Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Torstai touhua täynnä



EIKUN YLÖS vaan aamuvarhain koululehteä tekemään. Olemme siirtäneet tiedotuksen nettiin, mutta kaikilla kodeilla ei ole yhteyksiä. Niinpä syksyn alussa on aihetta lähettää kotiin lehtinen, josta selviää mm. koulun tapahtumakalenteri. Nyt sen saattoi tehdä muodollisestikin elegantisti, koska johtokunta oli asiat juuri hyväksynyt.

JA SITTEN koulusihteeri Riitta monistamaan. Herra Murphy vieraili koululla ja rikkoi molemmat monistuskoneemme. Koulu on muuten melko avuton tilanteessa, jossa ei voi ottaa kopioita. Onneksi lehti on luettavissa netissä, joten Koti & Koulu ry:n ensi viikolla pidettävä vuosikokous voitaneen todeta laillisesti koollekutsutuksi.

TEKNISEN työn tunti hoidettiin. Ja siestalla oli pitkästä aikaa opebändin treenit. Treenaamme 50-luvun ohjelmistoa juhlavuoden kunniaksi.

PALUUVIRTA sairasvuoteilta on alkanut. Tällä viikolla on apulaisrexi Ulla totisesti saanut hoitaa sijaisjärjestelyjä koko (palkka)rahalla.



EILEN ja tänään on koulukuvauspäivä. Se panee koko koulun sekaisin. Pääasia on että hiukset on kunnossa :-) Kuvaajamme jaksoi olla hyvällä tuulella.

TOUHUA riitti. Oppimiskeskuksiksi valikoiduilla on mahdollisuus saada opettajiaan pitkäkestoisiin koulutuksiin, ja sain ilmoitettua meiltä neljä opettajaa, kaksi konsultoinnin ja kaksi monimuotoistuvaa opetusta käsitteleviin ohjelmiin. Lisäksi Kaija on lähdössä ensi viikolla Pestalozzi-seminaariin Tampereelle. Nelipäiväisessa seminaarissa eri maista tulevat opettajat vaihtavat ideoita uusista erityisopetuksen ratkaisuista. Lupasin editoida hänelle mukaan eilen Espoon vammaisiasioista käsitelleelle työryhmälle näyttämästäni ryhmäintegraatiovideosta lyhyemmän version.

Ensi viikon YU-kisoihin piti ilmoittaa joukkue. Ehdimme mukaan.

Turvallisen iltapäivän hankkeessa on edetty siihen vaiheeseen, että tiedämme, mitkä ulkopuolisten järjestäjien kerhot saivat tarpeeksi ilmoittautumisia. Harmittavasti ei käsityö, ei kuvataide eikä sähkökannel kiinnostanut tarpeeksi. Nyt panemme koulun opettajien lääninhallituksen tuella rahoitettavat kerhot hakuun. Tarjolla on bändiä, teatteria, liikuntaa ja ATK:ta. Kolmas aalto kerhoja aloittanee syysloman jälkeen.

PÄIVÄN keskustelunaihe oli tietysti neuvottelutulos. Lakkoa ei kouluihin tule.

ILTAPÄIVÄLLÄ klo 14-16 Kalajärven koululla pidettiin mielenkiintoinen tilaisuus. Opetusministeriö on tilannut Koulutuksen arviointineuvostolta perusopetuksen pedagogiikkaa koskevan arviointihankkeen. Siinä hyödynnetään jo olemassa olevaa tutkimus- ja arviointitietoa sekä hankitaan kyselylomakkeilla tietoa otosperustaisesti muun muassa kouluilta: opettajilta ja rehtoreilta. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa tietoa mm. siitä, mitä opetusmenetelmiä, työtapoja ja opetusvälineitä käytetään opetuksessa, miten opetusta suunnitellaan ja millaiset tarpeet ovat ajankohtaisia opetuksen ja opetussuunnitelmien kehittämiseksi.

Hankkeen tiedonkeruu on nyt hoidettu ja arviointiraportti julkaistaan vuoden vaihteessa. Ennen sitä työryhmä tekee vierailut 12:lle koululle ja seuraa siellä opetusta. Kalajärvi oli arvottu tällaiseksi. Vierailun jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin alustavia tuloksia siitä, miltä perusopetuksen pedagogiikan tila vaikuttaa. Auditorio oli väkeä täynnä, ja oman alueemme reksit oli sinne "komennettu". Järjestäjät toivoivat vilkasta keskustelua. Pidin ainakin omalta osaltani siitä myös huolen :-) Tulokset ovat salaisia, joten harmi kyllä niistä ei sen enempää saa kirjoitella.

ONNEKSI iltapäivällä aurinko paistoi sen verran, että sai ottaa rundin Vespalla.

Ei kommentteja: