Kirjoja

Kirjoja

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Etäluennointia


MINULLA oli eilen iltapäivällä koulun jälkeen tilaisuus olla elämäni ensimmäisen kerran etäluennoitsijana. Teemana oli Muutoksen johtaminen. Palmenia ja eräät muut yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset olivat yhdessä järjestäneet pitkäkestoisen kurssin tukemaan uusien rehtorien ammatillista kasvua. Kurssilaiset Helsingistä, Tampereelta ja Savonlinnasta olivat paikan päällä Elimäentien auditoriossa, ja oululaiset seurasivat tilaisuutta sieltä käsin skriiniltä.

KYLLÄPÄ tuollainen muuttaa luennointia. Ehkä tekniikka oli hieman liian heppoinen? Kameran kuva oli pitkälti hologrammimainen. Käytetyssä tekniikassa ruudulla ja skriinillä oli vain joko kamerakuvaa tai powerpoint. Kun esitys perustuu diohin, muuta ei näy. Oululaiset siis näkivät diat ja kuulivat äänen. Se on kuulema raskasta.

Kokeilin käyttää pohdintatehtäviä, ja kyllä se toimi. Järjestelyt söivät kuitenkin aikaa- ja jatkossa se on otettava huomioon. Nyt tuli turha kiire.

Helsingissä istuneet olivat ystävällisiä ja kiittivätkin nätisti. Oululaisia tuli hieman surku. Järjestäjät olivat kuitenkin hienosti monistaneet kaikki luennot ojenteiksi. Ja ohjelma oli minusta hyvin monipuolinen. Eilen puhuvat lisäkseni Kauko Hämäläinen, Risto Patrikainen ja Matti Kuittinen. Tänään kouluttajina ovat Peter Johnsson, Leif Åberg ja Katri Luukka.. Saisipa olla mukana.

Ei kommentteja: