Kirjoja

Kirjoja

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Opetustoimen toiminnan turvaamisesta

KUVA: Hesarin keskiviikkoinen juttu


KESKIVIIKON Hesarissa oli pieni juttu Espoon opettajien sijaisten palkkaanista koskevista ohjeista. Yksikään haastateltu rehtori ei ollut asiasta innostunut. Voisiko olla? En minäkään.

KUTEN Länsiväylän nettikeskustelussa kirjoitin, pelkään että jollei isoa käännettä taloudessa tapahdu, koulunpito ajautuu syksyllä syvään kriisiin, josta esimakua saa vierailemalla Vantaalla.

VALTIO määrää lainsäädännöllä ja siihen pohjautuvalla ohjeistollaan, millaista perusopetuksen on oltava. Samalla se määrää kunnat järjestämään opetuksen haluamallaan tavalla. En mene nyt siihen, että valtio ei myönnä kunnille rahaa niin paljon, että nämä velvoitteet voitaisiin täyttää, vaan kunnan on itse rahoitettava (itse keräämillään veroilla pääosin) tuo toiminta.

Menen siihen, että jos kunnan rahoituspohja rapautuu radikaalisti (on syynä Espoon Sähkön myynti, Metron rakentaminen tai mikä tahansa muu syy) ja pitkäaikaisesti, olisi ehdottoman tärkeää kyetä laatimaan kestävä opetustoimen sopeuttamisohjelma.
Pitkäkestoisesta taantumasta ei selvitä nopeasti löydettävillä ratkaisuilla, joihin sijaisten palkkaamisen säätely minusta kuuluu. On uskallettava mennä syville vesille.

Opetustoimen eri toimintamuodot tulisi minusta rohkeasti analysoida välttämättömiin ja extraan. Rajanveto ei ole helppoa, mutta se olisi tehtävä johdonmukaisesti. Tämän jälkeen olisi luotava pitkäaikainen linjaus siitä, että opetuksen perusydin turvataan oli taloustilanne mikä tahansa, ja että extra palautetaan kerros kerrokselta rahatilanteen elpyessä.

Tuollainen toiminnan analyysi tulisi tehdä konklaavissa, jossa on edustettuina koulujen ja terveyspuolen sammakkotason asiantuntemus, kunnan hallinnollinen päätösvalta opetuksen, terveyden ja mm. kiinteistöjen osalta sekä kuntalaisia edustavien päättäjien valtuuttamat neuvottelijat. Neuvottelujen tulisi olla niin luottamukselliset, että jokainen asianosaistaho voisi jättää omat edunvalvonnalliset ja muu aseensa eteiseen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on mielestäni esitetty erittäin tärkeä näkökanta siitä, miten säästöt kohdennetaan.

Säästöjen valmistelussa on nähtävissä toimialojen välinen kissanhännän veto siitä, kenen tontilta säästetään ja kenen ei. Politikointiin kuuluu, että säästöt kohdistetaan sellaisiin kohteiseen (tukiopetus, avustajat, opettajan sijaiset, vanhusten vaipat) joita kerta kaikkiaan ei voida hyväksyä. Sen jälkeen toimiala voikin todeta, ettei säästökohteita löytynyt ja vaatia säästöjen kohdentamista "muualle".

Kun rakentavammat ja vähemmän tuhoisat säästökohteet eivät näytä syntyvän virkamiesvalmistelussa, on niiden valmistelu "konlaavissa" hyvä ehdotus. Lisäisin osallistujajoukkoon vanhempien edustuksen esimerkiksi KoKoEspoo ry:n kautta. Kun ratkaisu on syntynyt voi konklaavi ilmoittaa siitä valkoisella savulla...muut hyväksyköön lopputuloksen.
Terveisin
Susanna Lehti

Martti Hellström kirjoitti...

Totta, vanhemmat mukaan!