Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, helmikuuta 08, 2011

Virkahaastattelut alkoivat

TÄTÄ ja ensi viikkoa leimaa haettavaksi julistetun luokanopettajan virantäyttöprosessi. Kaikkiaan meille haki 35 opettajaa. Muodollisesti päteville pidettiin virtuaalinen haastattelu. Vastaamiseen oli aikaa noin viikko.

Hakupaperien ja virtuaalihaastattelun vastausten perusteella kutsumme sitten "oikeaan" haastatteluun toistakymmentä hakijaa. Osa tähän asti kutsutuista on peruuttanut hakemuksensa. Erityisesti mieshakijoilla näyttää olevan kovaa kysyntää. Enempään kuin 10 haastatteluun meillä ei ole mahdollisuuksia.

Eilen pidimme ensimmäisen haastattelun. Oikeusturvan vuoksi sen on oltava kaikille kutsutuille samanlainen. Haastattelurunkona käytämme  Espoon rekrytointiyksikön laatimaa lomaketta. Haastatteluun liittyy opetustuokio hakijan itse valitsemasta aiheesta. Opetustuokiossa tarkkaillaan opetustaitoa, erityisesti hakijan ja lasten välistä vuorovaikutussuhdetta.

Eilinen hakija opetti kolmea  mehujääpalkalla vapaaehtoista   oppilasta  klo 16 tunnistamaan tunteita.  Ensimmäiseen haastatteluun kului aikaa noin 75 minuuttia.

Haastattelut jatkuvat tänään klo 16. Päivän aikana luen vielä läpi tuoreimmat virtuaalivastaukset ja katson, vieläkö sieltä löytyy lisää haastatteluun kutsuttavia "peruutuspaikoille".  Viimeiset haastattelut pidetään ensi viikon perjantaina.

Ei kommentteja: