Kirjoja

Kirjoja

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Wappua!!

KUVA: Opetusministeri Sari Sarkomaa

KESÄ tuli alkuviikosta Espooseen. Kiisin paikasta toiseen punaisella vespalla (jonka vasemmassa poskessa on nyt lommo. Nyyh). Paitsi maanantaina, jolloin sain iltapäivällä haastatella Lo-liiton puheenjohtajan Matti Sippolan kanssa opetusministeri Sari Sarkomaata. Helsinkiin oli ajettava vanhalla mersulla, jotta päällä olisi tilaisuuteen sopivat vaatteet. Ja niitä vaatteita tarvittiin maanantaina jo klo 8, kun Essen kuvaaja kävi ottamassa kolumniin tarvittavan kuvan koululla.

Ministeri Sarkomaa kuunteli tarkkaavaisesti ja puhui kauniisti. Minulle syntyi kuva, että hän myös tarkoitti, mitä puhui. Että jos yksi asia on tärkeä, niin se on opettajuus. Jotta meillä on opettajia, tarvitaan myös rahaa kouluun. Ja työtä sen eteen, että opettajan työ on houkuttelevaa jatkossakin. On pohdittava, kuinka kunnat voisivat olisivat esimerkillisiä työnantajia. Ministeri onkin kokoamassa erilaisia pyöreän pöydän tapaamisia asioiden edistämiseksi.

Omalta osaltaan hallitus näyttää esimerkkiä. Se on luomassa opetukselle laatukriteereitä. Oppilahuoltoa ja erityisopetusta kehitetään. Kouluille suunnataan 80 miljoonaa lisää rahaa, mm. kerhoihin. Ne on tärkeä elvyttää jo tasa-arvon vuoksi.
Kiertäessään kuntakentällä puhumassa, ministeri kertoi vievänsä viesti: peruskoulusta ei kannata säästää. Se on kaiken perusta.

Ministeri uskoi Paras-hankkeeseen kuten virkaan kuuluu. Enemmän kuin esimerkiksi minä. Kysymyksen oppilaille tai opettajlle jaettavista läppäreistä ministeri ohitti. Tuntui, että Sarkomaa oli kiinnostunut ei niinkään koneiden määrästä vaan siitä, mitä niillä tehdään.

Todellinen uutinen oli, että tuntijakoa ehkä tarkistetaan jo tämän vaalikauden aikana. Liikuntatuntien osuus tullee kasvamaan. Olemme sen suhteen kuulema peräpäässä. Aurora koulun siestan hän otti yhdeksi esimerkiksi siitä, kuinka rakenteilla voidaan luoda mahdollisuuksia liikunnalle. Pihat on tietysti pantava kuntoon. Tarvitsemme kansallisia liikuntatalkoita.

Iloinen olin siitäkin ministerin näkemyksestä, että perheitä on tuettava. Lasten ja nuorten hyvinvointia tukemaan tarvitaan opettajien rinnalle yhteistyökumppaneita. Aikuisten aika on tärkeää lapsille: vanhempien aika, opettajien aika ja kouluterveydehoitajan aika.

Ja tottakai puhuimme ryhmäkoosta. Sarkomaa pisteli edellistä opetusministeriä siitä, ettei hänellä ollut tietoa ryhmien koosta. Nyt ryhmäkoot on selvitetty (mekin vastasimme kyselyyn), ja tulokset saadaan syksyllä.

Ministeri päätti haastattelun otsikkoehdotukseen: "Ministerin keskeisin tehtävä on tehdä toimia, että opettajat voivat keskittyä opettamiseen ja oppilaat oppimiseen. Että he he saavat tehdä työtä, missä ovat maailman parhaita!" Hienosti päätetty.

TIISTAIN ohjelma oli epävirallisempi. Teknistä työtä. Oppilaitten kivillä hoidetun riitelyn ja riitelyn selvittelyn selvittelyä. Oppilashuoltoryhmän kokouksessa suunnittelimme mm. uusien eppujen luokkajakoa ja tutustumispäivän ohjelmaa.

Ja sitten Vespalla Helsinkiin hiomaan kasvatuksen sanamaailmaa. Olemme aika hyvin aikataulussa. Huomattava osa sadasta sanasta tulee käytyä ensimmäisen kerran läpi ennen kesälomia.

Illalla oli vielä Espoon perinneyhdistys Auroran hallituksen kokous, jossa valmisteltiin kevätokousta. Oli mukava kertoa, kuinka hyvin yhdistyksen ideasta syntynyt Hölmöläisteema tulee mediassa muutaman viikon kuluttua näkymään.

KUVA: Elviskin piipahti Aurorassa vappuaattona.

KESKIVIIKKO alkoi toukokuun työpaikkakokouksella. Kävimme läpi viimeisten viikkojen ohjelmaa. Koti & Koulu ry. tarjosi oppilaille perinteiseen tapaan taikuriesityksen. Minä selostin samaan aikaa Länsiväylän toimittajalle Hölmöläisjuhlan ideaa ja huristin Pikku-Auroraan kuvattavaksi. Vappulounaaksi meillä oli nakkeja, lohkoperunoita, munkkeja ja mehua. Ruokailut sujuivat poikkeusohjelmasta huolimatta. Ja vaikka keittiön vahvuudesta puuttui kaksi.

KUVA: Pikku-Auroran takaa tulee kulkemaan hölmöläispolku.

Oppilaitten päivä päättyyi jo klo 12.45. Kolme tuttua veijaria karkasi osallistumatta luokkansa siistimiseen. Vaikka vappu onkin, en osannut olla murehtimatta oppilaita, jota itse syrjäyttävät itsensä osaamisesta ja mieluummin käyttävät aikaansa hölmöilyihin. Meillä näitä on ehkä kymmenkunta. Vappu Taipaleen sanoin: Nykyinen luokkajako kulkee osaajien ja osaamisesta osattomaksi jääneiden välillä. Ja se jako on syvä.

Ei kommentteja: