Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Espoo etsii menojen leikkauskohteita

KUVA: Ville Männikön komea kuva Aulis Pitkälästä (HS-sivuilta).


EILEN perjantaina Espoon suomenkielinen opetuslautakunta piti seminaaria, jossa etsittiin kohteita, joista voitaisiin leikata menoja. Vaikka Espoossa on päädytty ratkaisuun, että tuntikehykseen ei kosketa, noin kuuden miljoonan säästövelvoite on edelleen voimassa. Esillä on ollut monenmoisia ehdotuksia. Yläkouluissa syntyisi säästöjä, jos vain osa opettajista söisi lounasta oppilaitten kanssa. TVT-hankkeen smartboardien hankinta-aikataulua voitaisiin hidastaa. Opettajien täydennyskoulutusrahoja (ja ehkä oppimiskeskustoimintaa) voitaisiin vähentää.

Rehtoreilla oli tilaisuus osallistua keskusteluun. Minua tarvittiin koululla, joten jouduin jättämään tilaisuuden väliin. Monet meistä briefasivat tilaisuuteen menijoitä nostamaan esille mm. harvinaisten uskontojen opetuksen järjestelyt ja mm. TVT-koulutuksen. Jotkut uinninopetuksen ja myös Kulpsin. Missään tapauksessa ei pitäisi leikata esim. sope- ja starttiluokkien avustajista.

MONELLE- myös minulle- tuli täytenä yllätyksenä, että sivistysjohtaja Aulis Pitkälä etsisi menoleikkauksia kouluverkosta, mutta mediatietojen mukaan niin hän on niin tekemässä. Edellisellä kierroksella Espoossa vuonna 2005 lakkautettiin yksi alakoulu (Mäkkylän koulu) ja yksi lukio (Pohjois-Espoon lukio). Nyt taidetaan tavoitella suuremaa saalista. Mitä koulujen lakkauttaminen sitten merkitsisi? Määrärahasäästöt syntyisivät ennen muuta tilavuokrista ja opettajien palkoista. Tämä kuitenkin edellyttää, että opetusryhmien kokoa on väistämättä kasvatettava.

Ks lisää tästä ja mm. tästä.


POHJOIS-ESPOON oppilaaksiottoalueella kouluverkkoselvitys voisi nostaa esiin idean yhdistää Lahnuksen koulu, Pakankylän koulu ja Pohjois-Espoon koulu. Pohjois-Espoon koulussa on tyhjää tilaa, koska lukiolta vapautuneille luokille ei ole kaikille saatu korkeaa täyttöastetta. Toisaalta samalla lisääntyisivät kuljetuskulut. Niipperi, Juvanpuisto, Karamzin ja Aurora ovat aivan täynnä. Niiden tiloista ei niissä ole saatavissa ainakaan lähivuosina säästöjä. Auroran remonttikuluja voitaisiin kuitenkin kuulema supistaa, jos osa oppilaista siirrettäisiin Kauniaisten Mantymäkeen. Siellä on tyhjiä luokkahuoneita. Jaaha.

TAPIOLASSA kouluilla on pulaa oppilaista. Lukioiden tilat ovat täynnä. Niiden yhdistämisellä säästettäisiin lähinnä rehtorien palkkamenoista. Toisaalta Tapiola on Espoon helmiä, ja sen kouluihin puuttumiseen on korkea kynnys.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tarkoittaa ilmaisu, että Tapiola on Espoon helmi? Arkkitehtuuriltaan se toki on, mutta miten se liittyy koulunkäyntiin? Onko Tapiola erityisasemassa?

Martti Hellström kirjoitti...

Mitenkäs tämän sanoisi. Demoratiassa(kin) elämässä aktiiviset ja hyvin verkostoituneet ihmiset pystyvät vakuuttamaan päättäjät paremmin kuin passiiviset ihmiset. Aktiiviset ja passiiviset ihmiset eivät jakaudu asumaan kaupungissa tasaisesti.

Kai-Ari Lundell kirjoitti...

Olen varma siitä, että juuri tämän takia Pitkälä sinne Espooseen hankittiinkin. Varmuuden varoille.

"Leikkuri-Pitkälällä" on pitkä kokemus koulutoimen alasajosta Vantaalla.

Anonyymi kirjoitti...

erittain mielenkiintoinen, kiitos