Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Toinen kouluviikko. Aurinko paistaa!

Erityisopettaja Sari Karjalainen vastailee kysymyksiin.
ETELÄ-KOREAN suurlähetystöstä soitettiin jokin aika sitten ja pyydettiin lupaa tulla tutustumaan Auroran kouluun. Tottakai. Tänään meillä oli sitten 13 vierasta toiselta puolelta maapalloa - ja lisäksi kaksi toiselta, mutta vastakkaiselta puolelta: Brasiliasta.

OHJELMA oli "perinteinen". Aluksi johdantoluento dioineen,  sitten piipahduksia luokkiin (mm. Timon heimojuttuun), Kaitsun herullinen koululounas (Pasta Bolognese), JJ:n teatterikerho, Siestan seurantaa, jutustelua opettajien kanssa, yhteenveto ja takaisin bussille.

TOINEN kouluviikko alkoi aurinkoisissa merkeissä. Paitsi, että taksit kulkivat miten sattui. Paitsi, että tulostus sujui, miten sattui. Koulun kone kuitenkin käynnistyy osa kerrallaaan. Vääjäämättä.

Aamupalaverista suurin osa käytettiin uuden Auroran toiminta-ajatuksen ideointiin. Iltapäivällä tiimit kokoontuivat, ja niiden päälle OHR kuuli ekaluokkien opettajien huolia ja ilon aiheita. Hieno päivä.

Ei kommentteja: