Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 27, 2007

Takaisin töihin



KOLMEN PÄIVÄN tauko työnteossa tuli tarpeeseen. Kalenterin perusteella taakse jäänyt syksy näyttää aika hurjalta. Valitettavasti edessä oleva 1,5 viikkoa pursuaa tällä kertaa sekin aikataulutettuja töitä. Mutta mitä sitä kitisee. Poistekemällähän niistä pääsee eroon.

Innostuin muuten ottamaan koekäyttöön googlen nettikalenterin. Raportoin kuukauden kuluttua, auttaako se hallitsemaan töitä paremmin kuin tähänastiset systeemini, joihin kuuluu mm. tehtäväkortit (jotka ovat tosi käteviä, paitsi, jos laittaa ne niin hyvään talteen, ettei löydä:-)) Tälle päivälle kalenteriin on kirjattu mm. koulun määrärahatilanteen varmistaminen ja viimeiset hankinnat, siivousta, kehystilanteen tsekkaus kevättä ajatellen ja mahdollinen apulaisrexin tapaaminen. Sivuhommista pitäisi hoitaa yhteydenotto Luokanopettajan Päiväkirjaa kustantavaan painoon, muutaman laskun kirjoittaminen ja Luokanopettajalehden ykkösnumeron oikoluku





JOULUIHMISEKSI sytyin tänä vuonna oudon myöhään. Meinasin myöhästyä?. Totta on; joulumieli syntyy joulutouhuissa, kuusen koristelussa, lahjojen hankinnassa, paikkojen siistimisessä ja sitten niissä joulun perinteissä: perheen ja sukulaisten kohtaamisessa haudoilla ja maallisemmin ruokapöydän ja kuusen ympärillä.

NYT on kuitenkin irtauduttava tiiviistä suhteesta jouluun. Pidimme vaimon kanssa joulunpyhinä minielokuvafestivaalin, jonka huippuina oli elokuvakaksikko: Tarantinon "Death Proof" ja Rodriquezin "Planet Terror". HUH! Extreme-elokuvia. Tänään väkivalta jatkuu. Illaksi broidi on taas järjestänyt teatterielämyksen. Tällä kertaa Kristian Smedsin "Tuntemattoman sotilaan".

Ei kommentteja: