Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Perusopetuksen tuntijako uusitaan vuonna 2016?

Auroran nykyinen tuntijako taulukkona.
HALLITUSOHJELMAAN on  kirjattu (näin minulle on kerrottu) seuraavaa:  "Valmistellaan perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon vuonna 2016 tapahtuva uudistaminen vahvistamaan taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista kasvatusta ja arvokasvatusta ja ympäristökasvatuksen asemaa sekä oppiaineiden välistä yhteistyötä ja monipuolistamalla kieliohjelmia." 


VIIME kesänä jätti Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen vetämä työryhmä esityksensä tuntijaosta. Kuten muistetaan, se ammuttiin alas.
Nyt näyttää siltä, että asiassa otetaan tosi pitkä aikalisä.  Jos tulkitsen oikein, tämä hallitus (2011-2015) ei tee uutta päätöstä, vain valmisteluttaa sen. Toisin sanoen työ aloitetaan alusta?

Käytännössä se tarkoittaa, että Opetushallitus saa uudet perusteet valmiiksi ehkä 2018, ja kunnat omansa vuonna 2019. Edellisellä kierroksella tuntijako ja valtakunnalliset tavoitteet päätettiin vuonna 2001, pertusteet olivat valmiit vuonna 2004, ja esim.  Aurorassa ops hyväksyttiin vuonna 2005.

HYVÄ vai huono asia? Melkoinen osa kouluväkeä ottaa aikalisän mielellään vastaan. Näin koulut saavat lisäaikaa juuri hyväksyttyjen tukea koskevien ops-muutosten "jalkauttamiseen". On myös niitä, jotka pettyvät.  Kysymys uusista oppiaineista esim. draamasta ja etiikasta siirtyy vuosilla eteenpäin.

Ei kommentteja: