Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, joulukuuta 05, 2011

Suomalaista pedagogiikka myydään maailmalle

KM Elise Tarvainen
SUOMALAINEN pedagogiikka elää juuri nyt huikea hypea. Pasi Sahlberg myy ajatuksia ja uutta ideologiaa kirjallaan Finnish Lessons.  Elise Tarvainen  vie konkreetisti  suomalaisia opettajia mm. Abu Dhabiin paikallisten emiraattiopettajien kollegoiksi ja mentoreiksi. Minulla oli ilo tavata Elise viime viikon keskiviikkona Helia-Haagan tiloissa Pasilassa.

Muutama sana Elisestä

Sain tutustua  Eliseen 2000-luvun alussa, edellisen ops-kierroksen alussa. Elise ja Olli Luukkainen kouluttivat silloin Kuntaliiton koulutusyhtiössä opetussuunnitelmatyön kuntatason vetäjiä.  Ja taivavasti kouluttivatkin.  Lahjakkaat ihmiset huomataan. Olli on nyt OAJ:n puheenjohtaja, ja Elisen tie on kulkenut Saarijärveläisen koulun varajohtajan pestistä kunnallispolitiikkaan, sieltä  rehtori-instituuttiin, sieltä Jyväskylän ympäristössä toimivan maakuntaliiton organisaatioon ja lopulta vetämään  pedagogista vientiyritystä EduCluster Finland.

EduCluster Finland

- Maakuntaliitolla oli Keski-Suomessa todella aktiivinen  rooli koulutuksen kehittämisessä. Tehtävänä oli kehittää koko koulutuksen kenttää: yliopistoa, ammattikorkeaa, lukiota, ammatillista.... Missiona oli rakentaa yhteistä hyvää alueellisesti. Luoda työpaikkoja. Luoda rajapintojen ylittämisen dynamiikkaa, Elise kertoi.

Luovassa tiimissä syntyi ideoita myydä suomalaista koulutusajattelua muualle, muidenkin maiden lasten hyväksi.
- Halusimme jakaa suomalaisen koululaitolsen erinomaisuutta. Meillä oli vankka usko siihen, että koulutus on vahvin keino muuttaa maailmaa  paremmaksi.  Liittoon alkoi kertyi ideasta kiinnostuneita asiakkuuksia, mutta liitossa ne olivat ikäänkuin väärässä toimintaympäristössä. Oli aika perustaa yhtiö, joka voi myös allekirjoittaa sopimuksia.

EduCluster Finland toimii tällä hetkellä neljällä mantereella.  Pedagogista yhteistyötä tehdään Euroopassa, Lähi-idässä, latinalaisessa maailmassa ja Aasiassa. Toiminnassa on mukana 23 ihmistä; ja työmäärä vastaa 60 ihmistyövuotta.

Kuinka suomalainen pedagogiikka on otettu vastaan?

Toisen maan pedagogiikka tai koulujärjestelmää ei voidä siirtää eikä kopioida. Tarvitaan aitoa kehittämiskumppanuutta.
- Me voimme antautua  ammattilaisina yhteiseen oppimisprosessiin. Suomalainen malli on  lokalisoitava, Elise kertoo. - On osattava ja haluttava kulkea rinnalla, opettajien ja hallinnon kanssa. Pääpointti on, että vastakumppanimme on voitava  luottaa siihen, ettemme  yritä juurruuttaa  heille jotain vierasta vaan auttaa heitä poimimaan tarjoamastamme omasta sen, mikä sopii heille.

Tällä hetkellä Abu Dhabissa  on  42 suomalaista opettajaa. He ovat solmineet työsopimuksen dubailaisen koulutusorganisaation kanssa. Educluster Finland ei ole heidän työnantajansa.
- Toki autamme opettajia kaikin tavoin, Elise selkeyttää.

Suomalaisilla Abu Dhabiin  lähteneillä opettajilla on oikea asenne, oikeaa kulttuurista osaamista.
- Suomalainen luokanopettajankoulutus on uskomattoman laadukasta. Se antaa valmiudet myös kulttuuriseen yhteistyöhön, Elise hehkuttaa. - Opettajillamme on kykyä toimia arjessa vieraankin maan koulussa. Osaamme kohdata toiset aidosti.

Abu Dhabissa  on toki opettajia muistakin maista.
- Mutta suomalaiset ovat ainoita, jotka eivät keskity natiivina kielenopetukseen. He ovat luokanopettajina.

Suomalaiskouluja on kaksi, ja kummassakin koulussa opettajista  1/3 on  suomalaisia ja  2/3 emiraattiopettajia. Suomalaisopettajat toimivat samalla emiraattiopettajien mentoreina; he pitävät myös osan tunneista yhdessä. Kummallakin koululla on myös suomalainen rehtori. Opetus tapahtuu dubailaisen opetussuunnitelman mukaan.
- Heikäläinen opetussuunnitelma on korostuneen lehrplan-tyyppinen; oleellista ovat sisällöt, Elise kertoo. - Ops on sirpaleinen. Sitä täydennetään luvuttomalla määrällä erilaisia "ohjelmia".

Tästä eteenpäin

Elise  Tarvainen ei  usko tutkintojen myymiseen. Tavoite ei ole myöskään viedä opettajia ulkomaille. Tavoite on uudistaa näiden maiden järjestelmää. Ja jo kahdessa vuodessa on näyttöä, että muutosta tapahtuu, ja siitä voidaan olla tosi ylpeitä.
- Abu Dhabin  kanssa on tehty  viiden vuoden sopimus. Asteittain suomalaisopettajia alkaa tulla sieltä pois, ja emiraatit ottavat vastuuta koulusta, Elise kertoo. -  Koulutamme juuri 42 opettajaa ja koulujen vararehtoria Suomessa.

Educa-messuila EduCluster Finlandilla on oma ständi.
-  Tarvitsemme elo-syyskuussa 2012 noin 15 uutta opettajaa. Kiinnostuneet, poiketkaa jututtamassa, Elise huikkaa ja lähtee jakamaan todistuksia opinnoissaan hienosti edenneille saudiopiskelijoille.

1 kommentti:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Hienoa kuulla Elisen kuulumisia. Minullakin on ollut ilo häneen tutustua 2000-luvun puolivälissä kun uudistimme oman silloisen kouluni opetussuunnitelmaa ja koulun sisäistä arviointia.

Täytynee poiketa tervehtimässä Educassa... ja varoa, ettei joudu kärpäsen puremaksi.