Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Opetussuunnitelmaseminaari 2012

VIIME VUONNA espoolaiskoulut uusivat omia opetussuunnitelmiaan.  Uusia ajatuksia on kokeiltu nyt lukuvuoden ajan, ja on oikea aika koota kokemukset omalle johtokunnallemme.

Espoon suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohjeen  mukaan  peruskoulun johtokunnan tehtävänä on  hyväksyä  koulukohtainen opetussuunnitelma ja arvioida ja seurata sen toteutumista yhdessä opettajakunnan kanssa ja kuunnellen oppilaita.

Auroran opetussuunnitelma on otettu käyttöön vuonna 2005. Siihen tehtiin keväällä 2011 muuttuneen lainsäädännön vaatimat muutokset. Kuuden vuoden ajan   johtokuntamme  on  päättänyt, että opetussuunnitelman arviointi tapahtuu virkatyönä henkilökunnan ops-seminaarissa ja että rehtori esittelee johtokunnalle seminaarin tulokset suullisesti toukokuussa. Ensi toukokuun kokouksessa teemme samalla tarvittavat tekstikorjaukset ja muutokset.

OPS-seminaarin 2012 ohjelma

OPS-seminaarimme on kolmen tunnin VESO, ja se pidetään  maanantaina  16.4. klo 13.30 -16.30. Ohjelma on seuraava:

13.35. Avaus. Que Vadis OPS? Mihin uudistuksella pyrittiin?
13.45. Jakautuminen  työkuntiin ja työohjeet. Kukin työkunta valitsee  sihteerin.Työkunnat ovat seuraavat:

(1) Arvojulistus ss.  1-4
(2) Tavoitteet, tuntijako, toimintakulttuuri  jne. ss. 5- 8   5a:  Tunnit jaetaan kaikkien TjaT-aineiden kanssa 5b:  Draama 5c: Tunnit jaetaan kaikkien TjaT-aineiden kanssa  6a: Tunnit jaetaan kaikkien TjaT-aineiden kanssa 6b: Draama. Kanta liikunnan opetuksen jatkamiseen tänä lukuvuonna kokeilulla tavalla. Ensi lukuvuoden painotus (luokanopettajat kirjaavat:  5a  (SW) 5b  (RH)  5c  (OS)  6a (JJ)  6b (TT)  6c (KK)
(3) Oppimisen tuki 1 ss. 9-  12 (yleinen tuki), ss. 12-  15 (tehostettu ja erityinen) sekä asiakirjat ja oppimisen ja koulunkäynnin tukimuodot ss. 15- 16 ja 16 -21.
(4) Ohjauksellinen ja muu tuki ss. 21- 32
(5) Perusopetusta tukeva muu toiminta ja kieli ja kulttuuriryhmien opetus ss. 32 – 35 sekä oppilaan arviointi
Johtokunnalle lähetettyyn ops-tekstiin tuli muutos, jonka mukaan päätös 3.-4.-luokkien sanallista arviointia täydentävästä numeroarvostelusta ja siitä, mitä aineita arvosteltaisiin myös numeroilla, tehdään lukuvuosisuunnitelmassa. Vastaava muutos tehtiin myös todistus-kohtaan: ”Vuosiluokilla 3-4 sanallista arviointia voidaan täydentää  lukuvuosisuunnitelmassa sovittavalla tavalla  muissa kuin alkavissa aineissa numeroarvioinnilla. 
6) Toiminnan kehittämisosio tulee päivittää uuden laatukriteeriajattelun mukaiseksi. Rehtori laatii  ehdotuksen tästä.

Työ etenee vaiheistetusti:

1. Klo 14.00  Luetaan oma teksti. Kuinka hyvin olemme toteuttaneet opsissa lupaamamme/edenneet uudistuksen suuntaisesti? 
2. Klo 14.25  Mitä emme ole saaneet toimimaan?
3. Klo 14.40  Jos jokin ei toimi, niin  millaisia esteitä on noussut esiin? Miksi siis ne jutu eivät toimi?
4. Klo 14.55  Miten voisimme nuo esteet voittaa? (ideoidaan mahdollisimman monta ratkaisua)
5. Klo 15.10  Tarvitaanko teksteihin  muutosta? (käykää läpi sukosta tullut  palaute). Uusia ideoita?
6. Klo 15.30  Palataan alkuruutuun. Valmistaudutaan esittämään tiiviisti ideat ja tekstikorjaukset.

Kukin työkunta pitää sopivassa kohdassa klo 15.00- 15.45  pizza/salaattitauon.

16.00 Yhteenveto alkaa. Kullakin työkunnalla aikaa 5 minuuttia esittää omat ajatuksensa suullisesti. Johtoryhmä käy läpi ehdotukset.
16.30 Ops-seminaarin päätös.

Ei kommentteja: