Kirjoja

Kirjoja

torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Kuukauden kirja: Oppikoulu 1880-1980

MONI tässäkin blogissa piipahtanut on käynyt oppikoulua. Niin minäkin. Oma kouluni oli Helsingin toinen lyseo eli Tossu. Tossussa oli keskikoulu ja lukio, kuten 1960-1970-luvuilla tapana oli.  Kun luin tässä lyhyesti arvioitavaa Kiuasmaan oppikoulun historiaa, huomasin, että muistan aivan liian vähän tuosta  tärkeästä koulumuodosta. Niinpä  päätin käydä läpi omia muistiinpanojani ja googlettaa lisäksi valkoisia läiskiä. Oman raporttini oppikoulusta julkaisen lähipäivinä. Mutta nyt tämän teoksen esittelyyn.

Kiuasmaa, Kyösti. (1982) Oppikoulu 1880-1980. Oppikoulu ja sen opettajat koulujärjestyksestä peruskouluun. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.

Oppikoulun opettajien  järjestö OK päätti vuonna 1976 kunnioittaa väistyvää koulumuotoa ja  tilasi apulaisprofessori Kyösti Kiuasmaalta oppikoulun historian. Työ valmistui vuonna 1982.  Juhlajulkaisu on perinpohjainen. Siinä on yhteensä 666 sivua-  yksin lähteitä ja liitteitä 165 sivua. Sisällysluettelokin on seitsemän sivua. Taulukot on luetteloitu. Lukijan avuksi on laadittu henkilöstöhakemisto.

TEOS on mainio käsikirja, mutta anteeksi vaan herra (edesmennyt) oppikoulun historianopettaja, Tampereen yliopiston dosentti, historian tutkija, apulaisprofessori, professori ja vt. Tampereen normaalikoulun rehtori, kirja on  minulle ihan liian sekava ja asiasta ja ajasta toiseen pomppiva. En saa sen avulla otetta oppikoulusta.

Osittain sekavuus varmaan selittyy oppikoulun eri muotojen nimien jatkuvalla vaihtelulla. Tässä olisi ehkä auttanut selkeä kaavio. Osittain syynä on tapa, jolla teos on jäsennetty. Teemoja on yksinkertaisesti liikaa, ja ehkä kiinnostavin asia oppikoulun pedagogiikkaa jää vain tiiseriksi. Kun sukeltaa kovasti yksityiskohtiin, on vaarana, ettei synny kokonaiskuvaa.  Juuri sitä jäin kaipaamaan. Lukijalle ei esim. aukene kirjan nimi. Mihin oleelliseen liittyvät vuodet 1880 ja 1980?

YRITIN googlettaa teosta. Pääosa osumista vei divareihin, pienempi osa tutkielmiin, joissa teosta on käytetty lähteenä. Arviointeja en löytänyt. En myöskään löytänyt esittelyä kirjan kirjoittajasta. Mutta ei lukukeikka turha ollut. Se sytytti halun itse jäsentää oppikoulun historia. Siitä huomenna enemmän.


Ei kommentteja: