Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 13, 2011

8 brasilialaista kylässä

Rexin luennon jälkeen 6b:n oppilasoppaat kierrättivät
vieraita luokissa. Tässä ollaan seuraamassa 1a+ startti-
luokan opetusta.
TÄNÄÄN rexin (melkein) koko työpäivä meni brasialaisvieraiden isännöintiin. Mutta mukavaa ja tärkeää. Viehättävillä rouvilla oli pitkästä matkasta hurja jetlag, joten kahvin voimilla mentiin. Kahdeksan opettajan tulkkina oli fiksu brassinuorukainen, ja lisäksi heitä saattoi Palmenian suunnittelija.

Esittelimme heille Auroran tapaa pitää koulua.  Heitä kiinnosti myös uusi  kolmiportaisen tuen malli, jota kaikissa suomalaiskouluissa ajetaan parhaillaan sisään.

Vieraille tarjottiin myös tosimaukas nakkikeitto , johon Kaitsu ja Arja olivat lisäänneet maukkaita  juureksia, sadonkorjuuviikkoa kun vietämme.

Teatteri- ja sirkuskerhojen tuokio siestalla teki vieraisiin
syvän vaikutuksen. Puhumattakaan bändikämpän tyttö-
bändin  esityksestä.
ERITYISOPETTAJAMME Eeva-Liisa, Hanna ja Pia tutustuttivat brasseja suomalaisen erityisopetuksen työtapoihin ja mm. oppimista tukeviin välineisiin.

Lopuksi klo 13 kokoonnuimme vielä taukotupaan päättämään päivän.  Vieraat kiittivät kauniisti ja halusivat ehdottomasti nähdä myös "kaikkein pyhimmän" eli rehtorin kanslian.  Muutama kuva pihalla ja kättelyt.  Sitten Palmenian ryhmä siirtyi bussipysäkille suuntanaan Helsinki.

Eeva-Liisa, Hanna ja Pia
VIERAILUN jälkeen kokoontui oma oppilashuoltoryhmämme. Kävimme läpi vuonna 2005 laadittua kriisisuunnitelmaa, ja etsimme 102 sivun joukosta ne, jotka täytyy päivittää.

KLO 15.30:ksi olin sopinut vielä neuvottelun Kasavuoren koulun TVT-gurun Alanin kanssa. Olipa mielenkiintoinen sessio "Unelmakoulu"-konseptin äärellä.

Kun lähdin kotiin, törmäsin YU-joukkueemme toiseen valmentajaan: Osmoon. Henriikka toi meille pronssimitallin 800 metrin juoksussa. Hieno päätös hienolle työpäivälle.


Ei kommentteja: