Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Terveisiä Turusta- taas kerran

KUVA: Kurssi Turku r 68:n toinen lähiopetusjakso alkoi torstaina klo 9.30 postikorttitehtävällä. Jokainen valitsi kortin, joka kuvasi hänen tunnelmiaan juuri nyt. Tehtävä tarjoaa kouluttajalle mitä mainioimman tilaisuuden kuunnella osallistujia. Aikaa tehtävä vie. Osallistujia oli 26, joista yksi ihan uusi. Muut olivat tuttuja, hyviä tyyppejä. Tämän tehtävän copyright on tunnetulla vantaalais-espoolaisella yhteisöosaajalla.







  TURUSTA on tullut lähetetty terveisiä jo usean kerran. Eivätkä kerrat vielä lopu. Juttua tulee ainakin lauantaista 27.11. Yritän silloin vetää toisen kerran session palloiluhallissa. Ja kaksi kertaa tämän kurssin viimeisistä tapaamisista tammi- ja toukokuussa 2008. 8.5.2007 kirjoittani lastun otsikko oli "Terveisiä Turusta". Tuolloin käynnistin tämän Opekon oppilaitojohdon peruskurssin r 68. Se oli kolmas oma kurssini. Ja mahdollisesti viimeinen- nyyh- jos Opeko lahdataan tammikuuhun 2009 mennessä. Koska idea on, ettei oto-kouluttajilla ole kuin yksi kurssi kerrallaan menossa, voi olla etten syksyllä 2008 enää aloita uutta. Tämä kurssi ei käynnistynyt helposti. Ensimmäinen lähiopetusjaksoon oli jäänyt sekavuutta. Kaikki eivät pitäneet prosessimaisesta koulutusoteesta. Niinpä yritin nyt pitää itseni paremmin kurissa rönsyilystä. Olen saanut luvan toteuttaa tämän kurssin neljässä jaksossa, mikä mahdollistaa ihan toisella lailla ryhmäprosessien hallinnan. Ja nyt toinen jakso olikin minusta täynnä elämänmakua. Vaikka 


kuuntelukykyäni rajoitti kipeä vasen korva.

KUVA: Koulutus järjestettiin Turun kristillisellä opistolla, jossa palvelu oli tosi ystävällistä. Kaikkien yllätykseksi ruoka maksoi. 

 TOISEN LÄHIOPETUSJAKSON aikana jakauduimme teematiimeihin, joissa pysytäänkin loppuun saakka. Pidimme kirjamessut (referaatit) ja sparrasimme kehittämishankkeita näissä tiimeissä. Kukin tiimi myös avasi pedanettiin omat aliveräjänsä. Pidin keskusteluluennot muutoksesta ja johtamisteorioista. Virkistäydyimme U-tuben sketseillä ja apukouluttaja Presleyn lauluilla 


 

KUVA: Kolmas lähiopetusjakso on tammikuun lopulla, ja siihen annettiin aikanippu välitehtäväviä. Lahjakas ryhmä selviää niistä hikoilematta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos erinomaisen hyvästä koulutuksesta. Muistelen sanoneeni viimeisen tunnin viimeisellä minuutilla: "Kiitos energiasta!"
Toistan: "Kiitos iloisesta, kannustavasta, viisaasta ja energisoivasta koulutuksesta.

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos, kaima!

MH