Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Kuukauden kirja: Viisikko Aarresaarella



- toinen kesäkeskeytyspäivä 2/73 -

KESÄKUUN kuukauden kirjaksi sopii mainiosti Enid Blytonin ensimmäinen Viisikko-kirja (1942) "Viisikko aarresaarella". Luin sen eilen sunnuntaina Soukan uimarannalla. 140 sivua vei aikuiselta aikaa pari tuntia.

VIISIKKO on rikosarvoituksia ratkaiseva lapsiryhmä. Viisikon jäsenistä kolme, Leo, Dick ja Anne, ovat sisaruksia. He viettävät lomaa setänsä ja tätinsä luona. Paula-serkku on poikatyttö, joka haluaa olla Pauli. Paulin salaa omistama koira Tim on viisikon viides jäsen.

AARRESSAARI on Paulin omistama saari Kirrin-saari, jota Paulin isä on myymässä rahapulassaan. Isä ei usko, että saarella on valtava kulta-aarre. Viisikko tietää ja myös epärehelliset rosvot. Monien vaiheiden jälkeen viisikko löytää aarteen ja pääsee harkkoja jahtaavilta rosvoilta karkuun. Paulin perheestä tulee tosi rikas. Tärkeintä Paulille on kuitenkin, että hän saa pitää Timin.

Söpö kirja, juoneltaan selkeä ja monessa suhteessa myös arvokkaan pedagoginen. Kolme sisarusta vertaiskasvattaa hienosti vaikealuonteista Paulia. Lasten ja heidän omien vanhempiensa valtasuhteesta kirja antaa tylyn kuvan: Paulin isä on myymässä lapselle luvattua saarta, eikä näe tekemisissään mitään väärää. Lapsi on vain lapsi. Varsinkin isähahmot ovat muistaakseni yleensäkin Viisikoissa omituisia.

Englantilainen kirjailija (ex-opettaja muuten) Enid Mary Blyton (11.8.1897 – 28. 11 1968) kirjoitti uransa aikana yli 600 lasten- ja nuortenkirjaa. Viisikkoja ilmestyi yhteensä 21. Kesän tavoitteeni on lukea ne kaikki.

Blytonin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty arviolta sata miljoonaa kpl. Blyton olikin yksi 1900-luvun suosituimmista ja menestyneimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Hänellä oli taito kirjoittaa sota- ja pula-ajan englantilaislapsille jostain, mistä nämä saattoivat vain unelmoida: huolettomasta kesästä, vauhdikkaista ja hyvin päättyvistä seikkailuista sekä herkullisista eväistä. Eikä vain heille, vaan kirjat olivat tosi suosittuja myös minun ikäluokkani suomalaislasten keskuudessa. Jokainen muistaa ainakin, kuinka usein Viisikko piti ruokatauon

NYT on oikea aika herättää uusi koululaispolvi Viisikko-faneiksi. Ensi joulukuun 13 päivä Viisikot valtaavat Auroran koulun näyttämön.

Ei kommentteja: