Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Auroran Uutisia 6.8.2012

Terveisiä myös Opetushallituksesta. Sain
valaista tuleville rehtoreille ammatin
valoisia puolia. Tapasin myös pikimiten
Pasi Sahlbergin. Hänen kirjaansa  "Finnish
Lessons" myydään maailmalla kuin häkää.
Upeaa. Tässä kuvassa MH on 12 vuotta
nuorempi kuin nyt.


Päivitetty 8.8.2012
VIIMEINEN kesäkeskeytysviikko on siis korkattu.  Tässä tuoreet Auroran Uutiset.

lloisia ihmisiä koululla
Koulusihteerimme Riitta palasi tänään töihin. Tervetuloa.  Koululla kävi paikkoja järjestelemässä myös opettajamme Ismo ja Anni-Kaisa. Molemmilla oli mukana lapsityövoimaa.

Sain  perehdyttää myös tokaluokalle tulevan Sari-oppilaan koulumme tavoille.

Palkkarahojen leikkaustarve 1,4 %
(Luku korjattu  tiistaina tarkistuslaskujen jälkeen) Pääasiassa meistä täysin riippumattomista syistä Auroran vuoden 2012 kaikkien palkkarahojen käyttöaste oli heinäkuun lopussa 61,4 % (opettajien palkkojen osalta kuitenkin 62,4%)Sen olisi pitänyt olla 60 %. Koulun tililtä on maksettu outojakin meille kuulumattomia menoja- ja ne toki selvitetään.

Suomeksi tämä tarkoittaa juuri sitä, mistä olen alkukeväästä alkaen varoittanut: Emme saa käyttää syyslukukauden ajaksi meille myönnettyä tuntikehystä täysimääräisesti vaan siitä pitää (1) leikata kevään ylitykset noin 1.4  % joka on noin 20 575 euroa. Ylitys on vielä suurempi kuin ennakoimme. Kesäkuun alussa se oli  1,8 %.  Avustajissa ylitys on 500 euroa.   (2) Koska tuntikehyskaavassa ja myönnetyissä rahoissa on tuon 1,4  %:n gappi, koska gappi jatkunee myös syksyllä. Syksyn vaje on noin 14 000 euroa. Yhteensä joudumme siis jättämään käyttämättä syyslukukauden aikana noin 34 600 euroa meille periaatteessa luvatuista rahoista jotta saamme joulukuun loppuun mennessä budjetin raamit kiinni.

Kun yhden vuosiviikkotunnin hinta on noin 2400 euroa ja syksyllä on viisi kuukautta,  yhden vuosiviikkotunnin leikkaus tuottaa noin 1000 euron säästön.  Emme siis saa käyttää 34,6 viikkotuntia meille periaatteessa luvatuista noin 580 tunnista. Leikkausprosentti on noin 6. Se on suurempi kuin pahoiina lamavuosina 1990-luvulla.

Mutta  syksyn 6 %:n tuntikehysleikkauksestakin selvitään
Tottakai tällainen kiukuttaa. Mutta tästä selvitään. Meillä oli viime keväänä peräti 3,2  laaja-alaista erityisopettajaa. Tänä syksynä heitö  on 1,2.  Lisäksi yhdistimme keväällä kolme kakkosluokkaa kahdeksi kolmanneksi luokaksi. Sekin tuottaa "säästöä".  Tottai leikkaukset kirvelevät, mutta käsky on ehdoton: budjetissa on pysyttävä; se ei riitä, että pysymme myönnetyssä kehyksessä.

 Jos nyt tehdyt  arviot pitävät paikkansa, tammikuun alussa meille vapautuu kuitenkin 30 vuosiviikkotuntia. Tällöin voimme palkata  määtäajaksi esim. toisen ela-opettajan.

Oppilasliikenne on vilkasta
Yksinomaan tänään maanantaina koululle ilmoittautui neljä uutta oppilasta. Liikenne on tällä kertaa pääasiassa meille päin. Hieno juttu. Jokainen oppilas kun tuo repussaan koululle myös rahaa, jolla maksamme "velkaa".

Rakennushanke ottaa askeleen eteenpäin
Sain tänään kirjeen, jonka mukaan Auroran rakennushankketta kosketteleva suunnittelukokous pidetään 31.8.2012.Tämäkin hieno juttu.

Johtokuntamme puheenjohtaja Susanna Lehti kirjoittaa HS:ssa terävästi avustajatilanteesta
Lukekaapa Hesarin yleisönosastolta Susanna juttu!

Pitkäaikainen ja pidetty kouluterveydenhoitaja Anu Kiesvaara jättää Auroran koulun
Viime viikon ikävin uutinen oli, että terveydenhoitajamme Anu Kiesvaaraa jättää tehtävänsä. Syyt ovat moninaiset, mutta pääosin ne liittyvät  sosiaali-ja terveystoimen uskomattomaan henkilöstöpolitiikkaan ja kouluterveydenhoitajien työnkuvan vääristymiin. Anun poislähtö on raskas isku koulullemme paitsi siksi, että Anu on niin upea, myös siksi, että näin koulumme oppilashuoltoryhmälle. Se vaihtuu nyt lähes totaalisti ja menetämme paljon sekä osaamista että hiljaista tietoa. Vanhasta oppilashuoltoryhmästä jatkavat vain rehtori ja koulukuraattori. Lisäksi menesys  koskettaa myös koulumme johtokuntaa. Anu on ollut useita vuosia henkilökunnan edustajana omassa johtokunnassamme.

Anu on vielä töissä ensimmäisellä kouluviikolla. Jollain aikataululla saamme varmaan uuden henkilön hänen sijalleen. Mutta siihen asti on pärjättävä ilman.

Ei kommentteja: