Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Hesarin pääkirjoitus

NETISTä lainattu kuva valtakunnan johtavasta lehdestä.

KUINKA ylpeä olinkaan Hesarista tänän aamuna, kun luin pääkirjoituksen: "Maahanmuuttajaperheiden ongelmiin pitää tarttua ajoissa!". Juuri näin:

1§ Suomen kieli on opittava.
2§ Maahanmuuttajien joukossa on myös paljon sellaisia perheitä, joissa ongelmat kasautuvat ja kärjistyvät. Vanhemmat eivät jaksa tai välitä huolehtia lapsensa koulunkäynnistä.
3§ Kouluissa on yhä enemmän lapsia, joita ei pystytä pitämään opetuksessa mukana. He yksinkertaisesti jättäytyvät koulutyön ulkopuolelle ja syrjäytyvät yhä vaikeammin.
4§ Myllypuron yläasteen rehtorin viesti; opetuksen avulla ei maahanmuuttoon liittyviä ongelmia enää ratkaista vaan eri viranomaisten tulee yhdistää voimansa ja perheistä tulee osata pitää huolta heidän eri elämäntilanteissaan.
5§ Kun ongelmia tulee vastaan, tulisi olla toimivia keinoja ja voimavaroja puuttua niihin. Jos maahanmuuttajavaltaisten alueiden perheiden ongelmiin ei tartuta jo varhaisessa vaiheessa hallinnonalojen raja-aitoja murtaen, yhteiskunnan lasku kasvaa ajan oloon moninkertaiseksi verrattuna siihen, että perheiden ja lasten ongelmiin puututaan ajoissa,
6§ Opettajien kokemuksia ja ymmärrystä maahanmuuttajien elämästä on syytä kuunnella.
7§ Koulun merkitys on opetustyötään laajempi: hyvä koulu on asuinalueen sydän, joka sykkii alueelle myönteistä energiaa ja yhteishenkeä.

Ei kommentteja: