Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 27, 2010

Toinen kouluviikko takana- hyvältä näyttää

Luokkien työjärjestysten laatiminen
on rexin kuningastehtäviä. Minulla on apuna
vanha tuttu Kurre6-ohjelma. 

MUUTAMAN tunnin kuluttua kaksi ensimmäistä kouluviikkoa on hoidettu. Mieliala talossa on iloinen ja energinen. Itse olen nauttinut minulle tarjoutuneista mahdollisuuksista vierailla eri luokissa. Olemme laulaneet, soittaneet ja keksineet yhdessä tarinoita.

Meno on ollut levollista. Vuosi sitten tähän aikaan pyöritimme monenlaisia projekteja, ja ongelmia riitti ratkottavaksi. Nyt olemme saaneet itsellemme aikaa nauttia  opetuksesta. Oppilaat ovat olleet sovussa, eikä ilkivaltaakaan ole ollut.

TYÖJÄRJESTYKSET viimeistelin eilen illalla, ja oppilaat saavat ne tänään koteihin. Niiden mukaan sitten mennään täysillä ensi maanantaista alkaen. Joskus lukkareihin jää monista tarkistuksista huolimatta virheitä, ja muutoksia on vielä tämän jälkeen jouduttu tekemään. Meillä  on aika vaikea "koreografia" tukitoimiemme vaatiman tuntien palkituksen vuoksi.

Olemme voineet satsata rahaa alkuopetuksen luokkiin ja  jakaa niitä aamu- ja iltapäiväryhmiin, ykkösiä kolmena aamuna, kakkosia  (niissä on 24 ja 25 oppilasta) peräti neljänä.  Ryhmienmuodostus vaatii tänä vuonna aikaisempaa enemmän pohdiskelua. Moni ekaluokkalaisen vanhempi joutuu lähtemään aikaisin töihin, eikä lapsi oikein selviä vanhempien mielestä turvallisesti kouluun yksin- jos se alkaa vastaa klo 9.

KONTTORITÖITÄ muuten kasaantuu koulun alkuun ihan uskomaton määrä. Kokosin eilen illalla muovitaskuihin paperitehtäviä, jotka on tehtävä ensi viikon aikana. Annetut deadlinet ovat usein vain muutaman päivän päässä.


  TAAS kotona. Lukkareita hiottiin viime tippaan saakka, mutta valmista tuli. Sain pitää peräti kolme tuntia tänään, kaikki draamaa. Koulunkäyntiresurssista käymme ensi viikolla neuvotteluja. Se jää meillä nykyjärjestelyillä vähän "lyhyeksi".

Hyvää viikonloppia.

Ei kommentteja: