Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, elokuuta 29, 2009

Kaksi viikkoa hoidettu



KAKSI VIIKKOA on nyt käyty koulua, ja moni asia on jo löytänyt paikkansa. Ei kaikki. Perjantai oli varsinainen duracel-päivä.

AAMUSTA oli organisoitava pienluokan opetus niin, että pojat saavat kokemuksia isojen luokkien hyvistä rutiineista.

KLO 10.10 alkoi salaisen koulu(nkeskus)radioteatterin toinen osa kuunnelmasta "Kolme iloista rosvoa". Lapsi vieraina olivat DreamMixin pojat Kasperina, Jesperinä ja Joonantanina ja 6a:n rosvokuoro. Minä hoidin tehosteita.

KLO 11.30 koululle tuli Nuoren Suomen Koululaiset liikkelle pilotin Riikka Eerola ja Johanna Berlin, ja he johdattelivat meitä kokeilun projektisuunnitelmaan. Aurora on yksi kuudesta pilottikoulusta, jossa pyritään jo tämän lukuvuoden aikana lisäämään lasten liikkumista koulussa, koulumatkoilla ja vapaa-aikana. Kansainvälisten suositusten mukaan jokaisen lapsen tulisi liikkua joka päivä kaksi tuntia. Liikkuminen ymmärretään tällöin laajasti kaikeksi fyysiseksi toiminnaksi kävelystä alkaen. Aurorassa yhteyshenkilöinä ovat mm. Raija ja Esa.

KLO 14 koululla kävi tutustumassa kolmasluokkalainen poika, joka aloittaa meillä kahden viikon kokeilujakson.

KLO 15 minulla oli tapaaminen Olarin Voimistelijoiden harrasteryhmän vetäjän kanssa. Hän tulee nyt vetämään meille erityislapsiryhmälle musiikkiliikuntaa torstaisin klo 12.15-13.15 Toiminta on osa Tippiä ja Espoon sporttista.

JA aina välissä sitä juostiin konttorille tekemään paperihommia.

ILLALLA vastailin vielä rehtorille tulleisiin sähköposteihin. Syksyn ensimmäiset ilkivaltamurheetkin ovat alkaneet. Koulun pihalla on puhkottu yhden pyörän kumi, rikottu toisesta soittokello ja sisällä piiloitettu lapsen takki. Selvittelyt jäävät maanantaille.

Ei kommentteja: