa Jairuksen tyttären.  Mielenkiintoinen yksityiskohya: Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta."


7. JEESUS LÄHETTÄÄ OPETUSLAPSET
Sitten tulee uutinen, että Johannes Kastaja on tapettu. Jeesus  kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Ei mukaan leipää jne.
 Niin he lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla. Apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle kaikki, mitä olivat tehneet. Niin hän otti heidät mukaansa ja vetäytyi yksinäisyyteen lähelle Beetsaida nimistä kaupunkia.

Viisi leipää ja kaksi kalaa- ihme (5000 miestä).

"Kenen kansa sanoo minun olevan?” Opetuslapset vastasivat sanoen: "Johannes Kastajan, mutta toiset Eliaan, toiset taas sanovat, että joku vanhoista profeetoista on noussut ylös.” Niin hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Jumalan Kristus.

8. JEESUS KIRKASTUU
Jeesus puhuu tulevasta kärsimisestään ja kehoittaa kaikkia seuraamaan häntä. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan.

Jeesus kirkastuu. Mooses ja Elias. tuli pilvi ja peitti heidät varjoonsa; ja he peljästyivät joutuessaan pilveen.
pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä."

9. PIAN JOHTI JERUSALEMIA
Jeesus parantaa, mutta kansa ei vain käänny.  Voi, sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi; kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne ja kärsiä teitä? Tuo poikasi tänne.

Jeesus puhuu uudestaan kärsimisestään. On kiistaa siitä, ketkä saavat parantaa Jeesuksen  nimssä. Opetuslapset kiistelevät: kuka heistä on suurin

Jeesus lähtee vaeltamaan Jerusalemia kohti (lähettää ennalta sanansaattajia). Häntä ei otettu vastaan Samariassa. Kaikki eivät lähde seuraamaan. "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.”

Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä. "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän." Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä. Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'
Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille. Parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'
Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa:
Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.'


Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.” "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.”

Jeesus ketoo vertauksen  laupiaasta samarialaisesta.

Jeesus vierailee Martan ja Marian kotona.  Sisar Maria vain kuunteli, Jeesus oli tyytyväinen.

Jeesus opettaa ja kehoittaa rukoilemaam (Isä meidän). Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

Jeesus parantaa riivatun miehen ja kumoaa syytöksen, että hän Beelsebulin avulla ajaa ulos riivaajia. Hän moittii kansaa pahaksi ja merkkejä tavoittelevaksi. Häntä koetetaan saada sanoistaan ansaan.

Kun kansaa yhä kokoontui, rupeaahän puhumaan: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki."

Haukkuu fariseuksia. "Opettaja, kun noin puhut, niin sinä häpäiset myös meitä.” Kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat kovasti ahdistamaan häntä ja urkkimaan häneltä moninaisia, väijyen, miten saisivat hänet hänen sanoistaan ansaan.

Mutta minä sanon teille, ystävilleni: Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.
 Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.utta kun he vievät teitä synagoogain ja hallitusten ja esivaltojen eteen, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä vastaisitte puolestanne tahi mitä sanoisitte; sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava.”


Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.
 Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.
 Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele.

"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.
 Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan.”

Jeesus puhuu onnettomuuksista ja murhista. (Pilatus oli surmauttanut). Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. Viikunapuu. Jeesus parantaa naisen, joka olio koukistunut.
Jeesua vertaa Taivasten valtakuntaa sinapinsiemen. Ovi pelastukseen on ahdas.

Samalla hetkellä tuli hänen luoksensa muutamia fariseuksia, ja he sanoivat hänelle: "Lähde ja mene täältä pois, sillä Herodes tahtoo tappaa sinut.” Niin hän sanoi heille: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän.’ Ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.
 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.2

Jeesus aterioi sapattina erään fariseuksen talossa ja parantaa siellä vesitautisen miehen. Hän kertoo
vertauksen suurista illallisista; jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. Kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita;


Jeesusta syytetään syntisten kanssa syömisestä. (vertaus kadonneesta lampaasta, tuhlaajapojasta)  
Jeesus puhuu väärän huoneenhaltijan oveluudesta ja kehoittaa uskollisuuteen maallisen tavaran käyttämisessä. Hän nuhtelee fariseuksia ja puhuu lain pysyväisyydestä avioerosta. Hän kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta  (Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.)

Jeesus puhuu viettelyksistä ja oikeasta menettelystä rikkovaa veljeä kohtaan uskon voimasta ja kuinka opetuslapsen tulee tunnustaa itsensä ansiottomaksi palvelijaksi. Hän parantaa kymmenen pitalista miestä.  "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?"

Hän puhuu Jumalan valtakunnasta tulemuksestaan. Fariseukset kysyvät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastaa: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”


Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivän, mutta ette saa nähdä. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon ja joutuman tämän sukupolven hyljittäväksi.
2 

Jeesus puhuu vertaukset tuomarista ja leskestä sekä fariseuksesta ja publikaanista (: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani), siunaa lapsia, neuvoo rikkaalle hallitusmiehelle  (kamelinsilmä)  elämän.

Pietari sanoi: "Katso, me olemme luopuneet siitä, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.” "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.”

"Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.” Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.

Jeesus paransi sokean.  

Jeesus vierailee Sakkeuksen kodissa  (Tämä antaa puolet omaisuudestaan). Hän
puhuu vertauksen miehestä, joka jätti kymmenen leiviskää palvelijoilleen kartutettaviksi ; 'Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
"

11. JERUSALEMIIN
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin (haetaan aasi). Kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: "Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi."

Jeesus itkee kaupunkia ja puhdistaa pyhäkön. Sitten hän opettaa siellä. Ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmattua.

Jeesus kertoo vertauksen viinitarhasta. Kirjanoppineet ja ylipapit tahtoivat ottaa hänet sillä hetkellä kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut sen vertauksen heistä. Ja he vartioivat häntä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita, saadakseen hänet kiinni jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin. Verot.  Kysymys monesta miehestä."Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia. "Kuinka he voivat sanoa, että Kristus on Daavidin poika?.. Kavahtakaa kirjanoppineita.    Jeesus puhuu lesken rovosta.

Jeesus ennustaa pyhäkön kukistamisen :"Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä.' Mutta älkää menkö heidän perässään. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.”  ruttoa… silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.   Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.



Ja hän opetti päivät pyhäkössä, mutta öiksi hän lähti pois ja vietti ne vuorella, jota kutsutaan Öljymäeksi. Ja kaikki kansa tuli varhain aamuisin hänen tykönsä pyhäkköön kuulemaan häntä.

12. KAVALLUS, EHTOLLINEN JA PIDÄTYS
Ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat Jeesuksen surmatuksi. Juudas tarjoutuu kavaltajaksi (saatana meni)

Jeesus lähettää kaksi opetuslastaan valmistamaan pääsiäislammasta (salainen apu)syö pääsiäisaterian ja asettaa ehtoollisen. Kuka kavaltaa? Kuka on suurin?  Jeesus kehoittaa opetuslastensa kiistan johdosta nöyryyteen

"Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.
Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.' Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.” "Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa." Mutta hän vastasi heille: "Riittää."

 
sanoo Pietarin kieltävän hänet ja ahdingon ajan tulevan opetuslapsille

Jeesus rukoilee Getsemaneessa; "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan.
 Opetuslapset nukkuvat.

Juudas kavaltaa hänet. Kun nyt ne, jotka olivat hänen ympärillään, näkivät, mitä oli tulossa, sanoivat he: "Herra, iskemmekö miekalla?” Ja eräs heistä iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan.
 Mutta Jeesus vastasi sanoen: "Sallikaa vielä tämäkin." Ja hän koski hänen korvaansa ja paransi hänet.


Pietari kieltää hänet Jeesusta herjataan ja piestään. Hän tunnustaa olevansa Kristus."Sinä siis olet Jumalan Poika?" Hän vastasi heille: "Tepä sen sanotte, että minä olen.” Niin he sanoivat: "Mitä me enää todistusta tarvitsemme? Sillä me itse olemme kuulleet sen hänen omasta suustansa."

Jeesus on Pilatuksen tutkittavana (vääriä syytöksiä  veroista). "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Hän vastasi hänelle ja sanoi: "Sinäpä sen sanot."

Herodeksen edessä (koska oli galilealainen). Herodes ihaili. Pyysi ihmettä.  Jeesus ei vastannut mitään.Jälleen Pilatuksen edessä, joka tuomitsee hänet Kansa haluaa Barabbaan.

Jeesus viedään Golgatalle. Simon kantaa ristiä. "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne".

Jeesus ristiinnaulitaan "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Toinen pahantekijä : muista minua. Jeesus antaa henkensä. Kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen,
 sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.

Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies." Naiset katsovat (ei nimiä), kun hänet haudataan.(Joosef sai luvan Pilatukselta). Naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin.


13. TYHJÄ HAUTA
Naiset tuevat haudalle. Kivi oli vieritetty pois haudalta.
 Kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa. "Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?
 Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa,
'Ihmisen Poika pitää annettaman syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulittaman, ja hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös.’" Niin he muistivat hänen sanansa.

Naiset  palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille.
Ja ne, jotka kertoivat tämän apostoleille, olivat Maria Magdaleena ja Johanna ja Maria, Jaakobin äiti, ja muut naiset heidän kanssansa.


Mutta näiden puheet näyttivät heistä turhilta, eivätkä he uskoneet heitä. Mutta Pietari nousi ja juoksi haudalle; ja kun hän kurkisti sisään, näki hän siellä ainoastaan käärinliinat. Ja hän meni pois ihmetellen itsekseen sitä, mikä oli tapahtunut.

14. JEESUS ILMESTYY
Jeesus ilmestyy kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä. Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa. Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?”… kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat.
 Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän.
 


Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.  "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa." Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa. Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.
Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssansa.


Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille.”  Ja itse he kertoivat, mitä oli tapahtunut tiellä ja kuinka he olivat hänet tunteneet, kun hän mursi leivän. Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!” Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen. "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa "Onko teillä täällä jotakin syötävää?” Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
 Ja hän sanoi heille:"Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.
 


Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät. Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten. Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.

Ei kommentteja: