Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Torstai toivoa täynnä?



KUVA: Rehtorien toimenkuva on kuluneen vuoden aikana muuttunut. Yhä suurempi - ja vaikeampi- osa työstä liittyy talousasioihin
Päivitetty klo 21.50 (ks. PS-osasto)

TÄMÄN lukuvuosi on ollut varsin erilainen. Taloudellinen lama iski espoolaiskouluihin oikeastaan jo viime vuoden huhtikuun lopulla, jolloin kouluille annettiin kielto ottaa sijaisia opettajille ja tehdä muita kuin välttämättömiä hankintoja. Syyslukukaudella tuntikehysmäärään ei puututtu, mutta menoja hillittiin monin ohjein.

VUODENVAIHTEESSA koulut siirtyivät kokonaisbudjettiin. Rehtorien tulee nyt vastata siitä, että koulun palkkarahat riittävät. Elämme siirtymävaihetta, jossa tekniset suunnittelu- ja seurantavälineet eivät vielä ole täysin valmiita, joten ensimmäinen vuosi 2o10 tulee olemaan monessa suhteessa opettelun aikaa. Ja kuten tiedetään uuden opettelu tapahtuu usein kriisien kautta.

SIIRTYMÄN iso, konkreetti muutos oli se, että kalenterivuoden rajasta tuli myös palkkarahojen osalta ehdoton. Espoossa on käytäntö, että palkanmaksu maksaa henkilöstöresurssiensa vuoksi marras-joulukuussa sinne lähetetyt kerho- ja tukiopetuslaskut ja osan sijaisten palkoista (niistä lähetetään aina erillinen lasku) vasta tammikuussa. Nyt kun budjettivuoden rajasta tuli ehdoton, syksyn palkkabudjetista jäi meiltä tämän maksukäytännön vuoksi kaupungille "voittoa" (koska olimme varanneet rahat näihin marras-joulukuun erikseen laskutettaviin tunteihin mm. joulunäytelmää varten). Mutta ei siinä kaikki ikävä. Meiltä viime syksyllä oikeasti maksettavaksi kuuluneet palkat laskutettiin sitten tämän vuoden palkkarahoista. Kyseessä oli useiden satojen tuntien palkat, siis tuhansia euroja.

Tästä syntyi heti vuoden aluksi koulumme palkkabudjettiin erikseen laskutettavien tuntien osalle huomattava aukko. Niinpä olemme joutuneet lopettamaan kerhotoiminnan jo lähes kokonaan ja myös vähentämään tukiopetusta- vaikka eletään vasta maaliskuuta. Jollemme tee niin, syömme syksyn palkkapottia.

TÄSTÄ samasta syystä joudumme harkitsemaan uudelleen sitä, kuinka paljon vähistä kerhotunneista voimme käyttää kevätnäytelmän valmisteluun. Koko koulun näytelmien orkesterit, kuorot ja näyttelijät harjoiteittelevat siestakerhoissa. Nyt näihin kerhoihin ei yksinkertaisesti ole palkkarahoja. Kun kerhotunteja porukan harjoittamiseen ei ole, on etsittävä vaihtoehtoja.

NIINPÄ ideoimmekin yksinkertaisempaa tilalle. Olisiko mahdollista tehdä leffa Peter Panista? Leffaa, kuvauksia, lavasteita jne. voidaan pitkälti tehdä oppituntien aikana, eikä esim. näyttelijöiden harjoittamiseen tarvita yhtä paljoa työaikaa.

Miltä tällainen meillä ennenkokematon ajatus tuntui? Olisiko se vanhemmille (tai oppilaille) pettymys? Blogin oikeaan reunaan avattiin pikaäänestys ideasta. Yhteensä 93 ääntä annettiin. Kiitos osallistumisesta. Se oli kaikkien aikojen ennätys. Tässä tulokset:

  • Kannatan, hieno idea 49 (52%)
  • Kannatan, ok-idea 18 (19%)
  • En oikein pidä ideasta 8 (8%)
  • En pidä ideasta yhtään 15 (16%)
  • Samapa tuo 3 (3%)
LEFFAIDEAA kannatti 67 äänestykseen osallistunutta, yhteensä 71%. 23 ei ideasta pitänyt, yhteensä 24%. Kolmelle asialla ei ollut merkitystä. Näytelmään ilmoittautuneista lapsista lähes jokainen kannatti leffaideaa.

Olen siis alustavasti varannut Kannunsillanmäen teatterisalin maanantaiksi 20.5. 2010. Se on toukokuun lopulla ainoa vapaa ilta. Saliin mahtuu 250 katsojaa kerrallaan. Jos leffa kestää puolisen tuntia, voisimme pitää neljä esitystä esim. klo 17.45, 18.30, 19.15 ja 20.00. Joka esityksessä olisi eri versio eri näyttelijöineen , jotta mahdollisimman moni pääsisi valkokankalle. Salin vuokra henkilökuntamenoineen on 300-400 €. Jollei se onnistu, muutamme juhlasalimme leffateatteriksi.

Tässä taloustilanteessa tällä sitten mennään.

PS. Tämän lastun otsikkona oli torstai on toivoa täynnä. Oikeastaan minun piti kirjoittaa, että suomenkielisellä varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnalla on tänään tärkeä kokous. Listalla on mm. monien mieliä kuohuttanut suunnitelma lakkauttaa Keski-Espoon koulun yläluokat ja vähentää lakisääteiseen iltapäivätoimintaan otettavien lasten määrää. Edellisellä asialla voi olla vaikutusta oman yläkoulumme Järvenperän ensi syksyyn. Lautakunta todellakin päätti lakkauttaa 7-9-luokat syksyyn 2011 mennessä. Luokkia ei sijoiteta Järvenperään.

Jälkimmäisellä asialla on vaikutusta meidän TIPPimme kohtaloon. Lopullisesti lautakunta ratkaisee TIP-asian näillä näkymin vasta huhtikuun kokouksessan. Tässä linkki lautakunnan esityslistalle. Asia jäi edelleen pöydälle. Nyt tulee kiire.

Ei kommentteja: