Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Tiivis Tiistai

Eilen maanantainavietimme Siestan päätteeksi iloisen
hetken. Peräti 10 vuotta meillä ollut aitoshuoltajamme 
Kristiina oli täyttämyt vuosia ja  lauloimme yhdessä 
"Koskaan et muuttua saa". 
AAMULLA editoin eiliset Ruususen otokset. "Valmiina" alkaa olla noin 13 minuuttia leffaa.

TÄMÄN päivän iso juttu on   täyttää koulunkäyntiavustuspalveluiden lisäresurssihakemus.  Olemme koonneet opettajilta tietoa eri luokkien ja oppilaitten avustustarpeesta. Nyt on OHR:n täytettävä jokaisesta oppilaasta, jolla haemme lisää apua, oma lomake. Minä kirjoitan vielä saatteeksi yhtenevetokirjeen. Nippu lähtee sitten huomisaamuna sisäpostissa Sukoon. Päätöksiä voimme odottaa kuulema 20.5. Pitkä odotus.

POP-rahaa tulossa Auroraan?

TOIVOTAAN, että tänään tulisi kouluille myös päätökset POP-rahasta. Opetushallitus on jakanut kunnille rahaa opetusryhmien pienentämiseksi. Espoo on saanut tietyn summan, ja se jaetaan kouluille niille luokille, joissa on "liikaa" oppilaita. Viime keväänä saimme 17,7 tuntia /viikko tähän tarkoitukseen.  Lisäresussi vaikuttaa siihen, kuinka monta opettajaa voimme palkata ns. resurssiopettajiksi (luokassa yhtä aikaa kaksi opettajaa).

Ensi lukuvuoden kerhot

Toinen tärkeä päätös, jota odotellaan on päätös opetushallituksen myöntämästä kerhotoiminnan elvytysrahasta. Viime keväänä saimme rahaa 8300 euroa- enemmän kuin muut koulut TIP-hankkeemme perinteen vuoksi. Niillä, koulun omilla (maksamme itse noin 240 kerhotuntia vuoden aikana)  ja Koti & koulu ry:n rahoilla saatoimme  luoda melkoisen kerhotarjottimen, veikkaanpa että yhden Espoon melkoisimmista.  Tällä hetkellä meillä on keskimäärin 12 kerhotuntia viikossa, pääosa siestoilla, osa iltapäivisin. Ensi lukuvuotta varten  odottelen selvästi pienempää summaa, ehkä 3000 euroa. Kun yhden kerhotunnin kulut ovat noin 30 euroa, lisärahalla saisi tällöin 100 kerhotuntia joka olisi  noin 3 kerhotuntia/viikko.  Tässä blogissa olevista mainoksista  tulleet tuloja noin 300 euroa. Sillä saadaan 10 kerho kertaa. Kerhotuntien osalta edessä on  kuitenkin väkisin harvennusta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.