Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Tasavallan presidentti myönsi arvonimiä

Tasavallan presidentti  Sauli Niinistö. Piirros tehty
PhotoFunia- ohjelmalla.
SUOMALAISEN yhteiskunnan omaleimaisiin tapoihin kuuluvat  ikiomat kunniamerkit  ja arvonimet.

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimillä on pitkät historialliset juuret. Niitä myönnettiin ennen wanhaan ansioituneille henkilöille, jotka olivat kunnostautunut hallitsijan palveluksessa tai olivat muutoin teoillaan tai sanoillaan edistäneet yhteistä hyvää. Arvonimet olivat usein perinnöllisiä (paroni, herttua jne.).

Jäänteenä noilta ajoilta tasavallan presidentti jakaa yhä  arvonimiä "todellisen viran niitä seuraamatta". Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia. Asiallista kuitenkin on, että arvonimen saanut osoittaa kunnioitusta huomionosoitukselle siten, että käyttää sitä mm. julkisesti esiintyessään. Arvonimeä ei saa kääntää vieraille kielille, koska muissa maissa tällaita käytäntöä ei ymmärretä.

Arvonimien taustalla on laki julkisista arvonannon osoituksista (1215/1999) ja sen nojalla annettuun asetukseen arvonimistä (381/2000).

Arvonimiä on  Suomessa myönnetty vuodesta 1918 lukien noin 13 000. Nykyään ei enää myönnetä perinnöllisiä arvonimiä. Arvinimiä on  kaikkiaan 108.

ARVONIMIPROSESSI etenee seuraavasti: Arvonimeä haetaan tasavallan presidentiltä kirjallisesti  hakemuksella, jossa esitetään myös perustelut. Hakemus on vapaamuotoinen.  Hakijana voivat olla yksityiset henkilöt, yhteisöt tai organisaatiot. Itse ei voi itselleen arvonimeä hakea.

Hakemus lähetetään valtioneuvoston kansliaan määräaikaan mennessä, jossa se käsitellään teknisesti. Sen jälkeen erityinen arvonimilautakunta antaa arvonimiasiasta lausuntonsa presidentille. Se pohtii mm. kuvaako haettu  arvonimi henkilön elämäntyötä, täyttyvätkö edellytykset, onko edellisestä huomionosoituksesta kulunut riittävän kauan jne.  Lisäksi selvitetään, ettei henkilöllä ole rikollista taustaa. (ks. tarkemmin http://vnk.fi/toiminta/arvonimet/haku/fi.jsp )

Arvonimet myöntää tasavallan presidentti kaksi kertaa vuodessa; toukokuun ja marraskuun lopussa. Päätös julkistetaan valtioneuvoston nettisivuilla.  Tuorein päätös julkaistiin 30.11.12.

Hakijat luovuttavat sitten arvonimeen liittyvän asiakirjan sopivaksi katsomassaan tilaisuudessa.  Hakijat  ovat hakemuksen jättäessään sitoutuneet maksamaan veron. Veron määrä vaihtelee arvonimen arvon mukaan.  Hintaluokkia on 16.  Valtioneuvoksen ja vuorineuvoksen arvonimet ovat kalleimpia (48 400 €- 12 100 €).  Halvimmat arvonimet directos cantus ja directur musices) maksavat 70-50€.  Vero on  tuo alempi, jos henkilö on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa tai muussa siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon tai on siirtynyt sellaisesta eläkkeelle.

Tämän marraskuun arvonimistä

VUONNA  2012 valtioneuvoston kansliaan toimitettiin yhteensä 242 arvonimiesitystä. Tasavallan presidentti myönsi 184 arvonimeä. Hyväksymisprosentti on siis 76.

Marraskuussa arvonimiä myönnettiin 102.  Ehkä tunnetuimpia arvonimen saajia olivat   C.O. Homen (ministeriksi),  Raino Vistbacka (valtiopäiväneuvokseksi), Jaakko Salonoja (kamarineuvokseksi) ja  Seppo Hovi (musiikkineuvokseksi).

Arvonimiä osui  Espooseen seitsemän. Kaikkien arvokkaimpia arvonimiä meille ei myönnetty. Korkeimmat  arvonimet olivat ministeri (1 kpl ), metsäneuvos (1 kpl) ja teollisuusneuvos (1 kpl). Ne  kuuluvat  2.luokkaan. Professori (1 kpl) kuuluu  6. luokkaan.  Liikuntaneuvos (1 kpl) kuuluu 7. luokkaan. Opetusneuvos (1 kpl) kuuluu 8. luokkaan ja  director cantus (1 kpl)  16. luokkaan.

OPETUSNEUVOKSEN  arvonimi myönnettiin tällä kertaa kuudelle henkilölle. Näiden joukossa on tämän blogin pitäjä Martti Hellström. Minulla ei ole virallista tietoa, mitkä tahot ovat halunneet osoittaa näin arvostustaan työtäni  kohtaan. Joitain osaan kuitenkin epäillä:-) Totuus selvinnee, sitten kun arvonimi luovutetaan.  Tunnustus vetää tosi hiljaiseksi.

Solakallion Solis-Band. Haitarissa koulun rehtori Hannu
(vasemmalla ylärivissä) ja kitarassa Martti (oikea yläkulma).
PS. Tähän opetusneuvoksen arvonimeen liittyy lämmin ja hieman hämmentävä muisto noin 30 vuoden takaa. 

Suoritin lukuvuonna 1982-83 siviilipalvelusta Solakallion erityiskoulussa Helsingissä koulunkäyntiavustajana. Se oli upeaa ja opettavaista aikaa. 

Kehitysvammaisia oppilaita kuljetti tuolloin koulusta kotiin mielenkiintoinen, mustapartainen herra Luti.  Luti kertoi, että hänellä oli kyky nähdä ennalta tulevia tapahtumia, mutta että hän sai käyttää lahjaansa vain hyvää edistämään. Luti  mm. osasi tarkasti  ennustaa keskimmäisen poikani Santun syntymän. Kun olin  suorittanut kansalaisvelvollisuuteni Solakalliossa, sain läksiäislähjaksi mm. kortin, johon oli piirretty minut urani huipulla (tuolle tielle toivotettiin siis onnea). Päässäni oli tohtorin hattu. Tittelikseni oli kirjattu opetusneuvos.  

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea opetusneuvos Martti Hellström! On suuri ilo, että lapsemme saavat oppinsa elämää varten sinun johdollasi!

Martti Hellström kirjoitti...

Kirjoititpa kauniisti. Kiitos.

Martti

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut blogin lukijalta!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Martti arvonimen johdosta!

- Virpi - kirjoitti...

Onneksi olkoon, olet arvonimesi ansainnut.

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Onnea suuresti arvostamalleni kollegalle! Juuri eilen yhdellä kauppareissulla taas kehuin ansioitasi yhdelle entiselle opiskelukaverillesi ;-)Hieno mies, tuo opetusneuvos Hellström.

t. naapurikunnan reksi

Jonna kirjoitti...

Suuret onnittelut Martti! Arvonimesi olet ansainnut!