Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, toukokuuta 31, 2011

OAJ:n koulutuspoliittisessa toimikunnassa

Aito kuva OAJ:n hallituksen kokoushuoneesta.
KOKOUSTETTU on.  Heli Siberg oli estynyt ja minä painuin Vespalla Akavatalolle  OAJ:n koulutuspoliitisen  toimikunnan kokoukseen. OAJ:ta johtaa siis puheenjohtaja apunaan hallitus.  Korkein päätösvalta on kaksi kertaa vuodessa kokoontuvalla valtuustolla. Väliaikoina  toimisto kuuntelee kentän ääntä muutamassa toimikunnassa. Koulutuspoliittinen toimikunta on yksi niitä. Toimikunnan jäsenille esitellään ajankohtaisia asioita, tekeillä olevia selvityksiä jne. Ja niitä saa kommentoida.


TÄMÄ kokous oli kevään viimeinen. Aloitimme hyvällä kahvilla. Puheejohtaja Olli Luukkainen  kertoi, ettei saa kertoa hallitusneuvotteluista. Pääll on tietosulku. OAJ on aktiivisesti toimittanut materiaalia neuvottelijoille.

SEN jälkeen kehittämisjohtaja Heljä Misukka puhutti porukkaa mm. opettajankoulutuslaitoksen meneillään olevista siirroista. Ongelmia on tulossa mm. harjoittelukoulujen ahtauden vuoksi. Eikai niitä olla ajamassa alas?

Lastentarhanopettajia koulutetaan liian vähän. Käytin puheenvuoron lastentarhanopettajan arjen työn ja profession välisestä kuilusta.  Puhuimme myös  koulunkäyntiavustajan tittelistä. Nimikettä on muutettu monin paikoin koulunkäynninohjaajaksi. Se on kyllä harhaanjohtavaa.

Kuulimme myös alustuksen EU:ssa käystä varhaiskasvatusta koskevasta keskustelusta. Muualla maailmassa varhaiskasvatus ja päivähoito ovat kaksi eri asiaa. Meillä molemmat toteutuvat yhtä aikaa.  EU:ssa halutaan panostaa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan.

Toinen alustus koski kansalaisopistojen opettajille tehtyä kyselyä. Vaikka kansalaisopistojen määrä on supistunut, uran valineet ovat  hyvin tyytyväisiä.

Kolmas alustus käsitteli opettajan(täydennys)koulutuksen jatkumomallia, jonka ympärille OAJ on kokoamassa keskustelua. Kenen tarpeisiin koulutuksen tulisi vastata? Opettajan itsensä? Työnantajan? Alueen?  Käytin puheenvuoron, jossa nostin esiin myös kouluyhteisön yhtenä tarpeiden määrittäjänä.
Puhuin opettajuuden ytimestä, joka voisi olla sama kaikilla opettajilla.  Toivoin, että täydennyskoulutuks johtaisi t pätevyyksiin, eikä olisi  silppua. Esitin myös, että täydennyskoulutus toteutuu aikuisten oikeasti vasta, kun opettajille yleisopetuksenkin puolella järjestetään opetuksettomiat  päivät. Meillä olisi aivan hyvin varaa lyhentää 4-5- päivää vuodessa kouluvuotta ja sijoittaa koulutusta niihin.
4-5 lyhennetään Kouluvuotta.

TOISEN asteen opettajille ollaan tekemässä kyselyä heidän työstään. Lomakeaihioon annettin paljon parantamisehdotuksia

VIIMEISENÄ teeman oli  elinikäinen ohjaus. Käytin puheenvuoron, jossa muistutin, että uudet opetussuunnitelmat edellyttävät kaikkien opettajien antavan ohjausta. Minusta lausuntoluonnos keskittyi liikaa opinto-ohjaajien ympärille. Ohjaukseen tarvitaan työaikaa ja koulutusta jo alaluokilla.

Sitten vespalla kotiin. Mukava palkaton virkavapaapäivä.
 

Ei kommentteja: