Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, heinäkuuta 17, 2012

Kesäretki kasvatustieteen historiaan. Osa 9: Albert Lilius


KELLO oli tämän aamun retkeäni aloittaessani yhdeksän. Aurinko näkyi pitkästä aikaa!  Tartuinpa toimeen reippaasti toiveena päästä rannalle! Turha toive. Klo 11 taivas oli pilvessä.

KUUDES  kasvatustieteen professorimme oli  Albert Lilius.  Hänet nimitettiin  henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi vuonna 1920 , mutta vasta pitkien vääntöjen jälkeen vakituiseksi professoriksi vuonna 1930.

Albert Lilius  (1920 - 1939)
Kokeellisen kasvatustieteen tienraivaaja

" Sivistys on sitä, mikä jää jäljelle, kun olemme unohtaneet, mitä olemme oppineet.”  

Albert Henrik Liliusta pidetään 1900-luvun taitteessa Euroopassa laajaa innostusta herättäneen  lapsipsykologisen tutkimuksen (kokeellinen kasvtatusoppi)  uranuurtajana Suomessa. Vanhemmiten tämä ensimmäinen luonnontieteellisen koulutuksen saanut  professorimme kiinnostui kuitenkin kasvatuksen historiasta, ja rupesi "humanstiksi".

Albert Lilius valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi vuonna 1897 pääaineenaan biologia. Hän toimi ruotsalaisten yksityiskoulujen matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden opettajana Helsingissä vuosina 1897–1901. Samaan aikaan hän oli  myös kouluylihallituksessa  notaarina. Vuosina 1901-1906 hän toimi  opettajana Tampereella.

Virkatoimiensa ohjella Lilius ahkroi jatko-opintojen parissa. Vuonna 1905  Lilius suoritti Helsingin yliopistossa filosofian lisensiaatin tutkinnon. Hän väitteli mm. Ruinin ja  Soinise  innostamana lisensiaatiksi työllään "Tyska läroplanteorier under nittonde seklet” . Tuossa kirjassa hän esitteli 12 saksalaista kasvatusteoreetikkoa ja heidän opetussuunnitelmanäkemyksiään. Mukana on mm. Herbart, Schleirmacher, Fröbel, Diesterweg  ja Ziller.  Lilius refefoi ja kritisoi heidän ajatuksiaan.

Lilius oli tämän jälkeen  Helsingin kaupungin ruotsinkielisten kansakoulujen apulaistarkastaja vuosina 1906–1908 ja kansakoulujen tarkastaja pitkän rupeaman vuosina 1908–1919.

Teoksellaan "Naturhistoriens didaktik" (1906)  hän sai Ruinin ehdotuksesta kasvatus- ja opetusopin dosentuurin vuonna 1907.  Biologian opetuksessa oli Liliuksen mukaan tärkeintä välittää oppilaille käsitys luonnosta orgaanisena kokonaisuutena. Tärkeitä periaatteita olivat kotiseutu ja oppilaiden omatoimisuus. Niin paljon kuin mahdollista opetukseen  tulisi  liittyä retkeilyä, itsenäisiä oppilastöitä ja kokeiden suorittamista. Teoksella oli iso mekitys luonnontieteiden opetuksen muovaajana.

Lilius hoiti dosentin tehtäviä vuoteen 1920 saakka, siis siihen saakka, kun hänestä tuli professori. Näinä aikoina hän suuntautui yhä enemmän lapsi- ja nuorisopsykologiaan, joka toimi empiirisellä pohjalla.

Lilius teki  opintomatkan Sveitsiin vuonna 1909. Vuoden 1911–1912  Kasvatusopillisessa Aikakauskirjassa hän julkaisi tutkimuksensa "Om folkskoleelevers intresse för olika skolämnen". Sitä voidaan pitää maamme ensimmäisenä kasvatusopillisena kenttätutkimuksena. Itse kyselymenetelmä oli ulkomailta lainattu. Ainestonkeruuta helpotti, että hän toimi Helsingin kaupungin kansakoulutarkastajana.

Lilius teki  opintomatkan  Saksaan vuonna 1913. Saksassa hän opiskeli  mm. Wilhelm Wundtin oppilaan Ernst Meumannin (1862–1915) Hampuriin  perustamassa kokeellisen kasvatustieteen laitoksessa.

Lilius viehättyi kokeellisen psykologian menetelmiin. Hän uskoi, että niiden  avulla pedagogiikka voisi saavuttaa tasaveroisen aseman muiden kehittyneiden tieteiden kanssa. Lilius ei  itse nähnyt  mitään perustavaa ristiriitaa tämän positivistisen näkemyksen ja Herbartin kasvatusopin välillä. Hän pyrki empiirisellä tutkimuksella vain osoittamaan, että  Herbartin teoria pitää paikkansa. Uusi uusi empiirinen pedagogiikka ei hänen mielestään merkinnyt tieteellistä vallankumousta; se  ainoastaan täydensi uudella tiedolla vanhaa järjestelmää.

Hän käsitteli  kokeellista pedagogiikkaa vuonna 1913 koulureformia koskevan kirjoituksensa yhteydessä. Lilius ei kuitenkaan omaksunut Meumannin aatteita niin, että kokeellinen pedagogiikka olisi  koskaan  tullut Suomeen "puhtaassa muodossaan". Lähinnä Lilius käytti hyväkseen empiirisen tutkimuksen menetelmiin kuuluvan kyselymetodin  tapaa kerätä tietoa ja tulkita tuloksia.   

Palattuaan Suomeen Lilius   laajensi tutkimuskenttänsä koskemaan myös psykologiaa ja alle kouluikäisten lasten sielunelämää.   Hän piti psykologiaa varsinkin varhaislapsuuden ja lapsuuden opetusopin tärkeänä osa-alueena. Vuonna 1916  Lilius kirjoitti teoksen "Skolålderns själsliv". Kirja avasi ikkunaa eurooppalaiseen nykytutkimukseen suomalaisille. Lilius osoitti Meumanniin vedoten herbartilaisuuden psykologisen pohjan kestämättömäksi.Vuonna 1917 hän julkaisi  oivallisen oppaan kasvattajille:  "Ur småbarnens själsliv".
  
Lilius hoiti kansakouluntarkastajan virkansa ja dosentuurinsa ohella  Ruinin sijaisena kasvatus- ja opetusopin ylimääräistä professuuria syksyllä 1914 sekä Soinisen sijaisena  ylimääräistä henkilökohtaista kasvatus- ja opetusopin professuuria vuosina 1917–1920, kun tämä  oli nimitetty vuonna 1917 kouluylihallituksen ylijohtajaksi. Liliuksen yliopistollisiin tehtäviin kuului  vuodesta 1919 alkaen  myös kansakoulun opettajien yliopistollisen jatkokurssin johtaminen. Opettajakoulutuksen johdossa hän sovelsi progressiivisen (asteittain etenevän) pedagogiikan kansainvälisiä kehityslinjoja. Filosofian tohtorin arvon Lilius sai vuonna 1919.

Vuonna 1920 Lilius nimitetiin Mikael Soinisen seuraajana Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi. Esityksen tehnyt professori Waldemar Ruin perusteli Liliuksen valintaa sekä vakinaisen professuurin työmäärällä että  Liliuksen pätevyydelle tehtävään erityisesti, koska tämä oli ansioitunut psykologisten ja tilastollisten menetelmien soveltajana.  Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1930 saakka.

1920-luku oli psykologian monipuolista kehityskautta, ja sen merkitys kasvatus- ja opetusopin tärkeänä perustieteenä kasvoi voimakkaasti. Noina vuosia Lilius teki opintomatkan Saksaan vuonna 1922. Nyt Lilius julkaisia kaksiosaisen teoksen "De växandes känslöliv" vuosina 1922 ja 1924. Ensimmäisessä osassa hän käsittelee mm. tunteita ja niiden biologista pohjaa sekä vaistoja. Lilius  uskoi vaistojen merkitykseen, ja siksi kasvatuksessa tuli hänen mielestään ottaa huomioon lapsen luonnonmukainen kehitys. Hänen mukaansa ihmisellä vaisto ohjasi käyttäytymistä mm. taistelun, pakenemisen, matkimisen, pelon, vihan, surun ja ilon yhteydessä. Samoin "sisäinen pakko" ajoi lasta ponnisteluihin.  Tätä teosta on pidetty Liliuksen pääteoksena, vaikka se pääsosin perustuu muitten  tekemiin tutkimuksiin.

 Lilius havaitsi "sielunelämää" myös selkärankaisissa eläimissä, koska ne osoittivat toivoa, pelkoa, iloa ja surua. Hänen mukaansa eläimillä voitiin myös todeta älykkyyttä, rohkeutta jopa kykyä uhrautua "velvollisuuksien" täyttämiseksi. Teos "Ryggradsdjurens själsliv" ilmestyi vuonna 1926. Samana uuonna Lilius kokosi psykologiset käsityksensä ja uudenaikaiset opetusnäkemyksensä myöhemmin suomennettuun (1929) teokseensa "Koulukasvatusopin pääkysymyksiä".

Ruin  siirtyi  vuonna 1926 eläkkeelle.  Lilius toimi  vuoteen 1930 saakkaa oman henkilökohtaisen professuurinsa lisäksi myös kasvatus- ja opetusopin professuurin vt. hoitajana. Tuona vuonna hänet nimitettiin virkaan pitkällisen ja kiistoista värikkään prosessin jälkeen. Hänen kilpakumppaninaan oli kasvatustieteen dosentti Juho Hollo.  Valinnassa käytettiin nyt ensimmäistä kertaa asiantuntijaraatia, joka arvioi hakijoiden pätevyytden koko heidän tuotantonsa perusteella.  Asiantuntijoiden valinnassa oli ongelmia. Yksi  ei osannut suomea, eikä pystynyt näin lukemaan lainkaan Hollon tutkimuksia. Muutoinkin arviot menivät ristiin. Lilius valittiin. Hollo valittu kahteen kertaan. Mutta päätös ei muuttunut.

Lilius  oli ahkera kirjoittaja, ja esitteli suomalaisile ulkomailla kehittyvää nuorisopsykologiaa. Hän arvioi tutkimuksissaan mm. Freudin psykoanalyysia, hahmopsykologiaa ja Rorshackin mustetäpläkokeita. Vuonna 1931 hän  teki opintomatkan Ruotsiin ja Norjaan. Luentoja Lilius piti  sekä ruotsiksi että suomeksi.

1930-luvulla myös yliopistomaailmassa käytiin tiukkaa kielisotaa. Lopulta opetuskieleksi hyväksyttiin myös suomi. Vuonna 1937 myös kasvatustieteen professuureja muutettiin. Helsingin yliopistoon tuli sekä suomen- että ruotsinkielien professuuri.  Liliuksen virka muutettiin varsinaiseksi ruotsinkieliseksi kasvatus- ja opetusopin professuuriksi ja Lilius siirrettiin  tuohon virkaan. Suomenkieliseen vastaavan virkaan valittiin Juho Hollo. Lilius oli tuossa nimityksessä aktiivinen, ehkä siksi, että virkavaalissa, jossa hänet valittiin professoriksi, monien mielestä kilpahakija  Juho Holloa  oli kohdeltu väärin.

Vuonna 1929 Lilius julkaisi Ruotsissa tutkimuksensa "Pestalozzi".  Vuonna 1933 hän palasi vielä lapsipsykologian pariin, ja julkaisi kirjan "Banpsykologi". 


Albert Lilius erosi virastaan 65-vuotiaana vuonna 1939, kaksi päivää talvisotaa edeltäneen liikekannallepanon jälkeen. Viimeisistä työvuosistaan lähtien hän oli kiinnostunut erityisesti kasvatusopin historiasta. Hän julkaisi kaksi laajahkoa teosta: "Gestalter ur bildningsarbetets historia: Antiken" (1938) ja "Nordiska gestalter i utbildningsarbetets historia" (1946).

Monet Albert Liliuksen oppilaat omaksuivat häneltä  empiirisen tutkimusmenetelmän ja  tekivät psykometrisiä mittauksia lasten parissa. Kasvatustiede kääntyi  kuitenkin 1930-luvulle humanistiseen suuntaan, Lilius sen mukana.  Liliuksen merkittävin oppilas oli Karl Bruhn, josta tuli Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Liliuksen luovuttua virasta.  Liliuksen luoma empiirinen suuntaus nousi kuitenkin jälleen 1960-luvulla.

Lilius oli koko tutkijanuransa ajan ahkera kirjoittaja. Hän julkaisi useita lapsi- ja nuorisosielutieteen alan tutkimuksia sekä yleistajuisia teoksia, joita  arvostettiim  myös ammattikasvattajien piirin ulkopuolella sekä kotimaassa että Skandinaviassa.  Professorina Lilius toimi myös opettajakoulutuksen valvojana ja hän toi  progressiivista pedagogiikka Suomessa oppikouluun.

Lilius oli mukana myös monissa alaansa liittyvien yhdistysten luottamustehtävissä, mm. jo vuosina 1909–1919 nuorisoliitto Fylgiassa. Hän oli Kasvatusopillisen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1927–1937. Lisäksi hän oli Suomen apukouluyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1928–1931. 

Liliuksen näkemyksiä kasvatuksestä ja kasvatustieteestä
  • Albert Lilius oli empiirisen kasvatustieteen varhainen  edustaja  Suomessa.  Hänen  lapsi- ja nuorisopsykologiset tutkimukset lähtivät näkemyksestä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. 
  • Lilius poikkesi koulutustaustansa puolesta aikaisemmista opetusopin tutkijoista, jotka olivat olleet lähinnä filosofiaan suuntautuneita. Liliuksen ura oli lähtenyt liikkeelle luonnontieteellisten aineiden kouluopetuksesta ja sieltä oli peräisin myös hänen kiinnostuksensa kokemusperäiseen tutkimussuuntaukseen.
  •  Liliuksen tutkimustavoitteet olivat käytännön läheisiä ja opettajan työ oli ilmeisesti vaikuttanut myös hänen tapaansa kirjoittaa oman alansa asioista selvästi ja yleistajuisesti.
  • Liliuksen käsissä kasvatustieteestä tuli psykologiaan suuntautunutta empiiristä tiedettä.  Lilius piti  kasvatustieteen tavoitteena koko kasvatustoiminnan kattavan teorian kehittämistä. Hänen mielestään kasvatusopin piti kuitenkin rakentua itsenäiselle perustalle. 
  • Hän kehitti empiirisen tutkimuksen metodiikkaa ja  osallistui keskusteluihin empiirisen tiedonkeruun ongelmista, jotka koskivat kyselyjä ja tulosten yleistämistä. Vuosisadan alussa (1908) Lilius näki kokeellisen psykologisen kasvatustieteen toivona, jonka avulla kasvatustieteestä tulisi tasavertainen muiden tunnustettujen tieteiden kanssa.
  • Liliuksen tutkimusta on luonnehdittu myös pedograafiseksi, hän käytti jopa päiväkirjoja, kirjeitä ja muistiinpanovihkoja empiiristen analyysiensä pohjana.
  • Didaktiikan tuli  rakentua  psykologialle. 
  • Kasvatus on  säätelyä, mielenkiinnon herättämistä ja ohjausta. Se on myös ulkoista vaikuttamista, jota perustellaan sillä, että "luonteen karaiseminen" on hyödyllistä yksilölle ja hänen tulevalle elämälleen. On viisasta totuttautua mahdollisimman nuorena suorittamaan epämieluisia, mutta hyödyllisiä tehtäviä- ne tuntuvat näet ajan mittaan yhä vähemmän epämieluisilta!
  • Lapsessa on  synnynnäinen alistumistaipumus, tarve olla johdettavana.
  • Lilius kiinnittikin erityistä huomiota siihen, kuinka kukin aineen opetus tulisi toteuttaa oppilaiden mielenkiinnon herättämistä ajatellen. Hän korosti kotiseututuntemuksen merkitystä, oppilasta aktivoivaa työtapaa, kokeilutoimintaa sekä opetuksen havainnollisuutta.
  • Persoonallisuudenkasvatuksen olennainen piirre on edistää synnynnäistä altruismia, sosiaalista edesvastuuntuntoa.
  • Lilius oli erityisen kiinnostunut luonnontieteiden didaktiikasta, jossa hän korosti kotiseututietoutta, oppilaita aktivoivia työtapoja, kokeita, opetuksen havainnollisuutta ja aineen suunnittelua oppilaiden kiinnostuksen mukaan ym.
  • Lilius oli myös herbartilainen. Hän  halusi esim. kehittää lapsen monipuolista kiinnostusta. Hän uskoi tosin myös, että yleisiä sielunvoimia (muisti, tarkkaavaisuus) olisi mahdollista harjoittaa sellaisenaan. Lilius ei  nähnyt mitään perustavaa laatua olevaa ristiriitaa oman suuntauksensa ja Herbartin kasvatustieteen välillä 
  • Lilius  korosti sielunelämän fysiologista perustaa ja on kiinnostunut mm. perinnöllisyysopista. Vaistoilla oli  hänen mukaansa ihmiselle suuri merkitys.  Liliukselle vaisto oli synnynnäinen tapa käyttäytyä (kamppailu, pako, jäljittely, pelko, viha, suru, ilo). "Sisäinen pakko" ajaa lasta ponnistuksiin.  
  • Lilius halusi kehittää lapsen mielenkiintoa monipuolisesti, mutta hän uskoi tietyssä määrin myös, että yleisiä sielunkykyjä kuten muistia ja tarkkaavaisuutta voitiin harjoittaa sellaisinaan. 
  • Opettajalla tuli olla  intuitiivista kykyä, joka on sukua taiteilijan vaistolle.
Albert Lilius pähkinänkuoressa 

Albert Lilius oli opettaja, kouluhallituksen notaari ja professori.

Hän syntyi vuonna 1873 Haminassa. Isä oli Haminan pormestari,  joka taas oli kuuluisaa pappissukua.  Isä kuoli, kun Albert oli  9-vuotias ja äiti. kun hän oli  12-vuotias.  Albert asuikin nuoruudessaan usein häntä 13 vuotta vanhemman sisarensa ja tämän perheen kodissa.

Lilius kirjoitti ylioppilaaksi 1892  Helsingin Svenska Normallyceum’ista.  Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1896 ja maisteriksi vuonna 1897 pääaineenaan biologia. Maisteriksi valmistuessaan hän oli kasvitieteen professori Fredrik Elfvingin yksityisassistenttina. Liliuksen biologinen peruskoulutus näkyi mm.  hänen lapsen ja ihmisen psykologiaa käsittelevissä teksteissään.

Liliuksella oli myös merkittäviä  hallinnollisia tehtäviä mm. kasvatustieteellisen yhdistyksen keskuslautakunnan puheenjohtajana 1927-1932, Suomalaisen tiedeseuran jäsenenä, Folkhälsanin perustajajäsen ja  hallituksen jäsenenä vuodesta 1921 sekä useita  luottamustehtäviä  mm. nuorisoliitto Fylgiassa 1909-1919. Lilius sai Hallbergin palkinnon 1925. Puoluekannaltaan hän kuului Ruotsalaisen kansanpuolueen (Svenska folkpartiet) tukijoihin.

Albert Henrik Lilius kuoli vuonna 1947 Helsingissä 74 vuoden iässä.

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ:

Ei kommentteja: