Kirjoja

Kirjoja

torstaina, huhtikuuta 02, 2009

KHO vahvisti: myös opettajat voidaan pakkolomauttaa

KUVA: Savossa lomautetaan jo opettajia. Tekemäni kuvamanipulaatio "Ilman opea?" Savon Sanomien nettikuvasta


EILISEN uutisia oli, että Korkein Hallinto-oikeus on vahvistanut omassa päätöksessään (2009:33, että perusopetuslaki ei sisällä säädöksiä, joiden mukaan opettajia ei voisi pakkolomauttaa. Päätös on merkittävä, vaikkei ensimmäinen (ks. lisää tästä linkistä)

KUVA lainassa netistä MTV:n sivuilta.


10 vuotta sitten Suomessa elettiin tilannetta, jossa suuri joukko kuntia lomautti opettajiaan. Vantaan lomautuksista vuonna 1998 tuli käännepiste. Tuolloin opetusministeri Olli-Pekka Heinonen jyrähti, ja perusopetussäädöksiä tulkittiin niin, että lomautukset eivät olisi mahdollisia. Nyt asiasta on jälleen uusi oikeusistuimen päätös tällä kertaa Lappajärven kunnan osalta. Tässä ajassa se muodostunee jonkinlaiseksi vedenjakajaksi.

Toki lomauttavan kunnan on laadittava etukäteen huolelliset suunnitelmat, jotta oppilaiden oikeudet toteutuvat. Oppilaiden tulee mm. saada joka päivä opetussuunnitelman mukaista opetusta, vaikka esim. puolet koulun opettajista olisi poissa kahden viikon ajan vuorollaan eikä sijaisia oteta. Käytännössä rehtorien tehtäväksi tulee suunnitelmien laatiminen. Turvallisuussysistä luokkia yleensä yhdistetään, ja opetusta järjestetään salitapahtumien, teemapäivien ja itsenäisen työskentelyn tapaan.

KUNNILLLA on nyt kiistatta taloudellisesti tiukkaa, ja lienee todennäköistä, että nyt kun juristiset pidäkkeet lomauttamisilta ovat poistumassa, yhä useampi kunta ottaa tuon keinon käyttöön. Eilen aamu-tv:ssä kuulema kerrotiin, että pääkaupunkiseudun kunnista Vantaa ainakin jo harkitsee asiaa. Opetusalan ammattijärjestölle päätös on kova takaisku- ja ehkä siksi asiasta ei löydy tietoa järjestön nettisivuilla.

KHO:n päätös löytyy tästä osoitteesta.

Ei kommentteja: