Kirjoja

Kirjoja

torstaina, toukokuuta 09, 2013

Bensaa suonissa

OLEN varmaan huono organisomaan ajankäyttöäni, mutta kylläpä tähän touko-kuuhun on kasaantunut aikaa vaativia tehtäviä. On ollut veroilmoitusta, kansainvälisten vierailujen isännöintiä, koulun muuttoon liittyviä järjestelyitä ja toki myös upeita poliittiseen harrasteluun liittyviä juttuja.

KUN oikein tuntui siltä, että ei ehdi, ei ehdi, niin tulikin umpikaunis kevätpäivä. Sain ajella punaisella Vespalla aivan vailla hyöty- tai suoritus-tavoitteita. Bensa alkoi virrata suonissa, ja taas sitä jaksoi, taas ehti.

NO, harmi, että tänään ilma on hieman toisenlainen. Mutta välipäivä lataa akkuja kuitenkin.
Niitä tarvitaan, sillä edessä on huikea suma mielenkiintoisia virka-asioita ja muutakin.

HUOMENNA perjantaina Aurorassa on koulupäivä, ja saan opettaa Kaija Kuivasen monesta syystä tosi pieneksi kutistunutta ryhmää. Eiköhän siitä selvitä iloisella mielellä. Lauantaina seisotaan taas teltalla Espoonlahdessa ja viimeistellään omat ehdotukset ns. valtuustosopimukseen.  Sunnuntai on lepopäivä ÄITIEN PÄIVÄ-, johon mahtuu hyvällä kenkälusikalla valtuustopapereihin tutustumista. Ja sitten alkaakin oikein tehoviikko.

Maanantaipäivänä ehdin pitää aamun YT-tunnin  (viikkopalaveri), ja sitten onkin kiirehdittävä valtuustotalolle.  Kello 10 alkaa Espoon kaupunginvaltuuston tärkeä seminaari, jossa hiotaan Espoon tarinaa ja esitellään valtuutetuille ohjelmaryhmien suunnittelutyön tämänhetkistä tilaa. Minulla ja muutamalla muulla on sitä ennen suvaitsevaisuus-teemaan liittyvä neuvottelu. Joudun sitten toviksi karkaamaan seminaarista ehtiäkseni neuvotella opetustoimenjohtajan kanssa koulumme muuttoon liittyvistä, auki olevista asioista. Iltapäivällä esittelen ohjelmaryhmämme ajatukset 9 minuutissa :-)

Kun seminaari päättyy, alkaa  valtuustoryhmän kokous ja sen päälle kokoontuu vielä kunnallistoimikunta.  Että kokouksia kerrakseen. Mutta ei se siinä ole. Tiistai-aamuna (palkattomalla virkavapaalla) kohti Oulua Espoon yhtenä edustajana Kuntaliiton kaksipäiväiseen  seminaariin. Torstaina esittele kouluamme vieraalle, joka tulee Uudesta Seelannista. sitten koulupäivän jälkeen ensin aluerexin vetämä kokous ja sitten kaikkien ohjelmaryhmien palaveri.  Perjantaina päättyy johtoryhmäkoulutuksemme, ja lopputyö tulisi tehdä sitä ennen. Illalla  alkaa Luokanopettajaliiton hallituksen kokous. Eli säpäkät 8 päivää luvassa, eikö vaan. Mutta sitten viikonloppu onkin ihan(an) vapaa.

Ei kommentteja: