Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 06, 2007

Viimeinen koulutyönkeskeytysviikko

KUVA: Tapiola oli kuvan kaunis helteisenä maanantaina

VEIN aamulla auton huoltoon Niittykumpuun, ja kävelin Tapiolaan Kotisivukoneen konttorille. Meillä oli palaveri kokemuksista heidän kotisivukonseptistaan (mm. Turvallinen Aurora). Aamukahville ja lihikselle altaan äärelle. Hieno aamu. Sitten kirjastoon hakemaan aineksia ja virikkeitä lukuvuoden kasvatustyölle. Naputtelin asioita muistiin kolmisen tuntia.



ILTAPÄIVÄLLÄ kävelin taas Niittykumpuun, ja poikkesin pitämään tupa- ja kaappitarkastusta Sarpilan Jukan koululla. Oikea palatsi. Ihana väljyyttä. Kauniita huonekaluja. Astianpesukone. Kaikkien presidenttien kuvat. Pihalla katukoriskentät. Valtava rexin kanslia. Ja kaikkialla niin siistiä.

VIELÄ KOULULLE. koulusihteerikin oli palannut konttorille. Hioin lukkareita niin, että kaikilla luokilla olisi sali käytettävissä. Tulostin Espoon opsin- joka on nyt lopulta valmis. Kaksi äitiä soitteli. Hiljaista on. Ja jalat kipeinä.

Ei kommentteja: