Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011

Kerhoilmoittautumiset on nyt koottu

Satsaamme Aurorassa harrastustoimintaan. Lapsia kiinnos-
taa sekä taiteilu että liikunta- ja sirkus niiden leikkauksena.
VIIKOLLA 38 koteihin lähti lomake, jolla ilmoittauduttin koulun kerhoihin. Vaikka kaikilta ei saatu lomakkeita takaisin ajoissa, eikä edes lainkaan (:-)), niin yhteensä ilmoittautumisia oli huima määrä 490. Innokkaimmat varailivat itselleen paikkaa jopa seitsemään eri kerhoon.

Lapsilla on siis huikea kerhotoiminnan nälkä.
Suostuimmat kerhot olivat: (1) Sirkus (65), (2) teatteri (59), (3) Pienten englannin kerho (53). (4) Kuoro (47) ja (5) Palloilukerho (42).

Viikon 40 aikana joudumme tekemään karsintaa joidenkin kerhojen osalta. Pyrimme siihen, että mahdollisimman moni pääsee johonkin kerhoista. Alkuopetuksessa etusija on niillä 1-2-luokkalaisilla, jotka eivät ole mukana iltapäivätoiminnassa. Koulun kerhot ovat oppilaille maksuttomia. Toimintaan saadaan avustusta Opetushallitukselta ja Auroran Koti ja Koulu ry:ltä.

TÄSSÄ lista kerhoihin (tähän mennessä) ilmoittautuneiden määristä. Osaan kerhoista joudutaan siis tekemään karsintaa.

1. Pienten liikuntakerho
Ma klo 11.30-12  salissa. Ohjaaja Leila Hänninen
-16 ilmoittautunutta. Kaikki mahtuvat.

2. Teatterikerho
Ma ja ke klo 12-12.30 salissa. Ohjaaja Jukka Jokiranta (ja Martti Hellström)
- 59 ilmoittautunutta. 4.-6.-luokkien ilmoittautuneet mahtuvat kaikki. Pienet oppilaat pääsevät mukaan Peppi-näytelmän harjoituksiin marraskuun lopulla.

3. Pienten ATK-kerho1
Ma ja pe klo 12.-12.30  ATK-tilassa. Ohjaaja Kia Sjöman-Jokinen.
- 32 oppilasta. Kerhoon voidaan joutua  tekemään karsintaa, vaikka ryhmiä on kaksi.

4. Bändikerho
5.-6.-luokkalaisille. Toteutuu kutsukerhona. Bändien harjoitusvuorot koko viikon ajan siestoilla Lisäksi ti ja to- iltapäivisin koulun jälkeen. Ohjaaja Risto Schiray
- 41 ilmoittautunutta. Kerhonohjaaja valitsee syksyn kerhobändit. Kutosilla on etusija.

5. Sirkuskerho
Ma klo 14.15- 15.45 salissa. HUOM!Kerhoaika siirtynee keskiviikolle. Ohjaaja Raija Herrala.
- 65 ilmoittautunutta. Joudutaan karsimaan turvallisuussyistä. Etusija tullee 3.-6.luokkalaisille. Pienille järjestetään lyhyt johdatus sirkustemppuihin.

6. Pienten TN-nikkarikerho
Ti  ja ke klo 11.30-12. TN-luokassa. Ohjaaja Hannu Kivistö.
-37 ilmoittaunutta. Kaksi ryhmää; turvallisuussyistä maksimi 16 ryhmässä. Joudutaan karsimaan.

7. Kuorokerho
Ti klo 12 - 12.30 salissa. Ohjaajat Uma Jutila,  Kaija Kuivanen ja  Katri Schiray
- 47 ilmoittaunutta. Kaikki saavat tulla.

8. Isojen TVT-(tieto- ja viestintä)kerho
Ti  klo 12-12.30  ja pe klo 11.30-12. ATK-tilassa. Ohjaaja Timo Takko.
- 9 ilmoittautunutta. Kaikki saavat tulla.  Todennäköisesti vain kerran viikossa.

9. Pienten ATK-kerho2
Ke klo 14.15-15.15 ATK-tilassa (aika aientuu tunnilla klo 13.30-14.15). Ohjaaja Kia Sjöman-Jokinen.
- 16 ilmoittautunutta. Todennäköisesti kaikki saavat tulla.

10. Pienten tanssikerho
Ke klo 11.30-12 salissa. Ohjaaja Eeva-Liisa Bonet
- 30 ilmoittaunutta. Voidaan joutua karsimaan.

11. Palloilukerho
Koko torstain siestan ajan salissa. Ohjaaja Raija Herrala.
- 42 ilmoittautunutta. Porrastetaan siestaa niin, että kaikki pääsisivät.

12. Pienten englannin kerho
To klo 12-12.30. Ohjaaja Julia Uotila.
- 53 ilmoittaunutta. Joudutaan karsimaan tai jaksottamaan kolmelle ryhmälle.

13. Lautapelikerho
Pe klo 11.30-12 erityisopettajan tilassa. Ohjaaja Pia Mäki-Kokkila,
- 12 ilmoittautunutta, mutta osa ymmärsi skeittikerhoksi. Selvitämme vielä muodostuuko kerho.

14. Sporttis-kerho
Olarin voimistelijoiden kutsukerho pe klo 12-12.45.
- Tämä on jo toiminnassa.

15. Maalaa maailmasi- kerho
Pe klo 12.00-12.30 (periodina) 4a-luokassa. Ohjaaja Raija Herrala.
- 33 ilmoittautunutta. Jouduttaneen karsimaan.

Ei kommentteja: