Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Sateista sunnuntaita

KOLME viikkoa jouluun, ja maa ihan musta ja märkä. Harmi.

OMA sunnuntaipäivä on vietetty sukelluksissa kasvatuksen käsitemaailmaan. Käsikirjoitus tulee toivottavasti valmiiksi jo tänään, ja sitten asia siirtyykin kustantajan harkittavaksi. Itse olen ehdottomasti mutta nöyrästi sitä mieltä, että "Sata sanaa kasvatuksesta" olisi ihan hyvä julkaistavaksi.

Huomenna alkavat tosi touhut. Kolme Rosvoa kasaan. Tiistaiksi on loihdittava kuvaesitys Kanadan matkan verkostoitumisideoista. Puoli metriä hallinnollista paperipinoa on purettavana. On ratkaistava, siirtyykö Aurora vuoden vaihteessa kokonaisbudjettiin vai ei. Palotarkastus iskee torstaina. Ja punainen valo vilkkuu myös riskianalyysin kohdalla. Sekin täytyy saada tehtyä joulukuun 8. päivään mennessä.

Kokouksiakin riittää. Maanantai-iltava kokontuu LO-päiväkirjan tekijäryhmä, ja viikonloppuna Luokanopettajaliiton hallitus, onneksi Helsingissä. Tiistaina virastossa suunnitellaan oppimiskeskusten toimintaa ja keskiviikkona ops-asiaa. Joten edessä on varsin monipuolisesti ihmistä kehittävä viikko :-)

Ei kommentteja: