Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Miks kaikki kiusaa?

YLEN UUTISET kertoi 9.11. 08 mielenkiintoisesta tutkimuksestä otsikolla: " Kiusaaminen tuottaa mielihyvää". Jutun mukaan aivotutkimus, joka on vasta julkaistu Biological Phychology -lehdessä, osoittaa, että jotkut nauttivat nähdessään muiden kärsimyksiä.

TUTKIMUS toteutettiin niin, että tutkijat näyttivät kahdelle 16 - 18-vuotiaiden poikien ryhmälle videoita, joissa uhrille aiheutetaan kipua. Toiseen ryhmään kuului kuusi aggressiivisuuteen taipuvaista, toiseen yhtä monta rauhallista poikaa. Kaikkien aivotoiminnasta otettiin magneettikuvaa heidän katsellessaan videoita. Magneettikuvat paljastivat, että satuttamisen katselu aktivoi aggressiivisuuteen taipuvaisten teinien mielihyväkeskuksen. Sen sijaan alue, joka hillitsee käytöstä, oli heillä hiljaa, toisin kuin verrokkiryhmäläisillä. Ryhmien välinen ero oli erittäin suuri.

LÖYDÖS kumoaa vanhan käsityksen siitä, että toisia kiusaavat teinit suhtautuvat uhreihinsa tunteettomasti. Aivokuvista on pääteltävissä, että toisille aiheutetun kivun katselu on ykkösryhmän pojille jännittävä, hauska ja miellyttävä kokemus.

VAIKKA asia vaatii lisätutkimuksia, tulos on tärkeä. Meillä Suomessa on pitkään ajateltu, että kiusaaminen on ryhmäilmiö, jota voidaan hallita kunhan muut tekevät kiusaajille selväksi, etteivät hyväksy kiusaamista. Tämä jenkkitutkimus viittaisi siihen, että kiusaamisessa on kyse jonkinlaisesta luonnehäiriöstä. Samanlaisesta vääristymästä kuin lapsilla, jotka nauttivat kärpästen siipien repimisestä. Palaisiko muunkinlainen käsittämätön pahuus tällaiseen mielihyvävääristymään?

PS. Tämän päivän videona on Mandin ihana "Miksi kaikki kiusaa". Harmi kyllä alkuperäinen video on poistettu u-tubesta.

Ei kommentteja: