Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, elokuuta 28, 2012

Tänään hymyilyttää!

MIKÄ miestä hymyilyttää niin? Se, että eilen blogissa oli käynyt 858  vierasta?  Ei. Se, että huomenna on vuosilomapäivä? Ei. Se, että oma äiti oli tehnyt lapsuuden  herkkuruokaa: maksaa sipulikertakatikkeella, ja sehän maistui? Ei. Se, että vanhalle miehelle tulee yhä luentopyyntöjä? Ei. Se, että pikkulasten delegaatio tuli kieltämään  eläkkeelle lähdön (mistähän se huoli oli heille nyt jo tullut)? Ei. Se, että tänään illalla on taas Espoon perinneyhdistys Aurora ry:n hallituksen kokous? Ei. Että pää on taas leikattu? Höh, ei.

VAAN se, että tänään vuosien huolen ja yhteydenottojen ja yrittämisen jälkeen koulumme  sisäilma-ongelmien korjaamisessa on nyt menemisen eikä meinaamisen maku.

TÄNÄÄN klo 8 koululle kokoontui  vaikutusvaltainen ryhmä kiinteistöalan osaajia nokkamiehenä tilakeskuksen toimitusjohtaja Carl Slätis. Henkilökunta kertoi huolensa sekä omasta että oppilaiden puolesta. Annoimme ja saimme myös faktatietoa rakennuksesta ja sen tekniikasta.  Kävimme läpi myös jo tehtyjä korjauksia. Itse pidin kohtuuttomana, että meidän vuokralaisten tehtävä on osoittaa vakuuttavasti, että tiloissa on vikaa. Eikö päinvastoin kiinteistönomistajan vastuulla ole taata, että tila on ehdottoman turvallinen ja terveellinen.

Vikaa on sekä ilmanvaihdossa että rakenteissa. llmanvaihtojärjestelmälle on vanhassa rakennuksessa alimitoitti, koneet ovat 80-luvulta.  Seinät  (lämpörappaus) ja katto ovat huonossa kunnossa. Keittiössä ilma ei vaihdu. Siellä on pulloilmiö. Lämpötila on liian korkea. Ikkunapuitteet olisi pitänyt ajat sitten vaihtaa. Jne.

Sitten toimitusjohtaja Slätis totesi, että jos Auroran koululla on sisäilmaongelmia mittailtu 10 vuotta, niin  eiköhän mittaaminen nyt riitä. Äkkiratkaisua ei kuitenkaan ole.   Hän antoi nopeassa tahdissa ohjeet, kuinka toimitaan:
- väistöön saakka tehdään kaikki, mitä voidaan: (1) katon ja seinän saumat tarkastetaan, (2) Ikkunanpuitteet kitataan, (3) kouluun hankitaan 19 sisäilmanpuhdistinta, (4) ilmanvaihtokanavien kuntoon varmistetaan.
- viestiä viedään eteenpäin, että uusiin rakennuksiin tarvitaan väljyyttä muiden koulujen väistöjen mahdollistamiseksi.
- tutkitaan myös, pitääkö koulun väistöä aientaa maaliskuusta 2014.

MYÖS koulu otti koppia. (1) Koululounaas  porrastusta levennettiin heti tänään  ja jonotus siirrettiin käytävään, jotta kouluravintolan hiilidioksimäärä vähenee, (2) Joka luokka pitää tästä lähtien tunnin välein pienen tuuletustauon. Ikkunat kunnolla auki.

ILTAPÄIVÄLLÄ alkoi  jo tapahtua. Saimme aikataulun ilmanpuhdistimien hankinnasta. Ensimmäiset tulevat jo ensi viikolla. Koululle tuli myös mies mittaamaan koulun ilmanlaatua. Ja sain myös soiton, että keittiön tilannetta tullaan pian katsomaan.

SIKSI kuvan mies hymyilee.

Ei kommentteja: