Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Koulu alkaa nosta jalkaa...

KUVA: Kivikoulun alakäytävä hohtaa uutta maalia. Myös katon äänieristyspaneelit on vaihdettu. Suomeksi se tarkoittaa, että lisärakentaminen siirtyy:-) Siivousfirma tuli auttamaan lattioiden siistimisessä.

MAANANTAI 11.8. oli espoolaiskouluissa lukuvuoden suunnittelupäivä. Niin meilläkin. Aamukahvia tarjoiltiin klo 8.30 alkaen. Tein viimetippaan kokousmateriaaleja, ja se tippa kesti hieman liian kauan. Ensimmäistä kertaa urani aikana lukkarit olivat näin luonnosmaisia. Aika kerta kaikkiaan loppui kesken.

KUVA: Komea Raijan avulla hankittu TIP-koristeline odottaa pelaajia koulun pihalla. Koulun kellot eivät käy. Keskusradio ei toimi. Vikaa ei ole vielä löydetty. Ehkä salama?

Seminaari avattiin muutama minuutti yli yhdeksän kahdella diaesityksellä. Ensimmäinen diaesitys oli tehty luokanopettaja Juha Hyvärisen muistoksi. Toisessa käsiteltiin ajankohtaisia asioita ja tunnelmia kuvien avulla. Uusi henkilökunta esittäytyi. Meitä on hieno porukka. Taas kerran.

Merkittävä osa aamupäivästä oli varattu kesän surullisten asioiden vaatimaan tunnetyöhön. Osa oli jo sujut tapahtumien kanssa, osalla oli surutyö vielä vaiheessa. Jäsensimme myös muutosta: mikä vanha katoaa, mitä uutta meidän on osattava, mikä jatkuu entisellään.

Lounaan jälkeen 5-6-tiimi lähti Kalajärven koululle. Muut jatkoivat tiimityötä Lippajärvellä.

Meidät otettiin vastaan Pohjois-Espoossa todella lämpöisesti. Tutustuimme uusiin tiloihin, ja saimme avaimet. Luokkatilat ovat järjestään paremmat kuin omat kotikoulun tilamme. Pidämme peukkuja, että saisimme käyttää myös nuorisotiloja. Siellä olisi kaikenlaisia pelejä, biljardia - ja bändikämppä.

KUVA: Kaksi kakkosluokkaa on sijoitettu käsityöluokkiin. Emilian 2c on TS-luokassa, ja Esan 2b TN-luokassa .

ISO nippu asioit on vielä auku Diasporan suhteen. Mutta nautitaan nyt hetki ongelmista, ennenkuin ratkaistaan ne:-). Kaikkien opettajien tunnukset eivät toimi Kalajärven tietokoneissa. Ideoimme uusia ratkaisuja katsomusaineiden järjestämiseen. Kalajärvellä ortodoksiuskontoa opettaa meille hyvin tuttu Juha Järvinen . Jos päädymme tuohon ratkaisuun, ortodoksi- ja islam-oppilaille tulee pieniä muutoksia bussiaikatauluihin parina päivänä. Teemme ratkaisun tämän viikon aikana.

PALASIMME Kalajärveltä klo 15. Sillä aikaa Auroraan jääneet opettajat olivat järjestäneet luokkansa kauniiksi vastaanottamaan huomenna lomalta palaavat koululaiset.

KUVA: Emilian luokkaan mahtui oikein keinutuolikin.

HUOMENNA saapuvat lapset klo 9, ja päivärytmi muuttuu kerralla hektiseksi. Hauskaa hulinaa on siis tiedossa. Paitsi koulu, myös TIP alkaa huomenna. Illalla kävin vielä puhelinkeskusteluja eräiden lasten iltapäiväjärjestelyistä. Päivästä tuli varsin pitkä.

Ensimmäinen koulupäivä huomenna päättyy 0-2-luokkalaisilla ja 3-4-luokkalaisille klo 12.45. Kalajärvelle lähtevillä 5-luokkalaisilla (5a, 5b ja 5c) koulu päättyy bussikyytien vuoksi 13.10, ja koululla he ovat noin klo 13.30. Kuudesluokkalaiset palaavat koululle klo 14.30. 5d-luokka jää aluksi koululle.

LUOKANOPETTAJAT jakavat huomenna oppilaille ensimmäiset aikataulut ja mm. ohjeet Juha Hyvärisen muistotilaisuutta varten.
Ensimmäisen kouluviikon oppilaat opiskelevat kokonaan oman opettajansa johdolla.

Ei kommentteja: