Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Oliver Twist- I miehitys




KUVA: Tämän lastun kuvat on ottanut Oliver Twistin klo 11 kenraalista Jorma Hellström. "Kyseessä on koko Iso-Britannian tulevaisuus- lapset on saatava hyötykäyttöön."

HUH! Takana kaksi kenraalia ja kaksi esitystä. Katsojia noin 500 joista ykköskenraalissa puolensataa Karamznista. Muille naapureillemme aikataulut eivät tällä kertaa sopineet.

Upeaa, että niin monellekutsuvieraalle aika sopi. Saimme illalla onnitteluja mm. kaupunginvaltuuston ja- hallituksen puhenjohtajilta, hallintopäällikötä, opetuspäälliköltä, Ymmerstan koululta ja Leinosten perheeltä. Lisäksi sähköpostitse Vanhaa Rouvaa onniteltiin eduskuntaa myöten.




















Päivän kenraaleissa ja esityksissä kävi iloksemme vanhempien lisäksi vanhoja auroralaisia mm. koulun ensimmäinen rehtori Sakari Vilonen vaimoineen, rakkaat siivoojamme Liisa Hirvonen ja Tuula Laine, upeat entisen opettajamme Marita Hammaren, Julia Uotila ja Päivi Pelli-Kouvo sekä tuleva opettajamme Kia Sjöman.
































VIIMEISTÄÄN illalla esitykset nousivat lentoon. Musiikki: kuoro ja orkesteri suorastaan taituroivat. Ja näyttelijät jaksoivat hienosti vetää jutun läpi- ja luovasti. Tarpeisto pysyi mukana.
































































KAIKKIEN esitysten alussa oli juhlapuhe. Kenraaleisa oppilaat taputtivat raivoisasti SixMixin Aapo Rainon tervehdykselle. Illalla puhujina olivat myös mm. entiset koulun oppilaat Antti Rainio (50v)ja Joni Schiray(22v).







TEKNIIKKA toimi, vaikka tällä kertaa Ripa joutui aika yksin ottamaan vastuuta piuhoituksesta. Valojen säätö on taitolaji, ja tilojemme vuoksi häikäisyä ei voida ihan välttää.



























ESITYSTEN KESTOA jännitettiin. Kenraaleissa tajuttiin, että 62 minuutin mitta tuottaa hiukka hankaluuksia, kun kahden esityksen väli on vain tunti! Illalla klo 19 esitys pääsikin alkaaan vartin myöhässä.





 










SixMixin luokkatoimikunta oli järjestänyt kouluravintolaan maittava puffetin, jossa juhlaväki viihtyi pitkään. Tarjolla oli makeaa ja suolaista ja arpajännitystäkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Antti Rainio on kyllä vain viisikymmentä vuotta EI viisikymmentä seitsemän.

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos. Korjattu. MH