Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Luokanopettajalehti 1/2011

Eduskuntavaalit ovat näkyvästi esillä. 
Esittelemme peruskoulun kehittämiseen
sitoutuvien ehdokkaiden ajatuksia. 
Nämä ovat jo kolmannet vaalit, joissa 
näin toimitaan. Kuva vaaliliitteen eka-
sivusta numerossa 1/2007.
LUOKANOPETTAJA-lehden vuoden 2011 ensimmäinen numero ilmestyy tammikuun 18. päivänä. Lehti postitetaan tilaajien lisäksi  kaikille alakouluille ja sitä jaetaan mm. tammikuun lopussa Educa-messuilla. Kyseessä on mm. Luokanopettajaliiton jäsenhankinnan kannalta tosi tärkeä numero. Niinpä siitä tehdään tavallista pulleampi.

Päätoimittajalle ykköslehti on monessa mielessä iso haaste. Myös aikataulusyistä. Joulun alus on kaikilla kiireinen, ja deadlineista eivät kaikki vakituisesti lehteä avustavatkaan pysty pitämään kiinni. Joustoa vaaditaan, annetaankin, muttei rajattomasti.

Lehdestä näyttäisi tulevan varsin  monipuolinen. Tuttujen kolumnien lisäksi asiaa on jälleen järjestöihmisille ja opiskelijoille. Johtajuutta tiiraillaan eri näkökulmista. Lehden keynote-juttuna on Kari Uusikylän uusimman kirjan esittely. Uskallamme esitellä myös TutorHousen- maksullista tukiopetusta antavan yrityksen toimintaa.  Mukana on myös vinkkejä arkeen; tällä kertaa mm. oppimisen ilosta, kummioppilastoiminnasta ja uudesta tavasta opettaa kielioppia.

Lehdestä löytyy myös ohjeet, kuinka tehdä ehdotuksia  Vuoden luokanopettaksi 2011 ja  Teknologiasäätiön huomattavan palkkion saajiksi.

Jutut ovat nyt pääosin taittajalla. Pääsen oikolukemaan niitä  varmaankin parin viikon kuluttua.

PS. Luokanopettajalehden saa helpoimmin liittymällä liiton jäseneksi. Ks. www. luokanopettajaliitto.fi

Ei kommentteja: