LAUANTAIN Hesarissa oli kaksi mielenkiintoista artikkelia: toinen vieraskynäosastolla, toinen yleisönosastolla. Niiden pohjalta on hyvä pohtia, kuinka Suomi oikein voi. Hyvin vain huonosti?
Laajojen selvitysten pohjalta voidaan esittää kaksi väitettä:
(1) suomalaiset voivat hyvin, ja paremmin kuin aikaisemmin. Mm tuoreen Stakesin selvityksen mukaan hyvinvointi ja terveys ovat edelleen kehittyneet kaikissa väestöryhmissä.
(2) Osa suomalaisista voi huonosti, ehkä huonommin kuin aikaisemmin, ja joka tapauksessa heidän olosuhteensa ovat kehittyneet vähemmän kuin kuin muiden. Em. Stakesin selvityksen mukaan hyvinvointierot ja mm. suhteellinen köyhyys ovat lisääntyneet. Vaikka työllisyys on kohentunut. Vaikka yleinen ansiotaso on kohentunut. Tuloerot ovat nimittäin kasvaneet.
Erityisesti huono-osaisten ryhmään näyttävät kuuluvan lapsiperheet. Heidän toimeentulonsa on noussut, mutta se on laskenut suhteellisesti siis suhteessa muuhun väestöön. Tällä hetkellä esim. lapsiköyhyys on kolminkertainen vuoteen 1990 verrattuna.
Stakes on tuottanut kaksi kovaa näyttöä syrjäytymisriskin kasvusta: sen, mitä tapahtuu lastensuojelun piirissä ja sen, mitä havaitaan psykiatriassa. Vuonna 2006 1,2 % lapsista sijoitettin kodin ulkopuolelle (v. 2000 luku oli 0,9 %). Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä on kasvanut. Mielenterveysongelmista kärsivien nuorten osuus on kasvanut. Erityisesti tyttöjen huonovointisuus on lisääntynyt. Heidän määränsä psykiatrisessa hoidossa on kasvanut. Sama suuntaus näkyy depressiolääkkeiden käytössä.
Syitä on monta: ( Työelämä on yksi. Niillä, joilla on työtä, työ on yhä vaativampaa. Se ei jätä vanhemmille mahdollisuuksia suoriutua hyvin vanhemmuudesta Lapsille ei riitä aikaa eikä huomiota.
Niillä, joilla ei ole työtä, on taloudellisia vaikeuksia ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Heille kasautuu monia muitakin vaikeuksia. Myös itseaiheutettuja. Lapset voivat huonosti, jos perheen aikuiset voivat huonosti. Osa vaikeuksista on yhteiskunnan aiheuttamia. Sosiologit käyttävät käsitettä rakenteellinen välinpitämättömyys. Tiedämme, mitä lapset tarvitsevat, olemme huolissamme lapsista, mutta mahdollisuuksia auttaa lapsia vesitetään poliittisilla päätöksillä. Päiväkodeissa on liian vähän kasvattajia työssä. Kouluissa opetusryhmät ovat liian suuria. Kouluterveydenhuolto ei täytä suosituksia. Näin on toimittu lamavuosista alkaen. Niinpä lasten ongelmia ei havaita ajoissa. Ja kun ne kasvavat, palvelut ovat tukossa ja hoito kallista.
MEDIA kiinnittää - monesta syystä- huomiota nimenomaan huonoihin uutisiin. Edellä mainitusta Stakesin selvityksestä esim. uutisoitiin useissa medioissa yksinomaan erojen kasvun teema.
Meidän pitäisi pysähtyä. Dosentti Matti Heikkilä pyytää talousihmisiä pohtimaan, onko tuloerojen kasvu ongelma, jos köyhienkin tulot kasvavat. MInä pyydän pohtimaan, milloin aloimme vihata lapsia.
LUKUVINKIT
Heikkilä M, (2008). Miten väestö voi- ja kenen asiasta pitäisi kertoa. Helsingin Sanomat 12.4.2008. Mielipide. C10.
Salmi, M. (2008). Yhteiskunnalla on suuri vastuu lasten hyvinvoinnista.Helsingin Sanomat 12.4.2008. Vieraskynä. A2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti