Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Alkusyksy alkaa olla siinä

Aleksis Kiven päivänä kunniaksi 3ab-luokka (TriMix) esit-
ti keskusradion kautta kuulokuvan "Lukkarin koulussa".
SE alkaa olla tässä, alkusyksy. Muutama oppitunti, ja lapset ja opettajat lähtevät lomille. Hyvää tekee.

Tällaisissa taitekohdissa on  oikea aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa taaksepäin. Mitä on saatu aikaan? Onko suunta oikea?

MONEEN voi olla tosi tyytyväinen. (1) Johtokunnan monivuotinen työ liikenneturvallisuuden edistämiseksi on lopulta tuottanut tulosta. Uusi parkkipaikka sai asfalttipinnan eilen, ja syyloman jälkeen saattoliikenne tulee opettaa poistumaan sen kautta. (2) Henkilökunnan, rehtorin, johtokunnan ja Koti ja  koulu ry:n sitkeä työ koulun sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi on otettu vakavasti ja korjaustyöt ovat oikeasti alkaneet.

Korjaustyöt on aloitettu 5b-luokasta. Työt jatkuvat pui-
sessä lisäsivessä useita viikkoja.
(3) Jos joku arvostaa medianäkyvyyttä, niin sitä on tänä syksynä saatu. Erityisen mukavaa, että olemme saaneet näkyä myönteisissä, iloisissa merkeissä. (4) Olemme myös edistyneet itse itsellemme asettamissamme tavoitteissa. Olemme yhdessä pohtineet rakentavaan vuorovaikutukseen liittyviä seikkoja, laatineet työn suunnittelua helpottavan vuosikellon, käynnistäneet toden teolla uuden tukiajattelun jalkauttamisen jne. (5) Asioiden valmistelussa on lisätty kaikkien kuulemista, ja otettu käyttöön työryhmärakenne. (6) Tiimien toimintaan on raivattu tilaa pedagogiselle keskustelulle. Tiimeittäin on pohdittu mm. aihekokonaisuuksien toteuttamista ja keinoja lisätä kaikkeen opetukseen lisää iloa ja kannustavuutta.  (7) Olemme hoitaneet syyskuulle kasautuneen mittavan asiakirjatyön. (8) Kokonaisbudjettiin siirtyminen on lisännyt lukuvuoden työn suunnitteluun vaikeuskertoimia, mutta nyt on suunnitelmat palkkarahojen suuntaamisesta tehty, ja niillä mennään. Liikkumavaraa jäi lopulta kohtuullisesti. (9) Suomi2- opetuksen järjestäminen ei ole ollut ihan helppo asia, mutta tänä syksynä hoidamme tämän erityisesti maahanmuuttaja- ja kaksikieliperheille tarkoitetun suomen kielen  opetkuksen ehkä fiksummin kuin koskaan. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen. (10) Koulukone käy nyt kaikilla pytyillä, kun myös varsin mittava kerhopaketimme on nyt avattu. (11) Oppilasparlamentin jäsenet on valittu, ja parlamentti kokoontuu tänään ensimmäiseen istuntoonsa.

Opettaja-asuntolan edessä pitkään jatkuneet rakennustyöt
alkavat päättyä. Saattoliikenne saadaan turvallisemmaksi.
Samalla saamme myös reilusti lisää parkkipaikkoja.
(12) Ehkä yksi kaikkein tärkeimmistä syksyn edistysaskelista liittyy  koulun peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeeseen. Hankkeen ensimmäinen vaihe: ns. tilaohjelma alkaa valmistua. Jos oikein hyvin käy, se lyödään lukkoon suomenkielisessä varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnassa vielä tämän syksyn aikana. Sen jälkeen hanke nytkähtäisi komeasti eteenpäin.

SYYSLOMALLA on rexilläkin aikaa vetää hieman happea, ja hoitaa alta pois pöydälle kasaantuneita paperihommia. Näin toivon. Ja sitten alkaakin nousu kohti joulua.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nauttikaa syyslomasta niin pienet kuin isommatkin!

Yks isä