Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Terveisiä Espoon rehtoriseminaarista 2 päivä



Päivitetty pe klo 0.47

ILTAPÄIVÄÄ. Terveisiä Tukholmasta. Soppateatterin musiikkiesitys oli jälleen verraton. Näyttelijät soittivat (oikeasti) suuta, suksia, polkupyörää, pulloja, laseja, ilmapalloa...

NYT JUURI alkaa toisen päivän koulutussessio. Merja-Liisa Heikkinen kertoo teemasta "Tulenarka todistus". Kyllä Ruotsissa todellaan ollaan varovaisia arvioinnin suhteen.

HETKEN saatiin muuten pelätä ettei laiva pääsekään lähtemään kohti Helsinkiä. Nyt näyttäisi siltä, että kotimatka alkaa. Täydennys klo 0.47: Laiva palaa Tukholmaan hakemaan luotsia. Joten kotona ollaan perjantaina iltapäivällä. Jään paksuus on paikoitellen 14 m.

TOINEN päivän sessio käsitteli toimintakulttuuria. Toimintakulttuuria voidaan jäsentää mm. ulottuvuuksilla:
  • suuntautunut tulevaisuuteen--- menneeseen kultakauteen
  • ihmisiin---asioihin
  • johtajakeskeinen---osallistava
  • yksintekeminen---yhdessä tekeminen
  • oppilaskeskeinen- aikuiskeskeinen
  • oppilaat aktiivisina toimijoina- oppilaat kohteina


Eilisestä

MUUTAMA sana tähän väliin vielä eilisestä. Ilta päättyi paneeliin, jossa rehtorien tiimien edustajat kertoivat keskusteluista. Aiheena oli toimintakulttuurin muutos. Tällaisia asioita poimin muistiin:

  • arvokas tulee tavassa pitää koulua säilytettävä
  • tärkeä asia, jonka pitäisi muuttua: oppilaan kohtaaminen yksilönä (erilaisuudessa ei ole vika)
  • opettajien väliset raja-aidat tulisi purkaa, yhteisiä lapsia tulisi opettaa yhdessä samoilla pelisäännöillä
  • toimintakulttuurin ytimessä ovat ihanne, arvot, ja stä määrittävät rakenteet (mm. opetusvelvollisuus)
  • yksintekemisen kulttuurin tulisi jäädä taakse
  • nivelvaiheet on otettava vakavasti:
  • sen on muututtava, miten oppilaista keskustellaan opettajainhuoneessa.
  • rexille tarvitaan aikaa. Pedagoginen johtajuus kunniaan
  • oppilailla pitäsi olla oikeus tavalliseen koulunkäyntiin.
  • oppilaan poislähettämisestä eroon (väkivaltaisille muut ratkaisut)
  • pedagogisen vapauden myytti pitäisi purkaa. Opettajien pitäisi muuttaa työtapojaan. (vrt. työsopimuslakia).
  • jaettu johtajuus
  • rehtorin pitäisi seurata opettajien työtä ja antaa sitä palautetta.
Jatkuu...

Ei kommentteja: