Kesäretki kasvatustieteen historiaan. Osa 4: Z.J.Cleve

Päivitetty 14.7. ja 20.7.-12

KAHDEN oto-professorin jälkeen saan näin keskiviikkoaamuna  jatkaa kesäretkeä "oikean" professorin seurassa. Pitkään auki olleeseen professuuriin valittiin vuonna 1862  kuopiolaisen kimnaasin rehtori Zachris Joachim Cleve.

Toinen kasvatusopin professori (1862-82)
"Suomen koulujen isä"
"Ei ilman oppikirjaa eikä myöskään ilman opettajaa.”

KASVATUS- ja opetusopin professuuri oli ollut vapaana vuodesta 1856 lähtien. Kun se pantiin uudelleen hakuun,  virkaa haki kaksi hakijaa. Z.J. Cleve oli näistä  J.V. Snellmanin suosikki.   Hän oli hegeliläinen.  Snellmanilla saattoi olla sormensa pelissä, kun Cleve sai  keväällä 1860 ns. Aleksanterin stipendin, jonka avulla hän aloitti kasvatustieteellisen opintomatkansa Eurooppaan.

Palauttuaan  opintomatkalta Cleve hoiti professuuria vt:nä syksyllä 1861. Tuolloin hän esitteli professorinväitöskirjansa "Skolan. Pedagogiskt utkast, med hänsigt till bestående förhållanden i Skandinavien, Tyskland och Schweitz". Se oli luonteeltaan lähinnä eri maiden koululaitosten yleiskatsaus, mutta Snellman kehui sitä kovasti- ja vastaavasti hän haukkui kilpahakijan  Vaasan Ylä-alkeiskoulun lehtorin J.O.I. Rancenin  työn tieteellisesti arvottomaksi. Rancken haki professuuria toista kertaa.

Tammikuussa 1862  Cleve nimitettiin professoriksi. Myös  lausunnoillaan professorin viran täytössä Snellman vaikutti siihen, että hänen oma aatesuuntauksensa jatkui kasvatustieteessä. Kasvatustiede oli nyt profaania. Cleve  piti oppituolia hallussaan 20 vuotta  aina vuoteen 1882 saakka.

PROFESSORIN keskeinen tehtävä oli luennoida. Cleven pitämät  luennot käsittelivät didaktiikkaa,   koulukasvatusoppia, kasvatuksen historiaa ja psykologiaa.  Pitämiensä luentojen pohjalta Cleve laati eläkkeellä olleessa teoksen "Koulujen kasvatusoppi" (1884, suomeksi 1886) josta tuli merkittävä kasvatus- ja opetusopin oppikirja.

Professorin  tehtäviin oli kuulunut vuodesta 1856 alkaen opettajakokelaiden ohjaus. Samoihin aikoihin, kun Cleve nimitettiin professoriksi, perustettiin aineopettajien auskultointia varten Normaalikoulu.  Cleven laatiman suunnitelman mukaan normaalikoulu  toimisi  opetusharjoittelua suorittavien oppilaiden harjoittelukouluna ja  muiden oppikoulujen mallikouluna. Professori toimisi koulun ylimpänä  valvojana ja johtajana. Häntä avustaisivat  opettajankoulutuksessa normaalikoulun rehtori ja yliopettajat. Vuonna 1873 annetun normaalilyseoasetuksen mukaan kasvatus- ja opetusopin professorin tuli järjestää opetusharjoittelua suorittaville opiskelijoille erityisiä "pedagogisia konferensseja", siis kasvatustieteellisiä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia ja ottaa  vastaan opiskelijoiden suorittama kasvatustieteen tutkinto.

Opetusharjoittelijoiden käytännön ohjaus kuului normaalikoulun yliopettajien tehtäviin.

Normaalikoulun toiminta alkoi syksyllä 1864. Kouluun perustettiin sekä suomen- että ruotsinkielinen osasto. Suomalainen osasto siirrettiin kuitenkin keisarin käskystä Hämeenlinnaan vuonna 1872, mikä sai myös Cleven kiihtymään.  Vastareaktiona  Helsinkiin perustettiin yksityinen suomalainen oppikoulu.

Normaalilyseossa suoritettu harjoittelu ei aluksi antanut opettajan pätevyyttä. Opettajakokelaan oli annettava käytännön opetusnäyte tuomiokapitulille vuoteen 1869 asti. Tuon vuoden  jälkeen opetusnäytteen arvioijiksi säädettiin kasvatustieteen professori sekä normaalikoulun yliopettajat. Vuonna 1873 annettiin asetus, jonka mukaan kasvatusopin varsinainen tutkinto voitiin suorittaa joko ennen opetusharjoitteluaikaa, sen aikana tai sen jälkeen. Cleven kaudella vakiintui käytänto, että professori vakuuttui harjoitteluajan kuluessa pitämiensä kuulustelujen pohjalta opettajan kasvatustieteellisistä taidoista.

Vuonna  1864 Cleve perusti maahan kasvatustieteellisen yhdistyksen, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän oli vuoteen 1879 ja sen julkaiseman kasvatusopillisen aikakauslehden  toimituksen jäsenenä 1864-1874.

Cleve on  jäänyt historiaan nimenomaan oppikoulun ja erikseen vielä suomenkielisen oppikoulun kehittäjänä. Cleven panos oli myös hyvin merkittävä maan kansakoulujärjestelmän ja kansakouluopettajien seminaarien aikaansaamiseksi.  Uno Cygnaeuksen vuonna 1860 esittelemää ehdotusta  muutettiin merkittävästi Cleven ajatusten pohjalta, mikä näkyy hyvin vuoden 1866 kansakouluasetuksessa.

Vuonna 1865 Cleve teki ehdotuksen Helsingin kaupungin kouluopetuksen järjestämisestä, kun ainoastaan noin 800 yli 6000 lapsesta kävi kaupungin kouluja. Hän toimi  kaupungin koulutoimen tarkastajana 1867-1868. Hän toimi myös puheenjohtajana komiteassa, jonka työn pohjalta perustettiin Koulutoimen ylihallitus vuonna 1869. Cleve johti myös mm. Kansanvalistusseuraa 1870-luvulla ja oli useiden koulujen hallitusten puheenjohtajana.  Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajana  hän toimi 1862-1880.

Cleven aikana kasvatustieteestä väitteli vain yksi henkilö: Cleven oppilas ja työtoveri Emil Böök. Hän  väitteli tohtoriksi vuonna 1868 kouluhistoriallisella tutkimuksella "Realismen i den tyska skolan intill medlet af det adertonde århundradet". Väitöksen jälkeen hänet nimitettiin kasvatustieteen dosentiksi. Tässä virassa hän toimi vuoteen 1892 saakka. Cleven lisäksi hän oli tähän aikaan ainoa kasvatus- ja opetusoppia opettava henkilö yliopistossa. Böök hoiti kasvatustieteen professuuria vt:nä useaan otteeseen.

Vuoden 1881 Cleve oli virkavapaalla. Professuurin hän jätti vuonna 1882. Eläkkeellä  Cleve kokosi kasvatustieteelliset ajatuksensa kirjaansa "Grunddrag till skolpedagogik". Se  ilmestyi  vuonna. 1884. Hän antoi myös lausunnon suojattinsa Böökin professorin väitöskirjasta, kun hän haki Peranderin jälkeen avoimeksi tullut professuursia. Mutta muut professorit äänestivät sen hyväksymistä vastaan.

Clevellä oli suuri merkitys kasvatustieteen kehitykseen. Hänen aikanaan kasvatustieteen teoria ja käytäntö rikastivat toisiaan. Hän oli monessa suhteessa Snellamanin tulkki ja  pani käytäntöön  hänen  ajatuksiaan. Hänen suurin merkityksenä olikin kasvatusajatusten käytäntöön soveltamisessa.

Cleven kasvatusajattelusta

Yritän lyheysti kuvailla Cleven näkemystä kasvatuksesta ja kasvatustieteestä:

• Cleve oli hegeliläinen; niinpä hänen mukaansa pedagogiikan ytimessä on sivistys ja koulussa tulee työskennellä perittyjen tapojen ylläpitämiseksi.
• Kasvatusopin Cleve määritteli tieteelliseksi esitykseksi/teoriaksi  inhimillisestä sivistystapahtumasta
• Nimemomaan sivistys, henkisyys, kulttuurinen olemistapa erottaa ihminen  muusta luomakunnasta. Ihmisellä on  kieli  ja ajattelukyky. Ihmisellä on arvotajunta, taju hyvästä ja pahasta. Totuus, kauneus, oikeus, rakkaus ja pyhyys eivät merkitse eläimille mitään. Arvotajunta kehittyy ihmisessä vähitellen kasvatuksen myötä, osallisuudesta kulttuuriperintöön.
• Sivistys on ihmisen korkein maallinen pyrkimys.  Ihmisellä on potetiaalinen synnynäinen kyky sivistykseen; sivistyminen edellyttää, että hän pääsee osalliseksi sivistystä ylläpitävästä kulttuurista. Tuo synnynnäinen kyky liittyy siihen, että ihminen on Jumalan kuva. Mutta se edellyttää myös halua, vapaata tahtoa sivistyä.
• Ihmisellä on kutsumuksen kaltainen sivistyskehitys, jossa ihminen vapautuu luontaisesta subjektiivisuudesta ja omaksuu vähitellen siveellisen itsenäisyyden, joka välittää objektiivisen totuuden.
• Sivistyminen oli Clevelle ihmisen jalostumista luonnontilasta korkeampaan olotilaan, luonnon alistamista hengelle. Luonnostaan ihminen on itsekäs. Hyvyys on pyrkimystä pois tuosta luonnollisesta itsekkyydestä. Sivistys oli kasvua luonnon pakosta järjen vapauteen.  
• Sivistys oli pyrkimistä hyvyyteen. Kun ihminen pyrkii hyvään, se ohjaa hänet pyrkimään totuuteen (tai paremmin totuudellisuuteen) ja oikeuteen- siis luomaan sivistystä. Hyvyys, totuus ja oikeus näkyvät ihmisen eämäntavassa ja käyttäytymisessä kauneutena.  
• Oppi-isiensä Hegelin ja Snellmanin tavoin Cleve ajatteli, että ihmisen sielussa on kaksi vastavoimaa, joiden välissä persoonallisuus heilahtelee. Toisena voimana oli Cleven sanoin yksilöllisyys ja toisena ihmisyys. Yksilöllisyys oli negatiivinen elementti, jonka olemassaoloa ei tosin voinut kieltää, mutta jota vastaan oli kaikin voimin taisteltava. Yksilöllisyys, niin Cleve  väitti, johti ensin itseihailuun ja omahyväisyyteen, sitten omanvoitonpyyntiin ja eristäytymiseen ja niiden kautta lopulliseen tuhoon.  
• Ajattelu ja tutkimus ovat sivistyksen ehtoja ja välineitä.
• Ihminen sivistyy sivistysinstituutioissa:  perheessä, koulussa, kansalaisyhteiskunnassa ja valtiossa.  
• Kotikasvatuksesta lapsi sosiaalistettiin tradition tapoihin ja uskomuksiin.
• Koulu oli  toinen sivistysinsituutio. Sen  sivistystehtävä oli saattaa "yhteiskunnan siveellisen sivistys totuutta vastaavaksi" ja  johdattaa ihminen totuuteen.  Koulu oli näin totuusinstituutio.  Koulu ylläpiti ja siirsi inhimillistä tietopääomaa sukupolvelta toiselle.
• Nuorempien lasten koulun kohteena oli käytännöllinen, hyvään toimintaan tähtäävä totuus, yliopistolla vapaan totuuden etsiminen.
• Cleven mukaan koulun tehtävä oli täydentää kodeissa ja yhteiskunnassa saatavaa sosialisaatiota. Sen  ei tullut palvella kotia ja yhteiskuntaa. Koulu ei ollut Clevelle se  Snellmanin valtiollisen järjen edustaja, joka piti kansalaisyhteiskunnan mielivaltaisuutta kurissa. Koulu vahvisti humanismillaan kansalaisyhteiskuntaa. Koulu   jalostutti ja kohotti perheen tapaa ja lisäsi kansalaisten toimimisvoimaa. Koulun tehtävä oli koettaa saattaa totuus ja tapa, järki ja perintötieto sopuun. Koululla oli  erityinen tehtävä, jossa tiedollinen ja siveellinen kuuluvat yhteen. 
• Cleve näki koulun muutosvoimana, joka auttaa ihmisiä luomaan kriittistä suhdetta tradition tapoihin  ja uskomuksiin.  Koulussa asioita tarkastellaan totuuden perspektiivistä, mutta myös eettisestä.  Koulun tehtävä oli olla kriittinen myös kansalaisyhteiskunnassa vallitseviin sattumanvaraisiin trendeihin. Koulu oli näin muutosvoima.  Jotta se pystyisi siihen, sen oli oltava autonominen suhteessa poliittiisiin ja taloudellisiin intresseihin. Koulun tehtävä oli olla humanistinen.
• Koulu oli valtion laitos, jonka oli vapauduttava riippuvaisuudesta kirkkoon.
• Aidon sivistyksen tunnusmerkki oli ihmisen ponnistelu totuuden saavuttamiseksi. Totuus oli  itsenäisesti käsitettävä.  Koulun tehtävä oli opettaa ihmisiä näkemään tämän vaatima vaiva.
• Koulun tehtävä oli myös kasvattaa. Se ei vain siirtänyt tietoa, vaan se ohjasi kasvavaa sukupolvea tavoittelemaan elämässä  totuutta ja oikeutta.
• Koska koulun tuli  kehittää arvotajuntaa, Cleve arvosti humanistisen sivistyskoulun perinnettä. Kasvatuksen keskeinen tehtävä on sivistyminen, ja tässä Cleve uskoi latinankieliseen opetukseen ja kirjallisuuteen. Humanistisissa kouluissa haluttiin siirtää uudelle sukupolvelle kaikki se paras, mitä ihmishenki oli aikaansaanut. Ja parhaat aikaansaanokset löytyivät antiikista. Tarkoitus oli harjoittaa sielunvoimia. 
• Opettajalla oli koulussa tärkeä rooli. Opettaja edusti totuutta. Oppilaan tuli alistua sille. Opettaja ei luonut. Opettaja mahdollisti.
• Opettajan persoona oli tärkeä. Hänellä tuli olla jaloa siveellista luonnetta. Hänen tuli rakastaa totuutta, antaa itsensä alttiiksi, oltava vilpitön, perusaatteiltaan luja, teoissaan voimallinen. Hän ei saanut huolestua pienistä eikä olla turhan tarkka tai halpamainen. Hänellä tuli olla myös riittäväst tietoa ja kasvautusopillinen sivistys (mm. kasvatusopillinen aisti)
• Cleve uskoi opettajan  elävään sanaan.  Oppikirja oli olemassa muistin virkistämistä varten. Käsitteet olivat tärkeitä. Ajattelu tapahtui Hegelin mukaan käsitteillä.
• Jokaisella oppiaineella oli oma tehtävänsä, mutta niiden tuli muodostaa yhtenäinen kokonaisuus oppilaan tietoisuudessa.
• Opetuksen tuli olla kehittävää ja johtaa omatoimisuuteen. Opetuksen tuli olla kiinnostavaa ja pitää lasta jännityksessä. Opettaja voi esittää tai kysellä tai vaidella opetusmuotoa.
• Cleve ei selvästikään ole innostunut uuden ajan hyötyä etsivästä realikoulusta, jossa opetuskin annettiin äidinkielellä. Niinikään hän suhtautui kriittisesti ns."aineenluvun ja vapaan siirron" kannattajiin, jotka antoivat oppilaiden edetä  opinnoissa omaa tahtiaan muun luokan etenemisestä poiketen (luokattomuus). Koulu oli hänelle enemmän kuin vain kurssien suorittamista.
• Yhtä ainetta opetettiin kerrallaan ja perinpohjaisesti. 
• Cleve oli kurikoulun miehiä. Koulun kurinpidon oli oltava yhtä tarkka ja luotettava kuin sotilaskurin. Pedagogisen katseen tuli riittää "Jos opettaja huomaa jotakin olevan epäkunnossa, on hänen ainoastaan pysähtyvällä silmäyksellään tai ainakin viittauksella saatava se oikaistuksi. Paha on, jos hänen täytyy sanoihin turvautua."
• Ankara järjestys oli koulun hedelmällisen toiminnan ehto. Kaiken piti tapahtua komennoista. Opettajan oli heti oikaistava, jos jokin oli vinossa. Nuorison mieli oli lannistettava silloinkin, kun se nousee opettajan mielivaltaa vastaan. 
• Cleven kanta  fyysiseen kurittamiseen vaihteli. Nuorempana hän suhtautui siihen kielteisesti. Vanhempi Cleve oli sitä mieltä. että  vallattomuus oli palautettava vaikka väkivallalla. Koulun tuli olla iloton koulu. Luokan mielialan tuli olla tyyni ja totinen. Koulu ei saanut huvittaa muttei myöskään kyllästyttää oppilaita. Opettajan oli osattava "motivoida". 
• Cleve suhtautui myönteisesti myös koulusta erottamiseen. Koulu on sivistyslaitos ei parannuslaitos.
• Oppilailta opetus edellyttää valmistusta, mielialaa ja tarkkaavaisuutta.
• Cleve tunnisti oppilaitten keskinäisten suhteiden merkityksen. Hän piti tätä kumppanuutta melkein yhtä tärkeänä kuin opettajan ohjausta. Tämä kumppanuus auttaa parhaimmillaan oppilaita käsittelemään koulun antamia tietovaroja, koettaen saada ne sopimaan yhteen oman kokemuksensa kanssa. Cleve tunnisti myös kumppanuuden harhasuunnat, toverielämän pilaantumisen, johon voi kuulua väärät ideaalit ja tottelemattomuus opettajia kohtaan ja jopa koko koulun järjestyksen vastustaminen. Cleven mukaan tätä kumppanuutta on ohjattava kasvatusopillisesti. Lapsi ei kuitenkaan voi olla toisen siveellisessä sivistyksessä apuna.

Z.J. Cleve pähkinänkuoressa


Zachris Joachim Cleve (1820-1900) oli järjestyksessä toinen Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin professori.  Hän ehti elämänsä aikana toimia monissa tehtävissä. Hän oli mm. filosofian opettaja, luonnontiedon opettaja, sanomalehden toimittaja, runoilija, kansakoulun tarkastaja ja rehtori.

Cleve syntyi vuonna 1820 ruotsinkieliseen perheeseen.  Isä oli Rantasalmen kirkkoherra.

Cleve suoritti kotiopettajan johdolla yliopistoon johtavan kurssin ja  kirjoitti ylioppilaaksi  vuonna 1838 Hän  valmistui maisteriksi (1844) kansallisen heräämisen aikoihin.  Vastavalmistuneena maisterina hän  halusi jatkaa opintoja yliopistolla ja oli jonkin aikaa kirjaston amanuenssina  ja sitten savolais-karjalaisen osakunnan kuraattorina (1846-1851). Filosofian lisensiaattityö "De principio philosophiae"  hyväksytti vuonna1848, ja se  toi hänelle myös filosofian dosentuurin. Vuonna 1850 valmistui väitöskirja "De cognitionis generibus Spinozae".

Kasvattajan ura alkoi  filosofian opettajana Kuopion kimnaasissa vuonna 1851. Tuossa tehtävässä  Cleve kirjoitti   hegeliläisen oppikirjan " Försök till lärobok i psykologi". Se joka ilmestyi vuonna 1854. Cleve  oli myös sanomalehden toimittaja. Opettajanura jatkui luonnontieteiden opettajana vuodesta 1857 lähtien. Samana vuonna Clevestä tuli myös koulun rehtori. Tätä tehtävää hän hoiti kolme vuotta  vuoteen 1860 saakka.

Cleve oli ruotsinkielisyydestään huolimatta suomalaisuusmies: hän toimi suomalaisen kulttuurin ja kielen kehityksen puolesta.  Suomalaisuusliike korosti kansansivisyksen merkitystä. Opiskeluaikanaan hän  perusti savolais-karjalaiseen osakuntaan  "Suomalaisseuran", jonka puheenjohtajaksi hän myös ryhtyi. Vuonna 1842 hänestä tuli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen.

Cleve oli aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Hän oli mm.  Kuopion hiippakunnan opettajien valitsemanana fennomaanien valtiopäiväedustajana vuosina 1872, 1877–78 ja 1882. Cleve nimitettiin kanslianeuvokseksi 1882.

Cleven perhe-elämästä en (vielä) löytänyt paljoakaan tietoja. Perhe hänellä oli.  Puoliso oli Emilia Helena os. Melartin. Tytär  toimi kansakoulunopettajana, ja avioitui  professori Kaarle Krohnin kanssa.

Z.J. Cleve kuoli Vehkalahdella 21.1. 1900. Hänen kouluja ja kasvatusta käytännöllisellä, teoreettisella ja  organisatorisella tasolla yhdistävä työnsä  hakee vertaistaan.

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ

• D.I. Vari (ei vuotta). Divarin helmiä 13. Koulujen kasvatusoppi. Peruspiirteiltään esitti Z. J. Cleve (1886).
  Pennanen, M. (1997 ). Kasvatustiede yliopistollisena oppiaineena Suomessa  1852-1995. Kasvatustieteen pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto, kasvatustieteen laitos. http://users.utu.fi/mikpen/gradu.html
• Päivänsalo, P. (1971). Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. Helsinki: Ylioppilastuki.
• Päivänsalo, P. (1986). Suomalaisen kasvatuksentutkimuksen henkilöhahmoja 1. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen Tutkimuksia B 7.
• Tähtinen, J., & Skinnari, S. (toim.). (2007). Kasvatus- ja koulutuskysymys Suomessa  vuosisatojen saatossa.  Kasvatusalan tutkimuksia 29. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura.
• http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/03/zjcleve-oppikoulun-isa.html
• http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/03/koulujen-kasvatusoppi.html
• http://www.helsinki.fi/kasvatustieteet/historia/cleve.htm

Vielä lukematta

Stenius, M. (1938). Z.J. Cleve. Suomen koulujen isä I-II. Vammala.