Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, elokuuta 11, 2009

Espoon ohje huoltajille



Influenssatartuntojen torjunta oppilaitoksissa
- Ohje oppilaille ja koululaisten vanhemmille 11.8.2009


Suomi siirtyi heinäkuun lopulla A/H1N1-influenssapandemian rajaamisesta lieventämisvaiheeseen. Nyt tavoitteena on ehkäistä influenssan leviämistä huolehtimalla hygieniasta ja sillä, että sairastunut henkilö pysyttelee kotona.


Oppilaitoksissa pyritään noudattamaan yleisiä hygieniaohjeita:

• Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla kun yskit tai aivastat.
• Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
• Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
• Hakeutuessasi tutkimuksiin ja hoitoon terveydenhuollon laitokseen sinulle saatetaan laittaa paperinen suu–nenäsuojus suojamaan henkilökuntaa ja muita potilailta tartunnalta, jos yskit ja aivastelet.
• Puhdista kätesi heti yskimisen tai aivastamisen jälkeen
• Pese kädet vedellä ja saippualla tai puhdista kädet desinfioivilla käsipyyhkeillä.


Koulussa sairastunut oppilas:

Jos oppilaalle kehittyy influenssaan sopivia oireita (äkillinen kuume sekä yskä ja/tai kurkkukipu), oppilas siirretään mahdollisuuksien mukaan erilliseen tilaan. Koulu ottaa välittömästi yhteyttä vanhempiin pikaisen kotiin kuljetuksen järjestämiseksi, mikäli mahdollista.

Kun lapsi/nuori sairastuu kotona:

Lapsi tai nuori ei saa tulla sairaana kouluun. Oppilaan tulee olla poissa koulusta, kunnes hän on ollut kuumeeton ja oireeton vähintään vuorokauden ajan.

Kun lapsi tarvitsee lääkärin arviota sairaudesta:

Pääkaupunkiseudun terveysneuvontapuhelin (09) 10023 antaa ohjeita sairaudesta ympäri vuorokauden. Sikainfluenssa kotihoito-ohjeet löytyvät myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi
Yhteydenotto terveysasemille tai yksityiselle lääkäriasemalle tehdään puhelimitse.

Kiireellistä hoitoa tarvitsevan tulee aina ensin soittaa Espoon terveysasemalle.

Virka-aikana klo 8-16:
Leppävaara puh. (09) 8163 5100
Samaria (Espoon keskus) puh (09) 10023
Puolarmetsä (Matinkylä-Olarin alue) puh (09) 8164 2412
Tapiola puh (09) 8163 8800
Espoonlahti puh (09) 8164 6600

Virka-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin voit pyytää ohjeita puhelinneuvonnasta (09)10023 tai päivystäviltä yksityisiltä lääkäriasemilta. Virka-ajan ulkopuolella ohjataan Jorviin vain vakavasti sairastuneet potilaat. Jorvin terveyskeskuspäivystys on avoinna ark. klo 16.00–8.00, viikonloput ja pyhäpäivät ympäri vuorokauden, puh. (09) 471 83300. Lasten sairaalapäivystys toimii elokuun loppuun Lastenklinikalla, sen jälkeen Jorvin sairaalassa (www.hus.fi/jorvi).

Välitöntä hoitoa vaativat oireet lapsilla

Jos lapsi sairastuu ja hänellä ilmenee jokin seuraavista influenssan yhteydessä esiintyvistä oireista, on hakeuduttava mahdollisimman pian lääkärin hoitoon:

• hengitysvaikeudet
• iho on sinertävä tai harmaa
• lapsi ei juo tarpeeksi (lasta voi juottaa pienellä lääkeruiskulla, jos lapsi ei halua juoda)
• lapsi oksentaa voimakkaasti/jatkuvasti
• lapsi ei herää tai reagoi mihinkään, on veltto
• lapsi on niin ärtyisä, ettei halua olla sylissä
• influenssan kaltaiset oireet häviävät, mutta palaavat sitten kuumeen ja pahemman yskän kera.



Sairastuneen hoito


• Pidä tartunnan saanut henkilö erossa muista ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvista henkilöistä. Kotiin ei kutsuta vierailijoita sairastamisen aikana. Jos mahdollista, vain yksi aikuinen hoitaa sairastunutta. Sairastuneiden perheenjäsenien ei tulisi hoitaa lapsia.
• Muistuta potilasta peittämään nenänsä ja suunsa yskiessään ja niistäessään sekä pesemään kätensä vedellä ja saippualla, desinfioimaan kätensä desinfektiohuuhteella tai desinfioivilla käsipyyhkeillä.
• Pidä huoli siitä, että kaikki samassa taloudessa olevat huolehtivat hyvästä käsihygieniasta. Kun olet kosketuksessa sairaaseen tai käsittelet nenäliinoja tai pyykkiä, pese kätesi sen jälkeen vedellä ja saippualla, hiero käsiin desinfektiohuuhdetta tai puhdista kädet desinfioivilla pyyhkeillä. Kuivaa kädet paperipyyhkeeseen. Voit myös antaa jokaiselle talossa oleskelevalle oman erivärisen pyyhkeen.
• Kun pidät sylissä sairastunutta lasta, aseta hänen leukansa olkapäällesi niin, että hän ei yski sinua päin.
• Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta yhteisissä tiloissa (esim. avaa ikkunat wc-tiloissa, keittiössä ja kylpyhuoneessa).
• Sairastuneiden tulee välttää asiointia kodin ulkopuolella, mutta jos joudutaan lähtemään esimerkiksi lääkäriin, peitetään suu ja nenä kertakäyttönenäliinalla tai käytetään suunenäsuojainta, jos sellainen on saatavilla.


Siivoaminen, pyykinpesu ja puhtaanapito

• Heitä sairastuneiden käyttämät nenäliinat ja muut kertakäyttöiset tuotteet roskiin. Muista pestä kätesi, jos kosket käytettyihin nenäliinoihin yms.
• Pyyhi kosketus- ja pöytäpinnat päivittäin tavanomaisella puhdistusaineella.
• Sairastuneiden henkilöiden käyttämiä liinavaatteita, aterimia ja astioita ei tarvitse pestä erikseen, mutta ne tulisi pestä tai puhdistaa huolellisesti ennen kuin muut koskevat niihin.
• Pese liinavaatteet tavanomaiseen tapaan. Tartunnan välttämiseksi älä pidä pyykkejä sylissäsi, kun lastaat niitä koneeseen. Kun olet käsitellyt likaisia pyykkejä, pese kätesi huolellisesti vedellä ja saippualla tai desinfioivalla aineella.


Lisätietoja ja ohjeita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

Espoossa, 10.7.2009
Stiina Zitting
tartuntataudeista vastaava lääkäri

Ei kommentteja: