Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Viikon varrelta

MAANANTAI JA JUHLAKAUDEN ORGANISOINTIA


KUVA: Paitamylly suunnittelimeille konserttipaidan.

Viikko alkoi juhlakauden kuumeisella organisoinnilla. Kuumeisella siksikin, että opettajia tippui pitkin viikkoa rivistä. Ja kun apulaisrexikin jäi kuvioista pois, sitä sai harjoitella uudelleen mm. sijaisten rekrytointia opttajille.


TIISTAI JA PUHELUITA VETERAANEILLE

Tiistaina osallistuimme ideagenerattori Pekka Leinosen puhelinkampanjaan, jossa lapset soittivat sotaveteraaneille. Simixin upea kuoro ja bändi lähettivät heille myös musiikkiterveiset.

KUVA: Kopio Ilta-Lehdestä.

Sitten kaksi tavoitevarttia ja oppilashuoltoryhmän pikakokous. Illalla hain Santun lentokentältä. Nuori karpaasi oli seikkaillut kolme kuukautta Aasiassa.


SUOMI 90 VUOTTA

Kaikissa Suomen kouluissa julhittiin Suomea. Meillä juhlinta alkoi salissa tyylikkäällä musiikkihetkellä, jonka yhteydessä jaettiin Kulttuurisiestan kunniakirjat.


KUVA: Opettajien orkesteri säesti komeat juhlalaulut.

Kaikilla aikuisilla oli ykköset päällä kunniamerkkeineen. Sitten siiryttiin kouluravintolaan, johon oli loihdittu maittava itsenäisyyslounas, joka nautittiin kauniisti koristelussa tilassa etiketistä tyylillä kiinni pitäen.5-6-luokkalaiset olivat lumoavia tarjoilijoita, ja 5-6-tiimin opettajat hienoja isäntiä ja emäntiä. Juhlaan kuului luonnollisesti musiikkiesityksiä.


TORSTAI olikin oikea itsenäisyyspäivä ja vapaapäivä. Ilma oli ruma, ja aika kului macin kanssa. 100 sanaa opetuksesta- kirjan käsikirjoitus oli saatava valmiiksi. Ja saatiinkin. Illalla miljoonien suomalaisten tapaan kynttilät palamaan ja töllön äären.


PERJANTAINA: KOLME ELVISTÄ



Perjantai oli koulussa siivouspäivä. Opebändi piti kenraaliharjoitukset maanantaita varten. Minä hain konserttipaidat painosta. Ja Mr. Brownlowlle takin ja silinterin Sarin suhdeverkostosta.

Illaksi lähdimme lähes koko talon väki Jäähalliin kupu täynnä jouluruokia, joita Immu oli taidolla valmistanut. The Las Vegas Elvis Show tarjosi kolme Elvis-imitaattoria, upean Sweet Sensations-kuoron ja jämäkät bändit: The Royal Tribute Band ja The Memphis Horns. Shown juonsi Elviksen oikea kiertuemanageri.

1950-luvun Elvis Donny Edwards oli tosi aito, 1968 comebackin tekevä Elvis Johnny Thompson hieman outo ja Las Vegasin Elvis Kraig Parker oikein ok. Kaikilla heistä on tietysti omat sivut, joilta löytyy videoclipsejä. www.donnyedwards.net
www.johnnyelvis.com www.thekinglives.com

Ei kommentteja: