Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012

Sisäilmaongelmista ja tilavuokrista

PAPERIHESARIN yleisönosastolla kirjoittaa myös Outi Suortti, joka on pitkän linjan aktiivivanhempia. Jutun teemana on tilavuokrajärjestelmä. Hänestä on väärin, että  Espoo kerää itselleen (Tilakeskukselle) ylimääräistä voittoa vuokrien avulla. Korkeat vuokrat ovat pois itse opetukseen käytettävistä varoista. Outoa hänestä on, että  korkeita vuokria maksetaan myös hometiloista (joita ei voi edes käyttää). Niin on.

Siinä Suortti on kuitenkin väärässä, että Espoo  käyttäisi väärin valtiolta saamiaan rahoja. Espoo ei nimittäin saa valtionapua (kuin laskennallisesti) -  vaan kuntien tuloja koskevan tasausjärjestelmän vuoksi luovuttaa omia verotulojaan muille kunnille. Tilavuokrissa Espoo siis siirtää omia rahojaan taskusta toiseen. Mutta huolen siitä, että opetukseen varattuja rahoja joudutaan käyttämään  yhä enemmän tilavuokriin, jakaa moni muukin.

TILAT, joissa on sisäilmaongelmia ovat monella lailla vakava asia. Minustakin olisi aivan perusteltua, että vuokrien tasossa otettaisiin huomioon tilan turvallisuus ja terveellisyys. Kuulin juuri, että esim. Kokkolassa koulutoimi kieltäytyi maksamasta hometiloista vuokraa.

Mukava uutinen

AURORA on niitä kouluja, joissa on todettu sisäilmaongelmia ja jossa niitä on myös korjattu. Eilen sain oikein myönteisen sähköpostin. Koulumme vanhemmat olivat sen mukaan ottaneet huhtikuussa yhteyttä tilakeskukseen ja vaatineet erään luokkahuoneemme sisäilman  tutkimista. Tilakeskuksessa asia oli pantu eteenpäin huhtikuussa, ja ensi viikolla tilaa tullaan tarkastamaan. Hieno juttu, löytyy sieltä tai ei ongelmia.

Ei kommentteja: