Kirjoja

Kirjoja

torstaina, helmikuuta 26, 2009

Aurorasta Wieterissä



WIETERI on Espoon henkilöstölehti. Kunta10-työhyvin- vointitulokset julkistetaan pian. Niinpä lehti halusi tehdä jutun koulumme muutaman vuoden takaisesta työhyvinvointiprojektista. Poimin jutun tähän, jos jotain sattuu kiinnostamaan.

Teksti ja kuva: Johanna Pajakoski

Auroran koululla odotetaan Kunta10 -tuloksia
"Väsyneinä emme leiki demokratiaa"

M inusta on tragedia, jos ihminen tulee töihin ja hänellä on siellä paha olla ja jos hän käyttää päivittäin kahdeksan tuntia elämästään sellaiseen, joka ei tuota iloa hänelle itselleen eikä muille. Jo tästä syystä Kunta10 -tuloksiin pitäisi tarttua ja varata niiden käsittelyyn aikaa, Auroran koulun rehtori Martti Hellström sanoo.
- Jos ihmiset voivat huonosti, tuntuisi äärimmäisen omituiselta, että tilanteen parantamiseen ei hauttaisi etsiä aikaa. Sitä on raivattava, ja se on esimiehen tehtävä. Tähänhän saa myös tukea: kaupunki on luvannut järjestää koulutusta, ja olemassa on myös paljon hyvää kirjallisuutta. Yksin ei kannata jäädä murehtimaan, vaan naapuriyksikön esimiehen kanssa kannattaa myös jutella, Hellström kannustaa.

UUPUMUS AUKI

Auroran koulu on hyvä esimerkki siitä, että asiasta yhdessä keskustelemalla tunnistetaan ongelmat, löydetään ratkaisuja ja saadaan olo paremmaksi. Aiempien Kunta10 -tulosten kohdalla oivallettiin, että indikaattoreista on vaikea saada otetta ilman riittävää keskustelua.
- Ihmiset olivat ajatelleet eri tavalla, mitä mikäkin asia merkitsee. Kaikkiin näkökantoihin löytyi kuitenkin hyvät perustelut.
Oli tärkeää purkaa yhdessä se, mistä pahoinvointi tuolloin johtui ja jäsennellä asioita isommiksi kokonaisuuksiksi. Puristimme
vahvuudet ja parantamiskohteet muutamaksi päätavoitteeksi. Sitten teimme suunnitelman, jonka avulla yritimme keventää kuormittavia tekijöitä ja pitää samalla huolta siitä, että työn imu, energiaa tuottavat tekijät eivät leikkautuisi pois, Hellström kertoo.

KYLLÄ REKSI OSAA

Kiirettä hillitsemään valittiin toimenpiteitä, jotka aidosti vapauttivat opettajien aikaa. Yhdessä sovittiin kahden kuukauden kokoustauosta. Lisäksi sovittiin, että paperityöt jäävät rehtorin hoidettavaksi.
- Toimimme siis täysin väärinoppineesti, Hellström naurahtaa.
- Minä tein suunnitelmat niin kuin despootti tekee, ja kaikki voivat paremmin. Minunkin aikaani säästyi, sillä jos olisimme
tehneet kaiken yhteistyössä, olisi se merkinnyt nelinkertaista työmäärää myös minulle. Sama asia olisi pitänyt käsitellä moneen
kertaan ja monessa tiimissä. Sovimme, että emme leiki demokratiaa, kun olemme täysin väsyneitä. Sain yhteisöltä valtuutuksen, että voin tehdä joitain asioita näin valistuneen itsevaltiaasti. He luottavat siihen, että osaan ne tehdä. Muutenkin työtä jaettiin asiamiehille ja ryhmille siten, että kaikki eivät enää osallistu aivan kaikkeen.
- Nyt 30 hengen kokouksista on tullut voimaannuttavia. Pystymme käyttämään tunnin kokouksesta puolet siihen, että puhumme vaikkapa kasvatuksesta tai arvoista.

HURJA SYKSY TAKANA

Koulu sai edellisessä Kunta10 -tutkimuksessa niin vahvaa nousua näkyviin, että vähintäänkin tasaantuminen tuntuu nyt mah-
dolliselta.
- On ihan realistista ajatella, että meidän tuloksiimme tulee tällä kerralla laskua, Hellström arvioi.
- Meillä on myös ollut aika hurja syksy. Koulussamme oli tulipalo, ja lisäksi yksi meille kovin tärkeä opettajamme kuoli. Jos
kysely olisi tehty yhtään myöhemmin, olisi tulos varmaankin vielä huonompi. Ei meitä kuitenkaan millään tavalla pelota.
Jos suunta on laskeva, teemme samoin kuin aiemminkin. Käymme keskustelua ja tuijotamme tuloksia niin kauan, että ymmär-
rämme mistä niissä on kyse. Sitten käärimme hihat ja teemme työhyvinvointitekoja.

Ei kommentteja: